Kiven aika

Harry Kivijärvi ja kuusi nykykuvanveistäjää

Taidemuseo Gösta 13.10.2018—14.4.2019

Harry Kivijärvi (1931–2010) muistetaan yhtenä sukupolvensa merkittävimpänä kuvanveistäjänä, jonka modernistiset, kiveen veistetyt teemat olivat osa suomalaisen kuvanveiston kansainvälistä menestystä 1960–70-luvuilla. Kiven aika tuo Kivijärven teosten rinnalle taiteilijan oman ajan kansainvälistä modernismia ja nykypäivän kivenveistoa.

Kuusi nykytaiteilijaa nostavat esiin niitä rajoittamattomia sisältöjä ja muotoja, joihin kivi taitavissa käsissä taipuu. Taiteilijat ovat Maria Duncker, Timo Hannunen, Aaron Heino, Anne Koskinen, Laura Könönen ja Ville Mäkikoskela.

Kun kyseessä on kivi, sadat tai edes tuhannet vuodet eivät tunnu missään. Kiven aika -näyttelyn vanhimmat materiaalit, graniitti, gabro ja dioriitti, voivat olla 1 800–1 900 miljoonan vuoden ikäisiä. Näyttely kertoo ihmisen ja kiven yhteisestä historiasta, joka alkaa paljon myöhemmin. Vanhin esillä oleva kiviesine tehtiin Egyptissä yli 2 000 vuotta sitten ja uusimmat 2000-luvun Suomessa.

“Kiven pinnan alla on myös sen sisässä piilevä kauneus. Tämän kauneuden ihminen on oppinut paljastamaan jo tuhansia vuosia sitten”, Harry Kivijärvi on sanonut. Hän tunsi suurta kiinnostusta ikivanhaa kivenveistotaidetta kohtaan ja löysi oman ilmaisunsa modernismista. Kivijärvi edusti Suomea monissa kansainvälisissä näyttelyissä, esimerkiksi Venetsian biennaalissa vuosina 1966 ja 1972.

Harry Kivijärven säätiöimä taidekokoelma lahjoitettiin vuonna 2011 Gösta Serlachiuksen taidesäätiölle. Kokoelmaa on täydennetty hankkimalla taiteilijan keräämä Egypti-esineistö ja hänen varhaisia teoksiaan. Ne ovat nyt ensimmäisen kerran esillä Serlachius-museoissa.

Näyttelyn on kuratoinut Serlachius-museoiden pääkuraattori Laura Kuurne.

“Harry Kivijärven ja kuuden nykyveistäjän yhteisnäyttely osoittaa, että kiven veistäminen voi digiajassa hyvin.”

Keskisuomalainen 10.3.2019

Serlachius-museo Gösta 13.10.2018–14.4.2019

Video

Dokumentti kertoo kuvanveistäjä Harry Kivijärvestä. Kertojina ovat hänet läheisensä ja työtoverinsa. Dokumentti sisältää myös vanhaa kuva-aineistoa.

Video

Kuvanveistäjä Timo Hannunen kertoo työstään ja ajatuksistaan.

Video

Kuvanveistäjä Anne Koskinen kertoo omasta työstään ja suhteestaan kiveen.

Julkaisu

Kiven aika. Harry Kivijärvi ja kuusi suomalaista nykykuvanveistäjää.

Julkaisu

Harry Kivijärvi, Miten pyramidit rakennettiin? Muinaisten kansojen kivityö.