Maalauksia

Antti Oikarisen teoksia, jotka rikkovat maalaus- ja veistotaiteen rajoja

Serlachius-museo Gösta 10.6.2017—17.9.2017

Kuvanveistäjä Antti Oikarisen teokset rikkovat maalaus- ja veistotaiteen rajoja. Minimalistinen käsitetaiteilija tunnetaan äärimmäisen pikkutarkoista illuusioista, joissa yksityiskohdat ovat tarkoin harkittuja eikä mikään ole sattumaa. 

Maalauksia-näyttelyn läpi kannattaa kulkea hitaasti. Kaikki ei ole aivan niin kuin ensi katsomalta näyttää. Oikarinen paljastaa, että näyttely sisältää oikeastaan kaksi näyttelyä. Ensimmäisen niistä huomaa jokainen. Toisen löytäminen vaatii hieman paneutumista.

Taiteilija leikittelee käsitteillä veistos, maalaus, pohja ja pinta. Hänelle maalaus merkitsee tilaisuutta ajatella taideteoksia tietystä näkökulmasta. Hän toivoo, että väittäessään teostaan maalaukseksi ajatuksen tasolla tapahtuisi jotain mielenkiintoista. – Minulle maalauksen tekeminen on aina jonkinlainen käsitteellinen julkilausuma, hän kertoo.

Antti Oikarisen näkökulma taiteen tekemiseen on lähes aina kolmiulotteinen. Sama pätee Maalauksia-näyttelyn teoksiin. Ne ovat hyvin esineellisiä, ja niillä on merkityksellinen kolmas ulottuvuus. Maalauksia on näyttely, joka yllättää katsojan. Näyttelyn kuraattori on Laura Kuurne.

Serlachius-museo Gösta 10.6.–17.9.2017

Teoskuva: Antti Oikarinen, Diptyykki 1, 2017, akryyliväri kankaalle.

Video

Katso illuusion mestarin Antti Oikarisen haastattelu Serlachius-kanavalta.