Taidesäätiön historia juhlistaa 90-vuotista toimintaa
Gösta Serlachiuksen taidesäätiön historian kirjoittaminen oli tutkija Helena Hänniselle kiinnostava työ, sillä säätiön toiminta, taide- ja arkistokokoelmat ovat tulleet hänelle työn kautta tutuiksi 1990-luvulta lähtien. Taidesäätiön historia Nimeään kantava julkaistiin loppuvuodesta 2023, kun säätiön perustamisesta oli kulunut 90 vuotta.
Taidesäätiön historia on ennen muuta taiteen keräämisen, tutkimuksen ja esittelemisen historiaa. G. A. Serlachius -yhtiöön, talouteen ja museorakennuksiin liittyvillä kysymyksillä on silti merkittävä osansa teoksessa, joka rakentuu runsaan arkistoaineiston, kirjeiden ja lehtiartikkeleiden pohjalle. Sen kaiken Helena Hänninen kävi läpi, kun hän aloitti kolme vuotta sitten taidesäätiön historian kokoamisen.
Säätiön historia alkaa Gösta Serlachiuksen innostuksesta taiteen keräämiseen ja jo 1910-luvulla heränneestä halusta säilyttää keräämänsä taidekokoelma yhtenäisenä. Historia päättyy vuoteen 2008, jolloin taidesäätiön omistamien kahden museon organisaatiot yhdistettiin ja toimintaa alettiin laajentaa uuden strategian pohjalta.
Serlachiuksen Taidehalli vaihtui Mänttään
Helena Hännisen mukaan taidesäätiön perustamisen ja sen Mänttä-keskeisyyden taustalla oli Gösta Serlachiuksen epäonnistuminen Helsingin Taidehallihankkeessa. Vuorineuvos oli 1920-luvulla vahvasti sitoutunut suunnitteilla olleen Taidehallin rahoittamiseen ja kokoelmansa esittelemiseen siellä. Puhuttiin jopa Serlachiuksen Taidehallista.
”Hän ajautui kuitenkin talousvaikeuksiin, eikä hänen hankkeeseen lupaamansa raha riittänyt alkuunkaan. Serlachiusta arvosteltiin lehdistössä lupausten pettämisestä, ja se on ollut hänelle todella kova kolaus.”
Julkisen arvostelun kohteeksi joutunut Serlachius käänsi uhmakkaasti katseensa Mänttään. Säädekirjassa korostetaan erityisesti, että säätiön tehtävänä on Gösta Serlachiuksen taidekokoelman hoitaminen ja ylläpito sekä taidemuseon perustaminen Mänttään. Tehtäviin lisättiin vielä Mäntän koristaminen taiteella.
Taidemuseon suunnittelu kesti koko 1930-luvun ja jatkui vielä sotavuosinakin. Hankkeen venymisessä oli kyse Serlachiuksen pedanttisuudesta. Vuorineuvos selvitti museoratkaisuja kirjeissään ja matkoillaan ympäri maailmaa ja viilasi suunnitelmia jatkuvasti. Tavoitteena oli rakentaa hienointa arkkitehtuuria ja uusinta teknologiaa edustava maailmanluokan taidemuseo keskelle Mänttää.
Serlachiuksen kuolema jatkosodan aikana 1942 katkaisi rakentamissuunnitelmat. Lopulta museokysymys ratkesi, kun elokuussa 1945 Joenniemen kartanon alakerta avattiin Ruth Serlachiuksen ja kartanon perineen Bror Serlachiuksen yhteisellä päätöksellä museoksi, tosin paljon alkuperäisiä suunnitelmia pienimuotoisemmin.
Göstan perilliset säätiön johdossa
Ralph Erik Serlachiuksen (1901–1980) siirryttyä taidesäätiön johtoon, toiminta jatkui Göstan viitoittamalla tiellä. R. Erik oli käytännön mies, joka kehitti määrätietoisesti säätiötä ja sen kokoelmaa. Juuri hänen kaudellaan Joenniemessä aloitettiin museotoiminta ja siihen liittyvä teosten kortistointi, luettelointi ja valokuvaukset. Myös teosten konservointiin alettiin kiinnittää enenevää huomiota.
Merkittävä askel otettiin 1972, kun Joenniemen kartano ostettiin Gösta Serlachiuksen perillisiltä taidesäätiölle. Toinen virstanpylväs oli ensimmäisen museoammatillisen koulutuksen saaneen intendentin Maritta Kirjavaisen (myöhemmin Pitkänen) palkkaaminen taidesäätiölle vuonna 1973.
Vuonna 1976 säätiön johtoon noussut Gustaf Serlachius (1935–2009) ymmärsi museon ja taiteen arvon myös osana bisnesmaailmaa. (Talousmiehenä hän osasi lukea ajan merkkejä.) Hän myös arvosti suuresti säätiön taidekokoelmaa, mutta jätti käytännön työt museoammattilaisille. ”Gustaf sanoi, että taide on liikemaailman levähdyspaikka ja hyvä isäntä edustustilaisuuksiin.”
Taidesäätiön kohokohtiin Gustafin aikana kuului Joenniemen kartanon peruskorjaus ja avaaminen kokonaan taiteelle 1984. ”Myös entisen G. A. Serlachius Oy:n pääkonttorin ostaminen taidesäätiölle ja avaaminen museona 2003 oli hänelle sydämenasia. Hän ei halunnut luovuttaa vieraisiin käsiin rakennusta, joka sisälsi niin paljon suvun perintöä”, Helena Hänninen kertoo.
Vuorineuvosten aikaisia huippuhetkiä olivat merkittävät näyttelyt Mäntässä, Helsingissä ja ulkomailla. Vuonna 1948 Helsingin Taidehallin 20-vuotisnäyttelyssä oli yli kaksisataa teosta Serlachiuksen kokoelmasta. (Gösta sai sen yhteydessä postuumisti tunnustuksen Taidehallin rakentamiseen tekemästään lahjoituksesta.)
Vuonna 1980 Ateneumissa järjestettiin Serlachiuksen kokoelmaa esitellyt näyttely, jossa oli mukana yli kolmesataa teosta. (Avajaisissa nähtiin arvovieraita presidentti Urho Kekkosesta lähtien, ja näyttely teki kotimaisten näyttelyiden kävijäennätyksen.) Kansainvälisiä huippuhetkiä olivat Akseli Gallen-Kallelan taidetta laajasti esitelleet näyttelyt 1990-luvulla Prins Eugens Waldemarsuddessa Ruotsissa sekä Pariisissa.
Taidekokoelma karttuu
Gösta Serlachius lahjoitti perustamisvaiheessa taidesäätiölle noin 220 omaa teostaan ja myöhemmin runsaasti lisää. Taidesäätiön keskeisiin tehtäviin kuului alusta lähtien Akseli Gallen-Kallelan taiteen kerääminen. Muuten taidekokoelmaa haluttiin kartuttaa ”hyvällä kotimaisella ja ulkomaisella taiteella”.
Kokoelma karttui 1930-luvulla Göstan omien mieltymysten ja taloudellisten mahdollisuuksien pohjalta. Apuna olivat erityisesti taideasiantuntijat Bertel Hinze ja Louis Richter, jotka välittivät 1930-luvun jälkipuoliskolla Serlachiukselle huomattavan kokoelman vanhaa eurooppalaista taidetta. Hän osti usein taidetta omilla rahoillaan ja lahjoitti teokset säätiölle.
R. Erik Serlachiuksen aikana taiteen keräämistä jatkettiin Göstan viitoittamalla tiellä. Vaikka vuorineuvos ei pitänyt itseään taiteen asiantuntijana, hankintoja tehtiin maan parhaiden taideasiantuntijoiden avustuksella. ”Hänen aikanaan hankittiin paljon aikalaistaidetta, 1970-luvulla suosittua grafiikkaa sekä esimerkiksi sellaiset merkkiteokset kuin Claude Monet’n Heinäsuova ilta-auringossa (1891) tai Camille Pissarron Ruohossa lepäävä paimentyttö (1885)”, Helena Hänninen sanoo.
1980–90-luvuilla taidesäätiö keskittyi yhä voimakkaammin Suomen kultakauden taiteen tutkimukseen, keräämiseen ja esittelyyn. Kokoelmien omien taiteilijoiden: Akseli Gallen-Kallelan, Emil Wikströmin, Jussi Mäntysen, Lennart Segerstrålen ja Hannes Autereen tuotannot olivat tärkeitä tutkimushankkeita. Viimeistään tuolloin vakiintui käsitys taidesäätiöstä ja museosta nimenomaan kultakauden taiteen tyyssijana.
Osakeomistukset – talouden kivijalka ja haaste
Gösta Serlachius sijoitti taidesäätiön pääomaksi huomattavan määrän G. A. Serlachius -yhtiön osakkeita sekä omistamiaan kiinteistöjä. Hän ymmärsi, ettei säätiön toimintaa voida ylläpitää ilman säännöllisiä tuloja. Taidesäätiö oli Serlachius-yhtiön suurin yksittäinen osakkeenomistaja ja kytkeytyi niin tiiviisti yhtiöön, että oli melkein kuin yksi sen osasto. Henkilökunnan palkat maksettiin yhtiön kautta, kiinteistöä hoidettiin yhtiön toimesta. Jopa näyttelyiden ripustamiseen ja muuhunkin museotyöhön saatiin apua yhtiöltä.
Serlachius-yhtiön ja Metsäliiton Teollisuuden fuusio 1986 synnytti suurta epävarmuutta taidesäätiössä. Jonkin aikaa epäiltiin jopa sitä, siirtyisikö myös taidekokoelma fuusion myötä Metsä-Serlalle. Taidesäätiö haluttiinkin eroon metsäteollisuudesta sääntöjä muuttamalla. Serlachius-yhtiön edustajien tilalle taidesäätiön hallitukseen valittiin perustetun Serlachiuksen sukuyhdistyksen edustajia.
Taloudellisesti kireimmät ajat olivat 1990-luvun alussa, jolloin Joenniemen museo jouduttiin sulkemaan talveksi ja vähäistä henkilökuntaa lomauttamaan. Taidesäätiön osakeomistukset oli fuusiossa vaihdettu Metsä-Serlan osakkeisiin, joiden arvo romahti syvän talouslaman seurauksena.
”Keskusteltiin jopa siitä, pitäisikö joitain taideteoksia myydä toiminnan turvaamiseksi. Yleisen taloudellisen tilanteen parantuessa myös taidesäätiön talous koheni”, Helena Hänninen kertoo.
Gustaf Serlachiuksen rooli oli merkittävä taidesäätiön omaisuuspohjan laajentamisessa ja taloudenkääntämisessä nousu-uralle. Vuonna 2000 ostetun entisen pääkonttorin mittava remontti museokäyttöön rahoitettiin myymällä taidesäätiön omistamia Nokian osakkeita, joiden arvo nousi juuri tuohon aikaan huimaa vauhtia. Ilman perillistä vuonna 2009 kuollut Serlachius testamenttasi lisäksi huomattavan siivun omaisuudestaan taidesäätiölle.
Gustaf Serlachiuksen jälkeen kääntyi uusi lehti myös taidesäätiön toiminnassa. Organisaatiouudistus, entistä laajempaan näyttelytoimintaan tähtäävä strategia ja uuden museon rakentaminen aloittivat uuden aikakauden, jonka saavutuksia voidaan arvioida parhaiten vasta vuosien päästä.
Susanna Yläjärvi
Tiedottaja
Artikkeli on julkaistu Serlachiuksen Sydämellisesti Sinun -asiakaslehdessä syksyllä 2023.