How About the Future?

Nanna Hännisen retrospektiivinen valokuvanäyttely

Serlachius-museo Gösta 1.2.2020—7.3.2021

Valokuvataiteilija Nanna Hänninen käsittelee retrospektiivisessa näyttelyssään turvattomuutta, ulkopuolisuutta sekä ilmastonmuutosta.

Valokuvataiteilija Nanna Hännisen (s. 1973) kansainvälisen ura alkoi Berliinin taidemessuilla vuonna 2000. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hänninen tuo Serlachius-museo Göstaan retrospektiivisen näyttelynsä How About the Future? Teoksissaan hän on keskittynyt yksilön kokemuksen kuvaamiseen yhteiskunnassa ja käsitellyt sellaisia teemoja kuin turvattomuus, ulkopuolisuus, kontrollin tarve ja sen mahdottomuus.

Uusimmissa teoksissaan Hänninen on keskittynyt päivänpolttavaan ongelmaan: ilmastonmuutokseen ja sen mukanaan tuomiin valintoihin, joita meidän tätä aikaa elävien täytyy puntaroida. Mustaa taustaa vasten kuvatut valokuvat ovat niin työhuoneen turvassa kuin Mojaven aavikollakin kuvattuja vakavia tutkielmia planeettamme tilanteesta. Näyttelyn kuraattori on Laura Kuurne.

Nanna Hänninen ei vetoa tunteisiin. Korkealaatuisen tiukassa esteettisessä ilmenemismuodossaan hänen valokuvansa houkuttelevat ja haastavat katsojan tutkimusretkelle.” Kulttuuritoimitus, 24.2.2020

Kuva: Nanna Hänninen, How About the Future, 2019, mustesuihkutuloste paperille.

Runovideo 3

Runo: Reetta Huttunen, Aamuyön tunteina sairauskaan ei enää jaksa, teoskuvat: Nanna Hänninen, 30 km on the Road towards Rovaniemi City, 2006 ja Airport of Ponta Delgana, 2005

Video

Katso Nanna Hännisen haastattelu Serlachius-TV:ssä. Hän kertoo siinä näyttelynsä teemoista ja ajatuksistaan teosten takana.

Runovideo 1

Runo: Reetta Huttunen, Me haluamme uskoa, teoskuvat: Nanna Hänninen, Plane Crossing the Desert, 2019 ja Living Cholla Cactus, 2019

Runovideo 5

Runo: Reetta Huttunen, Saat uskoa, teoskuva: Nanna Hänninen, Strange Halo, 2012