J. G. Riihonen, Sota- ja kapinavuosien muistelmia Mäntästä ja sen ympäristöstä

TAMMIKUU 2018

Johan Gideon Riihonen (s. 1879) oli Mäntän suojeluskunnan vääpeli maamme itsenäistymisen ja sisällissodan aikaan. Hän kirjoitti muistelmansa kaksikymmentä vuotta tapahtumien jälkeen pieneen mustaan vihkoon, joka löytyy Gösta Serlachiuksen taidesäätiön arkistokokoelmiin lahjoitetusta Mänttä-Seuran perinnearkistosta.  

Riihonen kuvailee vuosien 1917 ja 1918 tapahtumia Mäntässä yksityiskohtaisesti. Tapahtumien ajankohdat hän kertoo päivän ja välillä myös kellonlyömän tarkkuudella. Myös henkilöiden nimet, ammatit ja kotipaikkakunnat ovat tarkoin merkityt.

Riihonen kirjoitti muistiinpanonsa vihkoon mustekynällä, mutta ilmeisesti hän itse tai joku toinen on tehnyt jälkeenpäin korjauksia ja merkintöjä lyijykynällä ja punaisella värikynällä. Vihkon viimeisen sivun ja takakannen välillä ovat irtopaperille kirjoitetut numeroidut liitteet, joissa Riihonen kertoo tarkemmin tietyistä taisteluista. Vihkon välissä on myös kaksi valokuvaa. Erikoisena piirteenä mainittakoon, että hän ei ole kirjoittanut sivu kerrallaan ylhäältä alaspäin, vaan lause jatkuu koko aukeaman läpi vasemmasta laidasta oikeaan.

Vuoden 1918 tammikuun lopulla elettiin Mäntässä kiristyneissä tunnelmissa. Aiemmin marraskuussa oli alkanut suurlakko, minkä aikana työt tehtaalla oli seisoneet ja punanauhaiset vartijat vartioineet porteilla. Riihosen mukaan lakko oli päättynyt noin viikon kuluttua erään salakuunnellun puhelun jälkeen. Puhelimessa Mäntän punakaartin ”johtomiehelle” työväentalolle oli ilmoitettu että ”nyt on päätetty lakko tällä kertaa heti lopettaa”. Tähän kyseinen henkilö oli vastannut, että ”Me emme voi vielä Mäntässä lakkoa lopettaa, sillä emme ole asioissamme vielä valmiita”. Tästä puhelinkeskustelusta oltiin menty kertomaan vuorineuvoksen kotiin Mäntän linnaan.

J.G. Riihosen kuuleman mukaan oli tapahtunut seuraavaa:

”Tästä tiedon saatuaan oli vuorin. G.S.  heti mennyt ulos tehtaan porteille ja sanonut siellä punakaartin asettamille vahdeille, että nyt on lakko loppunut, kyllä  minä itse tehtaani vartioitsen sekä ajanut vahdit pois.”

Ajatuksia suojeluskunnan perustamisesta oli esitetty jo ennen lakkoa ja nyt heti sen jälkeen. Salainen suojeluskunnan perustamiskokous oli pidetty lopulta marraskuun lopulla nk. Koskirakennuksessa. Sen jälkeen suojeluskunta oli kerännyt varusteita, taskuaseita ja hiihtovälineitä. Tammikuun lopulla 1918 niille tuli tarvetta. Riihonen muistelee:

”Oli tammikuun 27. päivä. Olin töissä pääkonttorissa. Siinä vailla 9 tuli allekirjoittaneelle puhelinsoitto. Mäntän keskusaseman hoitaja rouva Edla Kuusisto vainaja, jonka tunsin hyvin, kertoi, että hän salaa kuunteli puhelinkeskustelua, joka oli tullut Vilppulan työväentalolta Mäntän työväentalolle, jossa ilmoitettiin, että tulemme tänään sinne riisumaan Mäntän lahtarit aseista, ja että tulette sieltä mukaan.”

Riihonen ilmoitti asiasta silloiselle osto-osaston päällikölle Folke Spiikille. Ensin Riihosta ei kuitenkaan uskottu, vaan Spiik soitti vielä puhelinkeskukseen tiedustellakseen asiaa. Keskuksen hoitaja vahvisti Riihosen kertoman.

”Tuli yleinen hälytys että kokoonnuimme kaikki Mäntän Linnaan,  ja niin kanssa tehtiin, sekä otimme kukin ne vähäpätöiset aseemme mitä kullakin oli, ei yhtään sotilaskivääriä.” 

Tehtaat olivat käynnissä, ja elämä Mäntässä näytti päällisin puolin rauhalliselta. Linnaa vartioi kuitenkin vuoroissa aina kaksi miestä varusteinaan taskuaseita ja taskulamput merkinantoa varten. 31. tammikuuta tapahtui jälleen. Vahdinvaihdon aikana ulos lähteneitä suojeluskuntalaisia joutui tehtaan hevostallin luona vahtineiden punakaartilaisten vangeiksi. Punakaartilaiset ampuivat linnaa kohti.

Kun päivä eli aamu valkeni vetäytyivät punakaartilaiset Linnan ympäristöstä pois, mutta vielä siinä 8. paikkeilla Linnan ulkorakennuksen takaa juoksi 2 punakaartilaista ja heittivät Linnan keittiön akkunaan omatekoisen pommin.  

Rikkinäiseen ikkunaan osuessa sytytyslanka kuitenkin katkesi ja pommi ei räjähtänytkään.

”Punakaartin tekemä ampuma hyökkäys ei tehnyt vahinkoa muuta kuin että muutaman akkunan ruutu meni rikki”, Riihonen päättää kertomuksen.

Mäntän linnan tapauksen jälkeen oli hetken rauhallista, mutta vuoden 1918 aikana Mäntässä ja Vilppulassa tapahtui vielä lukuisia historiaa muokkaavia tapahtumia.

Reetta Hanhikoski
Arkistoassistentti

Lähde:
Mänttä-Seura ry:n perinnearkisto
Keijo Riihosen arkistokokoelma