Taidesanastoa

”Mitä tuo teos oikein esittää?” saatat kuulla itsesi tai jonkun muun kysyvän. Olet silloin luultavasti katsomassa abstraktia taideteosta, joka ei kenties pyrikään esittämään mitään sellaista asiaa, joka on sinulle arkiympäristöstäsi tuttu.

Abstraktia, eli ei-esittävää taidetta maalaava tai veistävä taiteilija päästää luovuutensa lentoon keksiäkseen mitä mielikuvituksellisimpia aiheita. Hän valitsee teoksensa lähtökohdaksi esimerkiksi mielenkiintoiset viivakuviot, muodot, väriyhdistelmät, liikkeen tai tilan tunnun. Joskus hän saattaa kuvata geometrisiä perusmuotoja, kuten kolmioita ja ympyröitä, ja sommitella ne kiinnostavaksi kokonaisuudeksi.

Ranskalaiset loivat oman jugendia vastaavan tyylinsä 1800–1900 -lukujen vaihteessa. Nimi on helpompi lausua kuin kirjoittaa. Sanot vain ”arnuvoo” ja kerrot, että tyyliin kuuluvat luonnon muotoja muistuttavat kaarevat kuviot, kasviaiheet ja epäsäännöllisyys.

Suomalaisista taiteilijoista art nouveau -tyylisiä veistoksia muotoili Ville Vallgren. 
Hänen aiheenaan olivat usein nuoret neitoset. Nämä keijukaismaiset ja taipuisissa asennoissa poseeraavat naiset ovat melkein kuin kukkia itsekin.

Barokki on tyylisuunta, joka suosi runsasmuotoista, voimakkaista väreistä, liikkeen tunnusta sekä valojen ja varjojen leikistä lähtevää ilmaisua. 
Barokkityyli syntyi Euroopassa 1600-luvulla ja jatkui 1700-luvun alkuun. Myöhemminkin taiteilijat ovat soveltaneet barokin tehokeinoja.

1900-luvun alussa joukko taiteilijoita ilmaisi leiskuvia tunteitaan ja kokemuksiaan yhdistelemällä rohkeasti räiskyviä värejä ja loihtimalla kankaalle vääristeltyjä ja mielikuvituksellisia muotoja. Ekspressionistit maalasivat tarkoituksellisen alkukantaisesti, kansanomaisesti ja lapsenomaisesti.

Taide, jonka aiheena on tunnistettavia esineitä, luonnonmuotoja tai hahmoja, kuten ihmisiä ja eläimiä.

Impressionismi on Ranskassa 1870-luvulla syntynyt taidesuunta, joka kuvaa katoavia hetkiä ja vaikutelmia, impressioita. Jos näet taidenäyttelyssä teoksen, joka hehkuu valoa ja kirkkaita värejä, vieläpä kevein, nopein ja katkelmallisin siveltimenvedoin maalattuna, olet ehkä kohdannut impressionistisen maalauksen.

Suomen taiteessa puhdasta impressionismia ei tuolloin juuri ollut, mutta jotkut suomalaistaiteilijat saivat siitä vaikutteita.

1890-luvulla Saksassa syntynyt tyylisuunta. Jugendin mielikuvituksellisia muotoja, kaartuvia viivoja ja tyyliteltyjä kasviaiheita katsellessa voi aistia samanlaisen kasvamisen liikkeen kuin luonnossa.

Kohottaako lipputangossa hulmuava Suomen lippu tai Maamme-laulu mielesi juhlavaksi ja isänmaalliseksi? 1800-luvun lopulla monissa Euroopan maissa isänmaalliset tunteet roihusivat vahvoina ja innoittivat taiteilijoita löytämään omat juurensa sekä luomaan kansallista taidetta. Suomessa taiteilijat, kuten Akseli Gallen-Kallela, kuvasivat aiheita kansalliseepoksestamme Kalevalasta. He myös matkasivat Kalevalan syntysijoille Karjalaan, jossa kokivat Suomen luonnon olevan kauneimmillaan. Yksi innokkaimmista Karjalan-kävijöistä oli Eero Järnefelt, joka maalasi lukuisia maisemia Kolilta.

Klassismin ihanteena oli lyhyesti sanoen antiikin Kreikan tai Rooman klassiset kauneusihanteet, kuten tasapainoisuus, sopusuhtaiset mittasuhteet ja symmetria. Wäinö Aaltosen monet veistokset ovat suomalaiskansallista klassismia. Joenniemen kartanon puistossa kirmaavassa Leikkivässä nuorukaisessa klassismi näkyy pojan vartalon tasapainoisissa mittasuhteissa. Poikahahmo on kuvattu alastomana, kuten antiikin Kreikan atleettiset urheilijanuorukaiset.

Jokaisen maan taiteen historiassa on oma kultakautensa, Suomen taiteessa se ulottui 1860-luvulta 1900-luvun alkuun. Suomalaiset taiteilijat matkasivat silloin mm. Düsseldorfiin ja Pariisiin opiskelemaan uusia maalaustapoja. Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck – monien muiden taiteilijoiden lisäksi – niittivät mainetta maailmalla. Kultakauden taide oli hyvin isänmaallista. Suomi oli silloin Venäjän vallan alla, ja taiteilijat halusivat rohkaista suomalaisia uskomaan omaan ainutlaatuisuuteensa kansana. Siksi taiteilijoiden kankaat täyttyivät isänmaallisista maisemista, maamme historian vaiheista, kuvauksista suomalaisesta maalaiskansasta ja Kalevalasta.

Modernismi on yhteisnimitys kuvataiteen, arkkitehtuurin, kirjallisuuden ja musiikin keskeisistä uusista suuntauksista 1900-luvulla. Toisinaan modernismin kauden on katsottu alkaneen jo 1800-luvun lopulla impressionismista. Modernismiin ovat liittyneet olennaisesti mm. abstraktit kuva-aiheet, pyrkimys kehittää aivan uusia ilmaisutapoja sekä luopua menneiden taidekausien vaikutteista. Moderni taide voi olla yhtä hyvin esittävää kuin ei-esittävää. Toisin sanoen se voi kuvata joko meille kaikille tuttuja asioita ja esineitä tai täysin abstrakteja aiheita.

Naturalismilla tarkoitetaan realismin äärimuotoa, eräänlaista inhorealismia. Naturalistinen kuvaustapa on mallilleen ankara: naturalistimaalarit painottivat nähdyn totuudellisuutta ja maalasivat rypyt ryppyinä. Tästä syystä naturalistisesti nähdyn mallin hiukset voivat olla hyvinkin takkuiset ja paita likainen.

Puhtaita sekoittamattomia sateenkaarivärejä suosineet neoimpressionistit maalasivat aiheensa mieluusti lyhyin tai täplämäisin siveltimenvedoin. Suuntaus syntyi 1880-luvun puolivälissä. Neoimpressionistit kulkivat osittain impressionistien jalanjäljissä, 
mutta eivät tavoitelleet niinkään hetkellisiä vaikutelmia. He pohtivat tarkasti aiheitaan, pyrkivät maalatessaan tarkkojen väriteorioiden seuraamiseen, jopa tieteellisyyteen.

Taidesuuntaus, jonka juuret ovat 1400–1500 -lukujen Italiassa. Taiteilijat ottivat tuolloin ihanteekseen antiikin Kreikan ja Rooman taiteen reilusti yli tuhannen vuoden takaa. He tavoittelivat teoksissaan antiikin taiteen kauniita mittasuhteita ja tasapainoa. Avuksi taiteen tekemisessä tarvittiin siten usein matematiikkaa! Vielä vuosisatoja myöhemmin monet taiteilijat ovat soveltaneet renessanssityyliä.

Rokokoo on 1700-luvun tyylikausi, joka ihannoi keveyttä, leikkisyyttä, siroutta ja epäsymmetriaa. Lähes sata vuotta kestäneen rokokookauden taideteoksia, huonekaluja tai rakennuksia silmäillessäsi huomaat, että simpukka- ja koralliaiheet sekä kukka- ja lehtikuviot olivat suosittuja.

Rokokoon aikana myös pastellimaalaus yleistyi. 
Gösta Serlachiuksen ensimmäinen taidehankinta on tuntemattoman taiteilijan maalaama, nuoren rokokoonaisen pastellimuotokuva.

Romantiikkaa on taidesuunta, joka syntyi 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Romantiikan ajan taiteilijat maalasivat mielellään mm. historiallisia aiheita ja maisemia. 
Mutta ennen kaikkea he maalasivat suuret tunteensa kuviksi!

Romantiikan ajan taiteilijoiden maalaukset ovat tulvillaan tunteen paloa, haaveellisuutta, kaipuuta kaukaisiin maihin, aikoihin tai luontoon, jonka suuruuden ja kauneuden edessä pieni ihminen helposti mykistyi.

1800-luvun ja 1900-luvun vaihteen symbolistiset taiteilijat eivät tyytyneet kuvaamaan sitä, mitä silmin voi nähdä. He halusivat päästä pintaa syvemmälle ja raottaa ihmiselämän pohjimmaisia salaisuuksia. Symbolistien aiheet liittyivät uskontoihin, filosofiaan, uniin, tunteisiin ja mielikuvitukseen. Heidän maalauksensa ovat arvoituksellisia ja moniselitteisiä. Ne ohjaavat sinua pohtimaan ja tulkitsemaan näkemääsi antamatta valmiita vastauksia.

1890-luvulta lähtien vaikuttaneet symbolistit suosivat syntetististä maalaustyyliä eli yksinkertaisia muotoja, vahvoja ääriviivoja, yhtenäisiä värialueita, litteitä kuvapintoja ja perusvärejä. Vaikutteita omaksuttiin mm. japanilaisista puupiirroksista, keskiaikaisista lasimaalauksista sekä primitiivisestä taiteesta. Taiteilijat loivat omia mielikuvituksellisia värimaailmojaan jäljittelemättä luonnossa esiintyviä värejä. Siten esimerkiksi ruoho saattoi hyvinkin olla heleän punaista ja taivas kirkuvan keltainen. Syntetismi näkyy mm. Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheiden koristeellisessa tyylittelyssä.

Ikoni on ortodoksinen hartauskuva, joita voit nähdä kirkoissa, kodeissa ja museoissa. Ikoni on useimmiten maalattu temperatekniikalla puu- tai metallilevylle.

Ikoneissa kuvataan Kristusta, Neitsyt Mariaa tai pyhimyksiä, joille ihminen haluaa rukouksensa kohdistaa. Ikoni toimii rukouksen välikappaleena ja sen kautta ihminen voi puhua Jumalalle.

Maalaukset tehdään useimmiten kangas- tai puupohjalle, mutta aikojen saatossa niitä on maalattu myös seiniin, kattoihin, lasille, vaaseihin, ruukkuihin ja kirjoihin. Maalauksissa voi käyttää monenlaisia tekniikoita öljyväreistä vesiväreihin, ja värit voi levitttää siveltimellä, palettiveitsellä tai jopa sormilla.

Maailma on kuvaamisen arvoinen paikka! Taiteilija voi kuvata raivaamatonta metsää, viljeltyjä peltoja, kaupunkia tai tehtaita. Tänään hän voi tallettaa kankaalle kuutamossa kylpevän metsälammen. Huomenna aiheena on kenties savuinen teollisuusalue tehtaanpiippuineen tai koko taivaan täyttävä keltainen auringonvalo.

Mitali on useimmiten pyöreä tai neliskulmainen, jonkin asian muistoksi, palkinnoksi tai kunnioittamiseksi tehty taide-esine. Mitalit tehdään yleensä valamalla tai ”lyömällä”, jolloin mitalin muodot saadaan esiin muottia vasten puristamalla.

Monumentti on muistomerkki, jolla kunnioitetaan tai muistetaan esimerkiksi tiettyä henkilöä tai historiallista tapahtumaa. Se voi olla muun muassa veistos, rakennus tai hautarakennelma.

Piirustus on piirtämällä luotu taideteos, jonka tekemiseen taiteilija on käyttänyt esimerkiksi lyijykynää, hiiltä tai liitua. Piirustus tehdään usein paperille tai kartongille. Piirtämistä käytetään myös maalaamisessa ääriviivojen hahmotteluun. Piirustustaito onkin hyvä perusta maalaamiselle.

Reliefi eli korkokuva on veistos, jossa kuva on koholla taustasta. Reliefi voidaan toteuttaa esimerkiksi pronssista valamalla, kivestä hakkaamalla tai puusta veistämällä.

Taidegraafikko aloittaa monesti työpäivänsä piirtämällä tai kaivertamalla painolaatalle kuvan. Hän voi valita kivisen, puisen tai metallisen laatan. Sitten hän tai hänen avustajansa monistaa kuvan vedostamalla sen paperiarkeille. Näin hän voi tehdä samasta kuvasta useita samanlaisia vedoksia eli grafiikan lehtiä. Ja mikä parasta, grafiikkaa voidaan tehdä kymmenillä erilaisilla menetelmillä!

Ja nyt liikkumatta noin puoli tuntia! Vanhin säilynyt valokuva on otettu vuonna 1826. 
Kameroilla on tallennettu maailman menoa jo ainakin 150 vuotta.

Valokuvan aihepiiri on rajaton. Osa valokuvaajista miettii aihepiiriään ja ideoitaan yhtä tarkasti kuin taidemaalari tai kuvanveistäjä. He tekevät taidevalokuvia, joita voit nähdä myös museon tai gallerian seinillä. Varhaisimpien suomalaisten valokuvateosten aiheena olivat muotokuvat, maisemat ja kansankuvaukset.

Veistoksen tekijä on varmasti mielissään, jos kiertelet ja katselet hänen teostaan eri puolilta, sillä veistokset ovat kolmiulotteisia. Huomaat, että ne näyttävät erilaisilta eri kulmista katsottuna. Veistos voi olla hakattu kivestä, valettu pronssista, muovailtu savesta tai veistetty puusta. Myös niiden pintaa voidaan elävöittää eri tavoin.

Alastonkuvauksella tarkoitetaan ihmisen kuvaamista ilman vaatteita. Alastonkuvaus on kuvataiteen perinteinen opiskelumenetelmä, jonka tarkoituksena on oppia kuvaamaan ihmisvartaloa ja sen mittasuhteita mahdollisimman oikein. Nämä taidot ovat tärkeä perusta taiteelliselle työlle ja niitä opiskellaan taidekouluissa yhä edelleen.

Asetelma on maalaus, jossa kuvataan paikalleen aseteltuja, liikumattomia esineitä tai luontokappaleita. Asetelman voi maalata mistä tahansa aiheesta. Siinä voi olla kukkia, kirjoja, kynttilänjalkoja, sitruunoita, orvokkeja, pyydystettyjä fasaaneja, kantarelleja tai retiisejä. Mitä asioita sinä maalaisit omaan asetelmaasi?

Olipa kerran… Historiamaalaus kuvaa todellisia tapahtumia ja sepitettyjä kertomuksia menneisyydestä. Historimaalauksen aiheet voivat olla yhtä hyvin historiasta kuin Raamatun kertomuksista tai antiikin jumaltarustostakin.

Albert Edelfelt teki kuvituksen Sakari Topeliuksen runoteokseen Vänrikki Stoolin tarinat, joka kertoo vuosina 1808–09 käydystä Suomen sodasta. Tunnetuin Edelfeltin tekemistä historiamaalauksista on Porilaisten marssi. Taiteilija ei kokenut sotaa itse, vaan maalasi teoksensa kuulemiensa tarinoiden ja mielikuvituksensa pohjalta melkein sata vuotta Suomen sodan jälkeen.

Oma koti kullan kallis! Laatukuvan aiheet tulevat arkisesta elämästä ja usein mukana on pieni kertomus tai kohtaus ihmisistä jokapäiväisissä tilanteissa. Adolf von Becker oli laatukuvan mestari. Oheisessa Mallina olon jälkeen -maalauksessa hän on kuvannut pienen kohtauksen vanhan taiteilijan ateljeesta. Laatukuvissa ajan esineet ja asut on usein kuvattu hyvin tarkasti. Kuinka monta erilaista esinettä löydät kuvasta?

Muotokuva on taideteos, joka esittää ihmistä – naista, miestä tai lasta. Se voi olla veistos, maalaus tai piirustus. Saatat tunnistaa kuvatun henkilön ulkonäön perusteella, mutta samalla voit saada myös aavistuksen hänen luonteestaan. Muotokuvan taustaa katsomalla voit tehdä päätelmiä henkilön kodista, työstä tai harrastuksista. Mitä voisit kertoa Akseli Gallen-Kallelan maalaaman muotokuvan perusteella Mäntän linnassa asuneesta 11-vuotiaasta Sissi Serlachiuksesta?

Omakuva on muotokuva, jonka taiteilija on maalannut itsestään. Ehkäpä taiteilija haluaa näyttää muille, millainen henkilö hän omasta mielestään on. Helene Schjerfbeck tunnetaan lukuisista omakuvistaan, joita hän maalasi nuoruudesta vanhuuteen asti.

Ulkoilmamaalaus tehdään mahdollisimman pitkälle valmiiksi ulkona. Taiteilija ottaa ulos lähtiessään mukaansa kangaspohjan, värit ja maalaustelineen. Ulkona hän kuvaa luontoa, maisemaa ja ihmisiä itse paikalla. Myöhemmin hän viimeistelee maalauksen valmiiksi työhuoneellaan.

Dramaattinen, valo- ja varjokontrastein aikaansaatu valaistusvaikutelma. 1600-luvulla elänyt hollantilainen Rembrandt van Rijn oli mestarillinen chiaroscuro-tekniikan taitaja.

Teoksen yksityiskohta.

Kompositiolla tarkoitetaan maalauksen sommittelua. Taideteoksen eri elementit, kuten värit, hahmot ja muodot, pyritään yhdistämään siten, että niistä muodostuu yhtenäinen ja elävä kokonaisuus.

Asento, jossa vartalon paino lepää toisella lanteella ja ylävartalo kiertyy vastakkaiseen suuntaan. Kontraposto on yleinen antiikin ajan marmoriveistosten neidoilla. Kokeilepa itse samaa! Ei ole aivan helppoa säilyttää tasapainoaan, jos seisoo kontraposto-asennossa taiteilijan mallina.

Kultainen leikkaus syntyy jaettaessa jana kahteen osaan siten, että pitemmän osan suhde lyhyempään osaan on sama kuin koko janan suhde pitempään osaan. Yksinkertaistettuna kultainen leikkaus tarkoittaa janan jakoa suhteessa 2:3.

Tunsitko tuulen hiuksissasi? Kuulitko maan tömisevän? Jos näet maalauksessa tuulessa eteenpäin taipuvan puun tai niityllä villisti laukkaavan hevosen, on taiteilija tallentanut teokseensa liikkeen vaikutelman. Liikkeen kuvauksen avulla maalauksesta tulee elävämpi ja aiheesta todemman tuntuinen. Taiteilija voi luoda liikettä mm. sommittelun, viivojen ja värivalintojen avulla.

Koristekuvio, joita esiintyy erityisesti vanhojen rakennusten julkisivuissa, maalauksissa, kirjoissa ja käsitöissä yksinään tai toistuvana kuviona. Lähtökohtana ovat usein erilaiset luonnonaiheet, kuten kasvit ja eläimet, joita taiteilija tyylittelee mielikuvituksensa mukaan. Jugendtyylissä kasviornamentiikka oli suosittua.

Perspektiivillä tarkoitetaan kuvallisia keinoja, joiden avulla litteään kuvaan saadaan luotua syvyyttä. Perspektiivin avulla teokseen luodaan paitsi tilan ja syvyyden, myös etäisyyden ja kokosuhteiden vaikutelma. Käytössä on useita erilaisia perspektiivejä.

Tunnetuin keino luoda tilavaikutelma on viivaperspektiivi. Maalauksessa kulkevat kuvitteelliset yhdensuuntaiset viivat yhtyvät syvyyssuunnassa katsojan silmien tasolla ns. katoamispisteessä ja luovat teokseen syvyysvaikutelman.

Tam tatata taa tata tam tam taa. Musiikissa kuulet erilaisia rytmejä, mutta myös kuvataidetta katsellessasi voit nähdä, että silläkin on oma rytminsä. Huomaat, että rytmi syntyy viivojen, muotojen, värien, valojen ja varjojen vaihtelulla. Niillä voi luoda taideteokseen persoonallisen rytmin.

Maalaustaiteessa värin vivahde. Esimerkiksi ultramariininsininen ja koboltinsininen ovat sinisen värin eri sävyjä.

Valohämymaalaus, joka on toteutettu hillityin värisävyin ja ääriviivoja häivyttäen. Leonardo da Vinci käytti sfumato-tekniikkaa Mona Lisassa, maailman kuuluisimmassa muotokuvassa.

Kun taiteilija kuvaa maalauksessaan tilaa, hän saa maalauksen näyttämään kolmiulotteiselta ja avaralta. Jotkut maalauksen osat työntyvät ulos ja toiset ikään kuin vetäytyvät sisäänpäin. Samalla maalauksen aihe erottuu taustastaan.

Värin valoisuus- tai tummuusaste, valovoima.

Taiteilijan työhuonetta kutsutaan ateljeeksi. Siellä taiteilijat maalaavat, piirtävät tai veistävät joko yksin, apulaistensa tai oppilaidensa kanssa. Joistakin ateljeista on tullut taiteilijan kuoltua museoita. Tällainen on esimerkiksi Emil Wikströmin ateljee Visavuori.

Kuvataiteilija maalaa, piirtää tai tekee grafiikkaa ammatikseen. Hän voi tehdä myös veistoksia. Taiteilija on lahjakas ihminen, uutta luova ja on useimmiten saanut koulutuksen alalle jossakin taidekoulussa. Hän voi olla köyhä tai rikas, tunnettu tai tuntematon. Ja taiteen tuulien puhaltaessa voidaan aiemmin tuntematon taiteilija äkkiä löytää ja tunnettu taas unohtaa.

Mesenaatti on henkilö, joka rakastaa taidetta ja haluaa auttaa taiteilijoita antamalla rahaa, kannustusta ja rohkaisua. Mesenaatilta saamansa rahan avulla taiteilijoilla on mahdollisuus opiskella ja ostaa taiteilijatarvikkeita. Suomen tunnetuimpia taiteentukijoita ovat olleet G. A. Serlachius ja Gösta Serlachius.

Taidemuseo on paikka, jonka näyttelyissä voit katsella ja kokea taidetta. Taidemuseoissa tapahtuu paljon sellaistakin, mitä et näe siellä käydessäsi. Museoissa kerätään, säilytetään, kunnostetaan ja tutkitaan taidetta. Pidetään huolta, että samoja taideteoksia, joita olet katselemassa, voi ihailla vielä vuonna 3007!

Henkilöä, joka on palavasti kiinnostunut taiteesta, kutsutaan taiteentuntijaksi. Hän lukee taidekirjoja ja -lehtiä sekä vierailee ahkerasti taidenäyttelyissä. Muutamat taiteentuntijat saattavat jopa päätyä tekemään työtä taiteen parissa. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei meistä kukaan ole syntyjään taiteentuntija. Taiteentuntijaksi ei synnytä, sellaiseksi tullaan!

Synteettinen, vedellä ohennettava väri, joka on peittävä ja kuivuu nopeasti veden haihtuessa.

Vesivärimaalaus, joka tehdään tavallisesti kostutetulle paperille. Maalaaminen tapahtuu pikaisin vedoin, sillä vesivärityö kuivuu nopeasti.

Kalkkimaalaus, joka tehdään maalaamalla kalkkiveteen sekoitetuilla väreillä tai temperalla useimmiten kuivaan rappauspintaan. 16-vuotias taiteilija Irina Bäcksbacka maalasi al secco -maalauksen Joenniemen kartanon viinikellarin seinille.

Värihiukkasia sitova kiinneaine tai kiinnite. Fiksatiivia suihkutetaan tavallisesti hiilipiirroksen tai pastellimaalauksen pinnalle, jossa se estää värien ja ääriviivojen leviämisen.

Kuivalle tai kostealle kalkkilaastipinnalle vesivärein tai temperalla tehty seinä- tai kattomaalaus. Sellaisen voit nähdä vaikkapa Joenniemen kartanossa museosalin katossa.

Peiteväreillä eli guassiväreillä tehty vesivärimaalaus.

Maalaaminen ohennetuilla läpikuultavilla väreillä, useimmiten öljy- tai temperaväreillä.

Vesiliukoisella ja ohuella läpikuultavalla värillä tehty maalaus.

Ennen kuin taiteilija ryhtyy maalaamaan tai veistämään lopullista teostaan, hän tekee usein ensiksi hahmotelman suunnitellakseen ja kokeillakseen aihettaan.

Teline, johon tekeillä oleva maalaus asetetaan. Ateljeetelineet ovat vankkarakenteisia, kevyemmät kenttätelineet ovat kokoon taittuvia ja tarkoitettuja ulkona työskentelyyn. Pöytätelineet ovat käteviä, jos työhuoneessa on vähän lattiatilaa.

Kädessä pidettävä ohut, tavallisesti soikea tai suorakaiteen muotoinen levy, jossa taiteilija sekoittaa värit. Useimmissa paleteissa on reikä peukaloa varten, sillä ne on tarkoitettu kädessä pidettäviksi maalaamisen aikana. Paletti merkitsee myös taiteilijalle tunnusomaista väriasteikkoa.

Lastamainen tai veistä muistuttava, terältään ohut työskentelyväline, jonka avulla värejä voi siirtää maalauspohjalle työstettäväksi.

Paperille tehty väriliitumaalaus. Pastellitöissä käytetään joko väriliituja tai puikkoja, jotka on puristettu jauhetusta liidusta ja kuivasta, vahaan tai parafiiniin sekoitetusta värimassasta.

Pellavansiemenistä puristettu öljy, jota käytetään maalien sideaineena ja liuottimena värin ohentamiseen.

Hiukkasmainen väriaine, joka sekoitetaan sidosaineeseen maaleja valmistettaessa. Monet pigmentit ovat peräisin luonnosta, kuten sinooperi, joka on helakanpunaista mineraalia.

Maalauspohjan käsittely ennen varsinaista työskentelyä siten, että väri eristetään pohjasta, jolloin maalauksesta tulee kestävämpi. Kangaspohjat kyllästetään liimaamalla kahteen kertaan ja pinnalle levitetään öljypohjainen pohjuste. Vesipohjaiset akryylipohjusteet levitetään suoraan liimaamattomalle kankaalle.

Puulevytkin pohjustetaan. Esimerkiksi ikonimaalauksissa pohjustuksia on kaiken kaikkiaan 5–8 kerrosta. Ensin levyt karhennetaan ja sivellään liimaliuoksella, johon kiinnitetään kangas. Sen päälle sivellään 5–8 ohutta kerrosta varsinaista pohjustusainetta, joka koostuu liitujauhosta sekä jänis- tai kalaliimasta.

Maalausväline, jonka varsi on puuta ja maalaamiseen tarkoitettu osa eläinten karvaa.

Temperamaalaus tai väriaine, joka on tehty läpikuultamattomista väriaineista. Temperavärien sideaineena on esim. öljyemulsio, vaha, hunaja tai munankeltuainen.

Pienimuotoinen tulkinta jostakin aiheesta tai harjoitelma isompaan työhön. Taiteilija voi jättää tutkielman myös itsenäiseksi teokseksi.

Tärpättiä käytetään öljyvärin ohentamiseen, jotta väriä olisi helpompi sivellä maalauspohjalle. Luonnontärpätti on haihtuva havupuun pihkaa sisältävä öljy. Mineraalitärpättiä valmistetaan maaöljystä.

Maalausten viimeistelyyn käytetty ohuelti siveltävä aine, joka muodostaa kuivuessaan maalauksen pinnalle kovan ja läpinäkyvän kalvon. Vernissa sisältää öljyä ja hartseja. Vernissattu työ kuivuu vaaka-asennossa noin vuorokauden, lopullisesti kuitenkin vasta muutaman päivän kuluttua.

Öljystä, tavallisesti pellavaöljystä ja väripigmenteistä koostuva maalausmateriaali, joka voidaan ohentaa esimerkiksi tärpätillä.

Öljyvärityön kuivuminen kestää väristä ja maaliaineesta riippuen vähintään viikosta kahteen. Öljyvärin päälle voi kuitenkin maalata jo noin vuorokauden kuluttua.