Taidelinna
TAIDELINNA PÄÄTTYI HIENOON ÖTÖKÄT!-NÄYTTELYYN
Serlachiuksen ja Operaatio Pirkanmaan Taidelinna-projekti on päättynyt. Projektin päätteeksi järjestetty Ötökät!-näyttely oli upea ja mielikuvitusta kutkuttava.
Näyttelyn avajaistapahtumassa Serlachius Residenssissä 7.10.2024 olivat mukana kaikki osallistuneet oppilaat opettajineen sekä esiintyjiä eri taiteen aloilta. Avajaisissa kuultiin ja nähtiin ötökkäaiheisia musiikkiesityksiä sekä ilma-akrobatiaesityksiä. Päivän aikana tutustuttiin myös Serlachius Pääkonttorin näyttelytarjontaan.
Ötökkä-aihe oli jatkumoa aikaisemmille luontoteemoille ja Serlachiuksen ympäristö- ja vastuullisuustyön sisällöt konkretisoituivat näin taiteenkin avulla.
Osa oppilastöistä jatkoi esilläoloaan Operaatio Pirkanmaan tuottamassa Ruudun takaa -näyteikkunatapahtumassa, missä ne ilahduttivat ohikulkijoita pimeänä vuodenaikana. Myös kouluilla teokset pääsivät vielä uudestaan esille.
Projekti toi taidetta lähelle koululaisia, perusopetusryhmiä ja erityisryhmiä. Teokset ihastuttivat Pirkanmaan asukkaita niin omassa näyttelyssään kuin Ruudun takaa -tapahtumassakin.
Kiitos osallistuneille oppilaille, opettajille, suomalaisille ja kansainvälisille taiteilijoille sekä näyttelyvieraille ja esiintyjille!
TAIDELINNA 2024 LAAJENI KOKO PIRKANMAALLE
Taidelinna on Serlachiuksen organisoima lasten ja nuorten monitaiteinen kansainvälinen kulttuuriprojekti.
Taidelinna 2024 -projektiin kutsutaan tällä kertaa mukaan Pirkanmaan 5.-luokkalaisia sekä alakoulun erityisryhmiä, joille tiedotettiin hausta koulujen rehtoreiden kautta syksyllä 2023. Hakuajan päätyttyä mukaan valittiin viisi luokkaa: Virtain yhtenäiskoulun pienryhmä, Kotalan koulun 5.-luokka, Vatialan koulun 4.–5.K-luokka, Liuksialan koulun 5A sekä Vilppulankosken koulun 5A-luokka.
Projektin teemana on tällä kertaa Ötökät! Taiteilijat Kirsimaria Törönen sekä itävaltalainen Anita Gratzer toteuttavat luokille kuvataiteen työpajoja. Koululaiset pääsevät myös vierailulle Serlachiukselle sekä syksyllä 2024 järjestettävään päätapahtumaan, jolloin koululaisten toteuttamista taideteoksista avataan upea näyttely Serlachius Residenssissä. Tapahtumassa nähdään ja koetaan myös monitaiteista ohjelmaa alueen eri kulttuuriosaajien esittämänä, ötökkäteemalla tietenkin! Projektin rahoittaa Serlachius ja Operaatio Pirkanmaa. Lisätietoja antaa museopedagogi Maarit Lampinen, maarit.lampinen@serlachius.fi.
Työpajoissa syntyy ötököitä
Taidelinnan työpajoissa tammi-helmikuussa 2024 aiheena ovat ötökät! Vilppulankosken koulun 5A-luokka teki ötökkänaamioita 12.1. ja Vatialan koulun 5A-luokka 19.1. ohjaajien avustamina.
Kovetettujen juuttikankaisten muottien päälle oppilaat valmistivat paperimassasta hyönteisiä, monsterita ja supersankarihahmoja muistuttavia naamioita. Työpajan päätteeksi vuorossa oli tutustumista Serlachiuksen näyttelyihin.
Aikaisemmat Taidelinna-projektit
Taidelinna 2022 – Metsän rytmi
Vuonna 2022 Taidelinna-projekti yhdisti koululaisia ja paikkakunnan kulttuurintekijöitä teemalla Metsän rytmi. Mukana olivat Koskelan alakoulun ensimmäiset luokat, Savosenmäen koulun erityisluokat sekä Merikanto-opiston musiikin ja tanssin opiskelijoita. Eri taiteen alojen kautta lapset pohtivat yhteistä teemaa toteuttaen esityksiä ja taidetta Serlachius-residenssin gallerian näyttelyyn ja sen tapahtumapäivään.
Lapset osallistuivat myös näyttelyn tiedotukseen ja rakentamiseen yhdessä kokeneiden ammattilaisten kanssa. Työpajoja vetivät taiteilija Anita Hannunen, Serlachius-museot, kulttuurikeskus PiiPoo sekä oppilaiden omien opetusryhmien opettajat. Upea Metsän rytmi -näyttely oli avoinna viikon, ja sen tapahtumapäivässä saatiin nauttia monitaiteisista, yhteisellä teemalla toteutetuista taidonnäytteistä.
Taidelinna 2020 – Maisemien kuvasto
Taidelinnan ensimmäinen pienimuotoinen pilotointi tapahtui vuonna 2020, jolloin paikallisen Koskelan alakoulun 1.–2.-luokkalaiset toteuttivat Maisemien kuvasto -nimisen taidenäyttelyn Serlachius-residenssin galleriaan.
Oppilaat osallistuivat aktiivisesti projektin joka vaiheeseen aina suunnittelusta viimeistelyyn. Itse teokset valmistuivat residenssissä pidetyssä työpajassa. Näyttelyn avajaisissa esiintyi myös paikallisen musiikkiopiston taidokkaita nuoria soittajia.
Tslatan Tsareva: Metsä