Ladyt, Lordit ja Erkki Bill – Serlachiuksen ayrshire-rotuisen nautakarjan kantakirjat

HEINÄKUU 2018

1900-luvun alussa Gösta Serlachius ja G.A. Serlachius Oy kasvattivat Mäntässä ayrshirekarjaa. Niitä peruja Serlachius-museoiden kirjastosta löytyy nidesarja Kantakirja ayrshirerotuisesta nautakarjasta Suomessa. Kantakirjat paljastavat, että reilu sata vuotta sitten lehmillä ja sonneilla on suomalaisilla tiloilla voinut olla yhtä juhlavia ja ehkä hilpeyttäkin herättäviä nimiä kuin ravihevosilla konsanaan.

Ayrshire on skotlantilainen karjarotu, jota tuotiin Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 1845 Saksasta. Rotu oli tuottoisa ja se sopeutui Suomeen hyvin. 1800-luvun lopulla maanviljelyshallitus ohjasi kehittämään erityisesti suomalaisia maatiaisrotuja ja ayrshirekarjaa, joka on nykyisin maamme lypsykarjaroduista yleisin. Kesäisessä Suomessa matkaava tunnistaa laiduntavan ayrshirelehmän valkoruskeasta väristä ja lihakarjarotuja selkeästi keveämmästä ruumiinrakenteesta.

Ayrshirekarjaa alettiin Suomessa merkitä kantakirjaan vuonna 1897. Vuosisadan taitteessa sonneja otettiin kantakirjaan vuosittain kesällä järjestettävissä sonninäyttelyissä; lehmät tarkastettiin omistajan luona. Suomalaisen ayrshireyhdistyksen ensimmäinen kantakirjanide julkaistiin 1903. Sonnit ja lehmät oli jaettu siinä A kantakirjaan ja B perusluetteloon numerojärjestyksessä. Samalla systeemillä julkaistiin jatkossakin aina yhden vuoden aikana kantakirjaan päässeiden eläinten tiedot. Julkaisuissa oli myös nimihakemistot eläimistä ja melko pian myös kasvattajatiloista. Ayrshirekarjan määrän kasvua kuvaa hyvin se, että ensimmäisessä kantakirjassa vuodelta 1903 eläinten nimihakemisto oli kolmen sivun mittainen, kun vuonna 1920 se oli 15-sivuinen. Nautojen nimeäminen ei ollut jalostuksen ja kantakirjaan merkitsemisen vuoksi pakollista, mutta pelkän rekisterinumeron käyttö on ollut hyvin vähäistä. Vuoden 1903 kantakirjajulkaisussa kaikilla eläimillä on nimi.

Kantakirjojen perusteella ayrshirekarjaa on Skotlannissa nimetty eläimen kasvattajatilan mukaan samaan tapaan kuin koirille annetaan kennelnimi. Niinpä 1900-luvun alussa Suomessakin laidunsivat mm. lehmä nimeltä Lady Faithless 2:nd of Craigbrae ja sonni Lord Roberts of Hindsward. Tuontinautojen jälkeläisiä voitiin nimetä yksinkertaisilla suomalaisilla ja ruotsalaisilla nimillä, kuten Ulpukka tai Etevä, mutta erityisesti sonneilla lähtömaan nimikäytäntöäkin jatkettiin. Hatanpään Heikki on siitä varsin luonteva suomalainen esimerkki, Sergeant af Björkböle ja Sir of Suruton puolestaan hieman kankeampia versioita.

Sonneilla nimessä saattoi olla myös eläimen suvussa aiemmin käytettyjä nimiä, jolloin kansainvälisenä lopputuloksena oli vaikkapa Lasse Robb tai Erkki Bill. Kuriositeettina mainittakoon Jokkis Gods Aktie-Bolagin parisenkymmentä Bruce-sonnia, jotka polveutuivat Bruce of Lessnessock -nimisestä, Suomen ayrshirekantakirjaan järjestysnumerolla 13 merkitystä skotlantilaissonnista. Kunkin Brucen nimessä oli järjestysnumero, ja hyväksi havaittu maineikas nimi oli käytössä myös kolmannessa polvessa: Bruce 17:nnen isä oli Bruce 11. Saman tilan lehmät sen sijaan hoitivat maidon- ja jälkeläisten tuotannon koruttomasti nimettöminä pelkillä numeroilla yksilöityinä.

Karjankasvattajat toki tarkastelivat kantakirjasta nimien sijaan aivan muita asioita. Ayrshireyhdistyksen varhaisissa julkaisuissa oli kustakin eläimestä lueteltu 14 eri mittaa ja väri. Eläinten ulkoisten ominaisuuksien taulukointi jäi sittemmin kokonaan pois, mutta kantakirjalehmien vuosittainen tulos oli tärkeä. Se oli kirjattu taulukkoon, josta kävivät ilmi kunkin lehmän maidon ja voirasvan tuotanto ja syntyneet vasikat tarkoin tiedoin.

Gösta Serlachiuksen Isoniemen tilan ensimmäiset ayrshirekantakirjalehmät on rekisteröity vuonna 1909. G.A. Serlachius Oy:n Mäntän tila mainitaan vuoden 1915 kantakirjassa. Molempien tilojen lehmien nimet olivat yksinkertaisia, kuten Valborg, Rusko ja Sievikki. Vuonna 1919 tiloilta hyväksyttiin kantakirjaan myös sonneja: Gösta Serlachiuksen Amos Butter ja yhtiön Timon Taito ja Manu Kurki.

Serlachiusten tiloilla Mäntässä siirryttiin 1920-luvun aikana Länsi-Suomen maatiaiskarjan kasvattamiseen. Serlachius-yhtymän Sillanpään tilalla Jyväskylässä kasvatettiin ayrshirekarjaa vielä myöhemminkin.

Milla Sinivuori-Hakanen
tutkija 

Lähteet: Kantakirja Ayrshirerotuista nautakarjaa varten, niteet I (1903) – XVI (1921).
Simonen, Seppo, 1950. Suomen ayrshireyhdistyksen historia 1901–1951.
Tehdas ja me -lehti nro 4/1944.