Taiteilijoita ja malleja

Rodney Grahamin teokset käsittelevät filosofiaa, kirjallisuutta, psykologiaa, taidetta, populaarikulttuuria, historiaa tai kollektiivista muistia — useimmiten hyvin arkipäiväiseltä vaikuttavalla tavalla.

Graham tunnetaan parhaiten nimenomaan valokaappeina toteutetuista isoista kuvistaan usein samankaltaisilla tekniikoilla kuin elokuva kuvistaan, jotka ovat hämmentävällä tavalla kaikkialta skarppeja. Hänen teoksensa ovat aina vahvasti paikkaan ja aikaan sidottuja. Niissä on lempeää huumoria ja runollista ironiaa. Kohtaukset on käsikirjoitettu, lavastettu ja puvustettu huolella. Historiallisia kerroksia voi olla useita, mutta kaikki on huolella mietitty.

Graham on vancouverilaisen fotokonseptualismin yksi perustaja. Uransa aikana hän on kyllä käyttänyt monia muitakin taiteen tekniikoita kuin valokuvaa. Viime aikoina hän tuntuu olleen kaikkein kiinnostunein maalaamisesta. Kuvataideuransa ohella hän on aina ollut muusikko.

Taiteilijoita ja malleja on Serlachius-museoiden näyttelyjulkaisu.

Toimittaja: Timo Valjakka
Kirjoittajat: Pauli Sivonen, johtaja, Serlachius-museot; John Peter Nilsson, viestintästrategisti, Moderna Museet, Tukholma; Timo Valjakka, kuraattori ja taidekriitikko, Helsinki
Graafinen suunnittelu: Derek Barnett, Information Office
Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Parvs, Helsinki
Painotyö: Jelgavas Tipogrāfija, Jelgava 2020
97 sivua
Serlachius-museoiden julkaisuja 68
ISBN 978-952-7226-55-1

Julkaisu Rodney Graham – Taiteilijoita ja malleja