Taidesauna

Serlachius Taidesauna

Arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen Serlachius Taidesauna kätkee sisälleen sekä taidetta että designia.

Taidesaunan suunnittelusta on vastannut sama arkkitehtikolmikko, joka piirsi aikoinaan museon laajennusosan: Héctor Mendoza, Mara Partida ja Boris Bežan. Toteutussuunnittelusta projektissa on vastannut suomalainen arkkitehtikumppani Pekka Pakkanen. Arkkitehtikolmikko luonnehtii saunan suunnitteluajatusta seuraavasti: 

“Taidesauna jatkaa tunnelmaa, jonka aistii jo museon puolella. Siellä elämys ei rajoitu vain taiteen katsomiseen, vaan museokävijöitä ympäröi tuokioiden virta, jossa maisema, taide ja arkkitehtuuri sulautuvat toisiinsa. Saunatilassa tämä kokemus saa uuden, vieläkin hienovireisemmän ja kotoisamman ulottuvuuden. Taidesauna liittyy myös osaksi maisemaa ja ympäristöä ilman että ihminen kokee olevansa uudessa rakennuksessa, joka on kuin pienoisversio museosta.”

Arkkitehtuurin, maiseman ja taiteen syleilyssä

Saunan arkkitehtuurin lähtökohtana on horisontaalinen linja, jonka alapuoli on kiveä ja yläpuoli on puuta ­– sauna sijoittuu tuon linjan alapuolelle. Sauna kätkeytyy rantaan laskeutuvaan rinteeseen ja sulautuu maisemaan kohoten maastosta vähäeleisesti. Rakennuksen betonipintaa rytmittää pystyurien jatkumo. Viherkatto liittää rakennuksen ympäristöönsä. 

Sisätiloja leimaa taiteen, maiseman ja arkkitehtuurin vuoropuhelu. Kivi- ja puupinnat vuorottelevat rytmikkäästi: oleskelutilan sisäkaton kaarevat tammiholvit pehmentävät Kivipintojen suoraviivaisia linjoja. Tilojen sijoittelu johdattaa saunakävijän matkalle valon, luonnon ja taiteen syleilyyn. Matkan määränpäässä odottaa pyöreä löylyhuone. Sen pehmeä tunnelma syntyy kattoon saakka ulottuvien lämpöhaapalauteiden ruskean eri sävyinä hohtavasta pinnasta.  

Saunan arkkitehtuurin ja sisustuksen suunnittelussa on painotettu muotojen ja materiaalien ajattomuutta ja laadukkuutta. Sisustuksen kotimainen ja kansainvälinen design tarjoaa kiinnostavia kosketuspintoja sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti.

Serlachiuksen Taidesaunan löylyhuone. Kuva: Sampo Linkoneva

Suomalaista ja kansainvälistä taidetta ja designia

Saunassa taide näyttäytyy paitsi teoksissa myös käyttöesineissä. Satu Rautiaisen suurikokoinen maalaus Lintujen juomapaikka nähdään saunarakennuksen eteistilan seinällä. Teoksen aihe toistuu saunan pyyhkeissä ja laudesuojissa, jotka Rautiainen on suunnitellut maalauksensa pohjalta. Saunan oleskelutilan taideteokset ovat Anni Rapinojan ja Jussi Gomanin. Suihkutiloissa voi tarkasti katsomalla huomata Eric O.W. Ehrströmin saunojat. Ulkotiloissakin nähdään taidetta, muun muassa Tuula Lehtisen mosaiikkiteos Syli.  

Saunan sisustuksessa nähdään huonekaluja kansainvälisiltä huippusuunnittelijoilta, kuten Òscar Tusquets, Patricia Urquiola, Jasper Morrison ja Faye Toogood. Myös suomalaisille tutut suunnittelijat, muun muassa Alvar Aalto ja Markku Salo, ovat edustettuina saunamaailmassa. Nuoren polven palkitun puuseppämestarin Antrei Hartikaisen kädenjälki näkyy sekä oleskelutilan sivupöydän muodoissa että saunan löylykiuluissa, jotka Hartikainen on suunnitellut varta vasten Serlachiuksen Taidesaunaan.

Serlachius taidesaunan lauteet. Kuva: Sampo Linkoneva
Serlachius taidesaunan lauteet. Kuva: Sampo Linkoneva

Arkkitehdit
Héctor Mendoza, Mara Partida ja Boris Bežan

Toteutussuunnittelu
Pekka Pakkanen ja Anna Kontuniemi

Maisemasuunnittelu
Gretel Hemgård

Taidekokonaisuuden kuratointi
Laura Kuurne

Sisustussuunnittelu
Rafael Maynegre

Kokonaiskonsepti
Päivi Viherkoski

Taidesaunan teokset
Jussi Goman, Spring, 2018, akryyli kankaalle
Jussi Goman, Red Banana, 2019, akryyli kankaalle
Jussi Goman, Lemon, 2019, keramiikka, lasitus, spray
Anne Koskinen, Helena (Findling), 2014, migmatiitti 
Anne Koskinen, Benita (Findling), 2014, takapihan kivi
Anne Koskinen, Chrys (Findling), 2017, graniitti
Anne Koskinen, Rusty (Findling), 2015–2017, graniitti
Laura Könönen, Mood, 2014, dioriitti, äänentoistolaitteet, ääni
Laura Könönen, No Heaven up in the Sky, 2022dioriitti
Tuula Lehtinen, Syli, 2022, mosaiikki
Anni Rapinoja, Syyskengät, 2009työtoveri: Juolukka, kengännumero: 38
Anni Rapinoja, Syysjuhlalaukku, 2010, työtoveri: Juolukka, Jänis
Satu Rautiainen, Lintujen juomapaikka, 2022, akryyli, tussi ja öljyväri MDF-levylle
Noora Schroderus, Intim interiör, 2022, kipsi, tammilevy

Designpoimintoja
Antrei Hartikainen, löylykauha ja -kiulu
Irina Pått, 14 tanssijaa -puuvaloteokset
Satu Rautiainen, kylpypyyhkeet ja laudeliinat, toteutus Jokipiin Pellava Oy
Satu Rautiainen, Korjuu-kuosi pöytätableteissa ja Tiheikkö-kuosi porealtaan kannessa


Huomioithan, että pääsy Taidesaunan alueelle on mahdollista vain tilauksesta tai yleisillä saunavuoroilla, joita järjestetään noin kerran viikossa. Kysy lisää ja varaa saunaelämys ryhmällesi! p. 03 488 6801 tai myynti@serlachius.fi