Serlachius-museo Gustaf
Serlachius-museo Gustafin näyttelyt tarinoivat niin teollisuuslegendoista kuin taiteestakin. Jo museorakennus, entinen metsäyhtiön pääkonttori, on nähtävyys sinänsä.
Näyttelyiden aiheet liittyvät historiaan tai taiteeseen. Niillä on usein yhtymäkohta elämänmenoon pienellä suomalaisella paperiteollisuuspaikkakunnalla. Museon päänäyttely kertoo Mäntän ensimmäisestä patruunasta G. A. Serlachiuksesta. Uhkarohkeista liiketoimistaan tunnettu Serlachius kuului suomalaisen paperiteollisuuden uranuurtajiin. Museo on nimetty tämän särmikkään persoonan mukaan.
Gustaf-museossa pääosassa ovat tarinat. Näyttelyt avautuvat kävijöille draamaa ja eri medioita hyväksi käyttäen. Museo on niittänyt mainetta ja saanut palkintoja omintakeisilla näyttelyillään. Myös ryhmille tarjottavissa palveluissa näkyy dramatisoitu historia ja vuorovaikutteisuus.
Vaikuttava museorakennus valmistui G. A. Serlachius Osakeyhtiön pääkonttoriksi vuonna 1934. Vuorineuvos Gösta Serlachius halusi luoda siitä yhtiönsä käyntikortin. Klassismia ja funktionalismia edustava pääkonttori koristeltiin maineikkaiden taiteilijoiden töillä ja varustettiin aikansa parhaalla tekniikalla. Entinen pääkonttori siirtyi Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omistukseen vuonna 2000. Yleisölle museo avattiin mittavan peruskorjauksen jälkeen vuonna 2003. Siitä tuli taidesäätiön toinen museo.
Serlachius-museo Gustaf on aktiivisen kulttuurityön keskipiste. Siellä järjestetään kaikille avoimia luentoja, seminaareja, konsertteja, teatteriesityksiä ja muita kulttuuritapahtumia. Museo tekee myös vilkasta yhteistyötä koulujen kanssa.