Serlachiusten Gatti-hevonen Berliinin olympialaisiin?
HELMIKUU 2020
Serlachius-museoiden arkistokokoelmista löytyy vuorineuvos Gösta Serlachiuksen 1930-luvulla käymää kirjeenvaihtoa, jossa häneltä pyydetään lämminverisiä ratsuhevosia harjoitettavaksi kenttäratsastuksen Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin ja myöhemmin kenties Berliinin olympialaisiin.
Gösta ja Ruth Serlachius ostivat 1930-luvulla ratsuhevosia nykyisen Slovakian alueelta. Ratsastuksenopettaja Franz Pfleger oli saanut toimeksiannon ja hankkinut kaksi tammaa ja yhden ruunan eri kasvattajilta. Pfleger matkusti syksyllä 1933 hevosten mukana, kun ne tuotiin Mäntässä valmistetuissa kuljetuslaatikoissa laivalla Lübeckistä Helsinkiin ja sieltä rautateitse Mänttään.
Tieto Suomeen tuoduista hyvistä ratsuhevosista kulkeutui Suomen Ratsastajainliittoon, joka kokosi kenttäratsastusjoukkuetta Oslossa 1935 järjestettävään Nordiska Ryttarspeliin, Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Kenttäratsastus on ratsastuskilpailusta vaativin ja monipuolisin. Hevosen pitää osata kouluratsastusliikkeet, hypätä esteet ja jaksaa vielä raskas maastoesterata.
Luutnantti Werner Wallden Ratsuväkiprikaatista Lappeenrannasta oli halukas osallistumaan Oslon kilpailuihin ja myöhemmin mahdollisesti myös olympialaisiin, mikäli hän saisi kansainvälisiin kilpailuihin kelpaavan hevosen. Sekä Wallden että hänen esimiehensä kenraalimajuri Palmroth lähestyivät Gösta Serlachiusta kirjeillä ja kysyivät hevosten luovuttamista valmennukseen.
Armeijalla ei ollut riittävästi lämminverihevosia, joilla olisi edellytyksiä osallistua näin vaativiin kilpailuihin ja varojen niukkuus oli myös esteenä. ”Koska tiedossani on, että Vuorineuvos on harras ratsastusurheilun kannattaja ja että Vuorineuvoksella on tallissaan useita jaloja hevosia, käännyn puoleenne kysymällä olisiko jotkut näistä hevosista Vuorineuvoksen oman käytön puolesta niin vapaita, että voitaisiin ajatella kilpailemista k.o. hevosilla” kirjoitti kenraalimajuri Palmroth marraskuussa 1934. Myös vuorineuvoksetar Ruth Serlachius oli hevosihmisiä ja ratsastuksen lisäksi muun muassa ohjastanut henkilökohtaisesti ravikilpailuissa.
Gösta Serlachius harkitsi hevosten luovuttamista valmennukseen ja kilpailuihin, ”ainoastaan kaksi omistamistani ratsuhevosista voivat tulla kysymykseen”. Tosin Zita-niminen musta tamma soveltui vuorineuvoksen mielestä vain esteratsastukseen, mutta Gatti-nimisen raudikkotamman pitäisi olla erittäin sopiva sekä nopeus- että esteratsastuskilpailuihin. Kouluratsastuksesta Serlachius ei kirjoita mitään, mutta arvelee ehkä hevosensa kehittyvän valmennuksessa siihenkin puoleen.
Serlachius halusi tietää ennen päätöksen tekoa, ketkä tulevat ratsastamaan hevosilla. ”Erittäinkin Gatti on hyvin arka ja herkkä enkä missään tapauksessa halua sitä pilattavan.” Hevosia hoiti ratsupalvelija Sundberg, joka oli erittäin ihastunut hevosiin ja hoiti niitä erinomaisella tavalla. ”Otaksun Sundbergin voivan harjoituttaa hevoset jos hän saa tarpeelliset ohjeet.”
Serlachiuksen kaavailema valmennustapa ei tullut kysymykseen. Ratsastajainliiton suunnittelema joukkueen yhdenmukainen valmennus edellytti valmennusleiriä, joka oli tarkoitus järjestää keväällä 1935. Tätä ennen olisi välttämätöntä aloittaa kilpailuvalmennus mahdollisimman aikaisin. Hevosen tulisi olla ainakin puoli vuotta Lappeenrannassa sen henkilön valmennuksessa, joka sillä aikoo kilpailla ja riippuen Oslon menestyksestä jatkuvassa valmennuksessa Berliinin vuoden 1936 olympialaisia varten.
”Koska hevosten tulisi olla niin pitkän ajan poissa, arvelemme rouvani ja minä ett´emme voi tulla toimeen ilman niitä niin kauan.” Serlachius myös pelkäsi hevosten ominaisuuksien muuttuvan kilpailuista ja harjoitteluista, ”etteivät ne enää olisi yhtä miellyttäviä tarkoitustamme varten kuten ennen”. Niinpä Gösta ja Ruth Serlachiuksen hevosesta ei tullut kansainvälistä kilparatsua eikä olympiakävijää.
Ei Serlachiusten hevonen huonoihin käsiin olisi joutunut. Werner Wallden (1906–1989) menestyi kenttäratsastuksessa sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän osallistui Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Oslossa 1935 ja sijoittui kolmanneksi hevosella Bacchus. Hän osallistui myös Berliinin olympialaisiin. Hänen kirjoittamansa Ratsastuskirja julkaistiin 1952 ja se oli vuosikausia ainoa suomenkielinen ratsastusopas.
Helena Hänninen
tutkija
Lähteet:
Simpanen, Marjo-Riitta, Serlachiusten kartano. Joenniemen mallitilasta taidemuseoksi. Serlachius-museot: PARVS, 2019.
Gösta Serlachiuksen kirjeenvaihto. Serlachius-museot.
