Usein kysyttyjä kysymyksiä

KYSYMYKSIÄ ENNEN VIERAILUA

Miten museot ovat avoinna?

Museot ovat avoinna kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18, myös juhannuksena.

Talviaikaan 1.9.–31.5. museot ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–18.

Museot ovat kiinni pitkänäperjantaina, itsenäisyyspäivänä 6.12., jouluaattona 24.12. ja joulupäivänä 25.12. sekä uudenvuodenaattona 31.12.

Miten sinne pääsee?

Museoihin pääsee kätevästi Serlachius-bussilla Tampereelta aina niinä päivinä, kun museot ovat auki.

Lähtö linja-autoasemalta klo 10.50 ja rautatieasemalta 11.05. Lähtö taidemuseo Göstasta takaisin Tampereelle klo 17.20 ja Gustaf-museosta 17.30.

Omalla autolla Tampereelta ajaa reilun tunnin, samoin Jyväskylästä.

Jos tulet junalla / kiskobussilla, jää pois Vilppulan asemalla. Sieltä on Serlachius-museo Göstaan noin viisi kilometriä ja Gustaf-museoon vajaat kahdeksan kilometriä.

Mäntän taksiaseman numero on 0100 4711.

Onko museoissa sähköautoille latausmahdollisuus?

Sähköautojen latauspisteitä löytyy molempien museoiden parkkipaikoilta. Taidemuseo Göstan lautauspisteessä on yhteensä kahdeksan maksullista latauspaikkaa. Maksu tapahtuu korttien lähimaksulla tai verkossa: lataus.leppakoski.fi. Voit myös tarkistaa latauksen hinnan em. sivulta.

Pikalatauspaikkoja (DC) on neljä, joista kolme CCS-liittimellä ja yksi CHAdeMo-liittimellä. Latauksen hinta näissä on 20 snt/min + aloitusmaksu 30 snt. Maksimilatausteho on 60 kW/latauspiste, joka puolittuu, jos pisteessä on kaksi autoa.

Peruslatauspaikkoja (AC) on neljä Type 2 -pistorasialla. Lataamiseen tarvitaan oma kaapeli. Latauksen hinta on 25 snt/kWh + aloitusmaksu 30 snt. Latausteho on 22 kW.

Gustaf-museon latauspisteessä on kaksi 22 kW latausasemaa Type 2 -pistorasialla. Latauspiste sijaitsee museon tehtaan puoleisella pysäköintialueella. Latauksen hinta on 25 snt/kWh + aloitusmaksu 30 snt.

Voiko vierailun varata ennakkoon?

Kyllä voit ostaa pääsylipun museoon ennakkoon verkkosivuiltamme. Samalla lipulla saat tutustua molempien museoidemme taidemuseo Göstan ja Gustaf-museon kaikkiin näyttelyihin.

Onko museoissa koronarajoituksia?

Viranomaiset eivät edellytä enää mitään koronarajoituksia. Maskia saa tietysti käyttää halutessaan. Museossa on edelleen tarjolla maskeja ja käsidesiä.

Onko näyttelyistä esitteitä?

Lähes kaikkiin näyttelyihin liittyy jonkinlainen esite. Vaihtoehtoisesti näyttelyssä voi olla laajempia seinätekstejä. Lisäksi kannattaa kuunnella näyttelyistä tehtyjä video-opastuksia ja videotarinoita, joita voit avata myös näyttelytilasta tai teoksen läheltä löytyvästä kuviokoodista suoraan puhelimeesi.

Videotarinat:
Gösta: https://guides.serlachius.fi/gosta
Gustaf: https://guides.serlachius.fi/gustaf
Klassikot: https://guides.serlachius.fi/klassikot
Göstan arkkitehtuuri: https://guides.serlachius.fi/gostanarkkitehtuuri
Gustafin arkkitehtuuri: https://guides.serlachius.fi/gustafinarkkitehtuuri
Taidekaupungin veistoksia: https://guides.serlachius.fi/veistokset
Lasten Gösta: https://guides.serlachius.fi/lastengosta
Lasten Gustaf: https://guides.serlachius.fi/lastengustaf
Apteekkarin kauppahuone: https://guides.serlachius.fi/kauppahuone
Metsäpolku: https://guides.serlachius.fi/metsapolku

Pääseekö museossa saunomaan?

Kyllä pääsee. Yleinen saunavuoro järjestetään aina tiistaisin klo 12–18. Saunoa voi kaksi tuntia kerrallaan. Saunavuoro kannattaa varata ennakkoon verkkosivuiltamme.

Taidesaunaamme vuokrataan paljon myös erilaisiin yksityistilaisuuksiin. Haluamme tarjota heille rauhallisen kokemuksen saunan tiloissa ja terassialueella. Siksi toivomme, ettei saunan alueella liikuta muulloin kuin yleisinä saunapäivinä.

Suunnittele vierailusi Serlachius-bussilla. Se tuo helposti Tampereelta suoraan museoihin.
Serlachius-bussit tuovat Tampereelta suoraan Serlachius-museoihin kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä ja talviaikaan 1.9.–31.5. tiistaista sunnuntaihin.
Lähes kaikkiin museoiden näyttelyihin liittyy esite tai laajat seinätekstit sekä mobiililaitteeseen kuviokoodilla avautuva videotarina.

KYSYMYKSIÄ VIERAILUN ALKAESSA

Onko tämä nyt Gustaf vai Gösta?

Gustaf-museo on se lammen rannalla sijaitseva valkoinen rakennus Mäntän keskustassa – entinen Serlachius-yhtiön pääkonttori.

Taidemuseo Göstan muodostavat punaruskea kartanorakennus sekä puurakenteinen paviljonki kauniin puiston keskellä.

Missä WC:t ovat?

Molempien museoiden aulatiloista löytyvät opasteet WC-tiloihin. Kysy henkilökunnaltamme rohkeasti neuvoa inva-WC:n löytämiseksi.

Saako tämän laukun ottaa näyttelyihin?

Museoissamme on pieniä näyttelytiloja, joissa isolla laukulla saattaa vahingossa töytäistä taideteosta. Siksi pyydämme jättämään kaikki noin A4-kokoa suuremmat laukut lukollisiin säilytyslokeroihimme.

Voiko koiran ottaa museoon?

Ainoastaan opas- ja avustajakoirat saavat tulla sisälle museoihin.

Onko teillä nyt opastettuja kierroksia?

Kesäaikaan 1.6.–31.8. molemmissa museoissamme järjestetään sunnuntaisin yleisöopastuksia seuraavasti: klo 13 taidemuseo Gösta, klo 14 Gustaf-museo ja klo 15 Gösta. Voit ostaa lipun yleisöopastukselle verkkokaupastamme.

Tutustu myös videotarinoihimme ja video-opastuksiimme.

Missä Göstan sisäänkäynti sijaitsee?

Taidemuseo Göstan sisäänkäynti sijaitsee paviljongin viiston etuosan matalammassa päässä. Katso parkkipaikan infonäytöltä tai tämän sivun alaosasta pieni video, joka ohjaa sisäänkäynnille.

Voisiko tien varrelle saada lisää opasteita?

Valitettavasti emme ole saaneet ELY-keskukselta lupaa näyttävämpiin opasteisiin monista kyselyistä huolimatta. Olemme kuitenkin sijoittaneet kaikkien Mänttä-Vilppulan sisääntuloteiden varrelle viralliset opasteet.

Kannattaa silti laittaa navigaattoriin museoiden osoitteet:
taidemuseo Gösta: Joenniementie 47, Mänttä
Gustaf-museo: R. Erik Serlachiuksen katu 2, Mänttä

Pääseekö ulos muualta kuin pääovesta?

Göstassa pääsee pääoven lisäksi ulos ainoastaan ravintolan ovesta terassille.

Gustafissa pääsee ulos myös kellarikerroksen ovesta. Kellarikerroksessa on myös inva-sisäänkäynti.

Onko museolla WiFi?

Molemmissa museoissamme on kävijöille avoin WiFi-verkko.

Saako näyttelyissä kuvata tai videoida?

Museoissa saa kuvata omaan käyttöön ilman salamaa.

Mitä teillä on tarjolla perheille?

Gustaf-museon toiminnallinen näyttely Apteekkarin kauppahuone on suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille, mutta siellä viihtyvät myös aikuiset.

Göstan pedatilassa on aina lapsille tarkoitettuja tehtäviä näyttelyihimme liittyen. Göstan ja Gustafin lippukassoilta saa tehtävävihkoja, jotka tarjoavat lapsille ja nuorille pientä tekemistä museokokemuksen tueksi.

Myös videotarinoista löytyvät lasten museoelämystä täydentävät kierrokset Lasten Gösta ja Lasten Gustaf.

Onko teillä karttaa näyttelysaleista?

Uudet videotarinoiden esitteet molemmista museoistamme toimivat myös salikarttoina. Kysy niitä lippukassoilta.

Voiko saunalle mennä?

Taidesaunamme on tarkoitettu erityisesti yksityisten ja yritysten vuokrakäyttöön. Haluamme tarjota heille rauhallisen kokemuksen saunan tiloissa ja terassialueella.

Saunaan pääsee saunomaan ja tutustumaan yleisinä saunapäivinä, jotka kannattaa tarkistaa aina erikseen museoiden tapahtumakalenterista.

Serlachius-museo Gösta ilmakuva
Serlachius-museo Gösta sijaitsee Joenniemessä ja muodostuu kahdesta eri rakennuksesta: kartanosta ja paviljongista.
Serlachius-museo Gustaf ja tehdas
Serlachius-museo Gustaf sijaitsee Mäntän keskustassa Koskelanlammen rannalla.
Serlachius-museo Gösta Autereen tupa
Serlachius-museo Göstan pihapiirissä sijaitsee kesäkahvilana toimiva Autereen tupa, joka on entinen pehtorin talo.

KYSYMYKSIÄ PALVELUISTA

Onko teillä Serlachius-bussin aikatauluja?

Aikatauluesitteitä löytyy museoiden aulojen esitetelineistä. Aikataulut löytyvät myös helposti verkkosivuiltamme.

Eikö bussilipulla pääsekään sisälle museoon?

Edestakainen 25 € bussilippu oikeuttaa 5 € alennukseen normaalista 10 € pääsymaksusta.

Missä ravintola sijaitsee?

Ravintola löytyy Göstan paviljongista, kun mennään portaat alas. Ravintolaan pääsee myös hissillä.

Onko Autereen tupa auki?

Autereen tupa on avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun. Se toimii kesäkahvilana, josta saa myös kevyttä salaatti- ja keittolounasta.

Onko nyt lounasaika?

Ravintola Göstassa ei ole varsinaista lounasaikaa, vaan siellä tilataan listalta.

Kesäaikaan Autereen tuvan lounas on tarjolla kesäaikaan 1.6.–31.8. klo 11–15. Voit kysyä Autereen tuvasta myös piknik-kassia ja tehdä retken puistoomme.

Onko ravintolan keittiö avoinna?

Ravintola on talviaikaan 1.9.–31.5. avoinna klo 11–17. Keittiö menee kiinni puoli tuntia aiemmin.

Pitääkö ravintolaan olla varaus?

Suosittelemme vilkkaaseen sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä ennakkoon tai viimeistään heti vierailun aluksi. Ravintolan puhelin on 040 708 5572 ja sähköposti

ravintola@ravintolagosta.fi. Ravintolan Taidemenun voi ostaa myös Serlachius-museoiden verkkosivujen kautta 1–2 päivää ennen vierailua. Se sisältää automaattisesti pöytävarauksen.
Saako ravintolasta kahvia?

Ravintola Göstasta saa talviaikaan kahvia ja makeita sekä suolaisia kahvilatuotteita. Kesäaikaan 1.6.–31.8. kahvila toimii Autereen tuvassa.

Onko Gustaf-museossa kahvilaa / ravintolaa?

Gustaf-museon lippukassan yhteydessä toimii pieni kahvipiste, jonka valikoima on rajattu.

Mitä nuo pyörät ulkona ovat?

Ne ovat museon Jopoja, joita voi lainata ja pyöräillä toiseen museoon ja Mäntän muiden matkailunähtävyyksien äärelle.

Paljonko polkupyörän vuokraus maksaa?

Se ei maksa mitään. Pyydämme vain yhteystiedot lainatessanne pyörän museon lippukassalta.

Pitääkö pyörä palauttaa takaisin lähtöpaikkaan

Ei tarvitse. Pyörän voi palauttaa myös toiseen museoomme ja viedä avaimen sen museon lippukassalle.

Serlachius-museo Gösta pääovi
Serlachius-museo Gösta sisäänkäynti on paviljonki-rakennuksen etuosan matalammassa päässä.
Ravintola Gösta tarjoilua
Ravintola Göstassa on pöytiintarjoilu. Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä ennakkoon ainakin sesonkiaikaan.
Serlachius-museoiden Jopo-pyöriä voi lainata.
Molemmista Serlachius-museoista voi lainata Jopo-pyöriä ja polkaista vajaan kolmen kilometrin matkan toiseen museoon.

KYSYMYKSIÄ MÄNTÄSTÄ

Paljonko työntekijöitä paperitehtaalla on?

Metsä Tissuen paperitehtaalla Mäntässä työskentelee nykyisin runsaat 400 työntekijää.

Montako paperikonetta tehtaalla on?

Tehtaalla on kolme pehmopaperikonetta ja yksi tiivispaperikone. Lisäksi siellä on yksitoista erilaista jalostuslinjaa.

Onko paperitehtaalla tehtaanmyymälää?

Ei ole enää nykyisin muille kuin henkilökunnalle.

Mitkä ne Kuvataideviikot ovat?

Mäntän kuvataideviikot on jokakesäinen nykytaidenäyttely, jonka Mäntän kuvataiteen ystävät ry. on järjestänyt vuodesta 1993 lähtien. Se ei ole Serlachius-museoiden toimintaa, vaan oma itsenäinen näyttelynsä.

Missä Kuvataideviikot pidetään?

Kuvataideviikkojen pääpaikka on entinen tehdasrakennus Pekilo, joka sijaitsee osoitteessa Tehtaankatu 21. Kuvataideviikkojen teoksia voi tosin nähdä eri puolilla Mänttää. Myös Serlachius-museo Göstan edustalla sijaitsevassa Taavetinsaaressa on kesäisin Kuvataideviikkojen taiteilijoiden taidetta.

Onko Mäntän kirkko auki?

Mäntän kirkko on talviaikaan avoinna tilauksesta ryhmille. Opastuksen kirkkoon voi varata Serlachius-museoiden myyntipalvelusta: myynti@serlachius.fi tai 03 488 6801.

Mitä ruokapaikkoja Mäntässä on?

Ruokapaikkoja Mäntässä ovat:

Ravintola Gösta taidemuseo Göstassa (Joenniementie 47)
Autereen tupa Göstan pihapiirissä, (Joenniementie 47)

Mäntän Klubi (Tehtaankatu 33)
ArtHotel Honkahovi. (Johtokunnantie 11).

Lounaskahvila Veturitalli Myllyrannassa.

Viinitupa Vuorenmaja Mäntänvuoressa (Vuorentie 70).

Lounaskahvila Miina valtion virastotalossa (Miinanpellonkatu 2).

Kahvilat Alex (Kauppakatu 23)
Vilhelmiina. (Koskelankatu 8)

Engiz-pizzeria (Länsitorinkatu 7).

Grillikioski Pysäkki Mäntän keskustorilla.

Eleven-grilli (Ratakatu 9).

Kebab-pizzeria Rosmarino (Seppälän puistotie 1)

Kotipizza Mänttä (Länsitorinkatu 14)

Aukioloajat muuttuvat, joten ne kannattaa tarkistaa ruokapaikkojen omilta sivuilta tai Facebook-sivulta.

Kiinalainen ravintola Sun (Valtatie 54, Mänttä)

Saako näin illalla jostain vielä ruokaa?

Osa ruokapaikoista palvelee kesäaikaan myöhempään iltaan. Kannattaa tarkistaa ruokapaikkojen omilta sivuilta ajantasaiset aukioloajat.

Ravintola Gösta taidemuseo Göstassa (Joenniementie 47)
Autereen tupa Göstan pihapiirissä, (Joenniementie 47)

Mäntän Klubi (Tehtaankatu 33)
ArtHotel Honkahovi. (Johtokunnantie 11).

Lounaskahvila Veturitalli Myllyrannassa.

Viinitupa Vuorenmaja Mäntänvuoressa (Vuorentie 70).

Lounaskahvila Miina valtion virastotalossa (Miinanpellonkatu 2).

Kahvilat Alex (Kauppakatu 23)
Vilhelmiina. (Koskelankatu 8)

Engiz-pizzeria (Länsitorinkatu 7).

Grillikioski Pysäkki Mäntän keskustorilla.

Eleven-grilli (Ratakatu 9).

Kebab-pizzeria Rosmarino (Seppälän puistotie 1).

Kiinalainen ravintola Sun (Valtatie 54)

Aukioloajat muuttuvat, joten ne kannattaa tarkistaa ruokapaikkojen omilta sivuilta tai Facebook-sivulta.

Pekilo kuvataideviikot Mänttä-Vilppulassa
Mäntän kuvataideviikkojen pääpaikka on Pekilo, entinen pekilo-rehutehdas osoitteessa Tehtaankatu 21.
Serlachius-museoiden kaupunkikierroksella pistäydytään ihastelemaan myös taidetta Mäntän kirkossa.
Mäntän 1928 valmistunut kirkko on koristettu kauniisti Hannes Autereen puureliefein.

Näin löydät taidemuseo Göstan pääoven

Kävele parkkipaikalta mäki ylös etupihalle. Vasemmalle puolellesi jää kartanorakennus ja edessäsi näet puurakenteisen paviljongin. Suunnista veistoksen ohi kohti paviljongin matalampaa päätä. Löydät pääoven sieltä.

Tervetuloa!