Anselm Kiefer, Väinämöinen Ilmarinen, 2018, emulsio, öljyväri, akryyliväri, sellakka, köysi ja lyijy kankaalle, 280 x 380 cm, copyright: Ⓒ Anselm Kiefer.

Tiedote 16.1.2020

Merkittävä teoshankinta Suomeen

Anselm Kieferin Väinämöinen Ilmarinen Serlachiukselle

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on hankkinut kokoelmiinsa Anselm Kieferin teoksen Väinämöinen Ilmarinen. Se on Kieferin Kalevala-aiheisista töistä ensimmäinen museokokoelmaan myyty teos. 

Nykytaiteen merkittävimpiin nimiin lukeutuva Anselm Kiefer tutkii taiteessaan ihmiskunnan suuria kysymyksiä historiaan, kirjallisuuteen ja filosofiaan pohjautuen. Myös Suomen kansalliseepos Kalevala on puhuttanut Kieferiä jo pitkään: ”Luin Kalevalaa 1970-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Viime aikoina olen jälleen viettänyt aikaa Kalevalan runojen parissa ja myös maalannut eepokseen liittyviä teoksia.” 

Kiefer kertoo kiinnostuksensa taustoista: ”Kalevala, Nibelungen laulu, muinaisegyptiläinen tarusto ja muut suuret mytologiat pyrkivät hahmottamaan ja kuvaamaan maailman kokonaisuutena. Tällainen maailman kokonaisvaltainen kuvaaminen tänä päivänä on vaikeaa, koska tiede ja eri ammattikunnat ovat ahtaneet maailman siiloihin. Maailma on sirpaloitunut, emmekä näe sitä kokonaisuutena. Yksi luonnontieteen uusista osa-alueista, säieteoria, tosin pyrkii luomaan kokonaiskuvan maailmasta, jossa mikro- ja makrokosmos kohtaavat, aivan kuten muinaismytologioissa, esimerkiksi Kalevalassa.”

Kieferin kaikkien Kalevala-aiheisten teosten valmistumisajankohta ei ole tiedossa. Tällä hetkellä teemasta on esillä yksi teos Lontoossa, White Cube -galleriassa. 

Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen iloitsee hankinnasta: ”Teoksen pysyvä esilläolo Mäntässä jatkaa luontevasti vuoden 2015 suurnäyttelystä alkanutta yhteistyötä Anselm Kieferin ja Serlachiuksen välillä.”

Väinämöinen Ilmarinen -teos saapui Serlachius-museoihin Yhdysvaltain kautta. Kiefer lahjoitti sen Janne Gallen-Kallela-Sirénin johtaman Albright-Knox-taidemuseon laajennushankkeen rahoituskampanjaan (www.albrightknox.org). Sirén ehdotti, ettei teosta huutokaupattaisi, vaan sitä tarjottaisiin Suomen julkisiin kokoelmiin, aluksi Serlachiukselle, museolle, joka oli muutamaa vuotta aikaisemmin järjestänyt merkittävän Kiefer-näyttelyn. Näin teos voisi päätyä Suomeen, Kalevalan ja suomalaisen Kalevala-taiteen syntysijoille. 

Sirén on tutkinut Kieferin taidetta lähes kolmekymmentä vuotta. Kun Kiefer pari vuotta sitten perusti taidesäätiön vaalimaan elämäntyötään ja sen tutkimusta, hän kutsui Sirénin sen hallituksen puheenjohtajaksi. Sirén on toiminut tehtävässä museonjohtajan työnsä ohessa vuodesta 2018. 

”Mytologia, runous, filosofia, maailmanhistoria ja sodat – nämä teemat ovat valtameri, joka lainehtii Kieferin taiteessa. Hän ei maalaa yksittäisiä teossarjoja, vaikka tietyllä tavalla jokin tietty taiteilijan käsittelemä teema voidaan mieltää eräänlaisena kokonaisuutena ainakin museonäyttelyiden yhteydessä. Kieferin taiteessa eri lähteet ja teemat liittyvät toinen toisiinsa ja ovat osa suurta jatkumoa. Kieferin Kalevala-teoksista voisi jonain päivänä koota upean näyttelyn ja mielenkiintoista olisi tietysti nähdä se myös Suomessa, jossa Kalevala on kansalliseepos, mutta samalla myös osin unohdettu henkinen ja kulttuurinen voimavara”, Sirén summaa.   

Anselm Kieferin teokset ovat usein monumentaalisia niin aiheiltaan kuin kooltaankin. Myös Väinämöinen Ilmarinen on suurikokoinen työ. Siinä nähdään Kieferille ominaiseen tapaan sotatannerta muistuttava lohduton maisema, jonka etualalla ovat sukellusvene ja lentokone: Tietäjä Väinämöinen esittäytyy sukellusveneenä, taivaankannen takoja, seppä Ilmarinen lentokoneena. 

Teos tulee esille Serlachius-museo Göstaan maaliskuun lopussa.

Lisätietoja: 
Johtaja Pauli Sivonen p. 050 5661 355, pauli.sivonen@serlachius.fi
Tiedottaja Susanna Yläjärvi p. 050 560 0156, susanna.ylajarvi@serlachius.fi

Teostiedot:
Anselm Kiefer, Väinämöinen Ilmarinen, 2018, emulsio, öljyväri, akryyliväri, sellakka, köysi ja lyijy kankaalle, 280 x 380 cm, copyright: Ⓒ Anselm Kiefer.

Serlachius-museot ovat avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. tiistaista sunnuntaihin klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18

Käyntiosoitteet:
Serlachius-museo Gösta: Joenniementie 47, Mänttä
Serlachius-museo Gustaf: R. Erik Serlachiuksen katu 2, Mänttä

www. serlachius.fi