G. A. Serlachius -yhtiön WC-paperi, Papier d’amour

TOUKOKUU 2015

Suomalaisen toilettipaperin valmistus on alkanut G. A. Serlachius Oy:n tehtaalla Mäntässä. Gösta Serlachius ymmärsi tämänkin paperin arvon ja suunnittelutti etiketit ja kääreet taiteilijalla. 

Eric O. W. Ehrström piirsi muun muassa japanilaishenkisen kääreen silkki-toilettipaperille. Sitä myytiin 1000 arkin paketeissa. Herraskaista pyyhkimispaperia myytiin häveliäisyyssyistä aluksi apteekeissa.

”Kuten tiedät, valmistamme toilettipaperia myös rullissa sekä koti- että ulkomaiden markkinoille”, kirjoitti Gösta Serlachius Ehrströmille lokakuussa 1932. ”Nykyisin on tärkeää löytää iskulause, joka piiskataan suuren yleisön tietoisuuteen niin, että kun he ostavat artikkelin, he muistavat pyytää juuri sen, mitä itse haluamme myydä”.

Gösta Serlachius ehdottaa ”MÄNTTÄ PARAS” -slogania, jossa ”Maailman PARAS” -toalettipaperiin yhdistyy ”MÄNTTÄ” isoin kirjaimin.

Kirje päättyy toivomukseen, että Ehrström löytää yksinkertaisen ja hauskan ehdotuksen, joka painetaan yhdellä tai korkeintaan kahdella värillä.

Ehkäpä juuri tämän innoittamana syntyi kuvassa oleva ajoittamaton Ehrströmin luonnos. Siinä on taiteilijan vapautta niin iskulauseen kuin aiheen esittämisen osalta.

Vuonna 1933 Eric O. W. Ehrström suunnitteli myös wc-paperirullan pidikkeen.

Nykyisin suomalainen kuluttaa keskimäärin 60 rullaa wc-paperia vuodessa. Mäntän paperitehdas valmistaa noin puolet Suomessa myytävästä pehmopaperista.

On suomalaisen ja mänttäläisen paperiteollisuuden onneksi, että pyyhkimistä ei voi digitalisoida. Pehmopaperin myynti kasvaa elintason nousun myötä maailmanlaajuisesti neljän prosentin vuosivauhdilla. Paperiteollisuus ei siis lopu, vaikka lukeminen siirtyy digitaaliseksi.

G. A. Serlachius Oy:n peruja olevalla Metsä Tissuella on 11 tuotantolaitosta kuudessa eri maassa Alppien pohjoispuolisessa Euroopassa. Maailmanvalloitusta vaikeuttaa se, että pehmopaperit ovat kuluttajatuotteita toisin kuin painopaperit. Tuotemerkin pitää olla vahva. Tämän ymmärsi Gösta Serlachius jo 1920-30-luvuilla.

Helena Hänninen
tutkija