Akseli Gallen-Kallela: Säveltäjä Gustav Mahlerin muotokuva

“Taiteilija otti kankaansa ja alkoi maalata minua Rembrandtin tapaan vain takkatuli valonaan”, kertoi Gustav Mahler kirjeessään vaimolleen Akseli Gallen-Kallelasta, silloisesta Axel Gallénista. Maailmankuulu itävaltalainen säveltäjä ei suostunut muotokuviin elinaikanaan. Kuitenkin Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmissa Mäntässä on poikkeus sääntöön. 

Gustav Mahler (1860–1911) vieraili Helsingissä työn merkeissä vuonna 1907. Suomalaiset säveltäjät, arkkitehdit ja taiteilijat viihdyttivät maestroa. Erään konsertin jälkeen Gallen-Kallela lupasi seuraavana päivänä viedä Mahlerin kiertämään Helsinkiä vesiteitse. Tästä Mahler oli innoissaan, sillä juuri meri antoi hänen mielestään Helsingille sen ylivertaisen olemuksen. Päivä koitti, ja sade väistyi auringon tieltä. Seurueeseen saatiin myös maankuulu arkkitehti Eliel Saarinen.

Moottoriveneretken jälkeen seuruetta odottivat hevoskärryt, ja he siirtyivät arkkitehtien erämaa-ateljeehen Hvitträskiin, jota Mahler kuvaili linnaksi. Kyseessä oli Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin vuonna 1903 itselleen rakennuttama kansallisromanttinen ateljeekoti Vitträsk-järven rannalla Kirkkonummella.

Herman Gesellius oli heitä vastassa, ja he asettautuivat viettämään iltaa. Mahlerille syntyi sekaannus arkkitehtien rakkauselämästä, sillä Eliel Saarinen ja Herman Gesellius olivat ilmeisesti vitsailleet vaimojen vaihdolla, mutta Mahler oli ottanut sen vakavissaan. Tosiasiassa oli tapahtunut niin, että Eliel Saarisen entinen vaimo Mathilda oli nainut Herman Geselliuksen ja Saarinen puolestaan Hermanin sisaren Lojan. Ties miten juttu oli kerrottu, mutta Mahler oli vakuuttunut, että se oli tehty onnellisissa merkeissä elämää virkistämään.

Gallen-Kallela otti kankaansa ja ryhtyi maalaamaan mietteliästä Mahleria. Luonnosmainen teos syntyi puolessa tunnissa säveltäjän istuessa takkatulen ääressä. Malli jopa kyllästyi kesken kaiken ja lähti jaloittelemaan, jonka aikana Gallen-Kallela viimeisteli teoksen. Mahlerin ollessa lähdössä Hvitträskistä toi Gallen-Kallela maalauksen näytille. Mahler oli vaikuttunut. Hän näki rembrandtilaisen vaikutelman tummanpuhuvassa luonnoksessa, jossa keltaisena hehkuvat värit luovat takkatulen lämmön kasvoille. Säveltäjä Gustav Mahlerin muotokuvasta (1907) voi nähdä Gallen-Kallelan ja Mahlerin lämpimät välit. He olivatkin vanhoja tuttuja. Herrat selvästi ihailivat toisiaan ja olivat tavanneet kertaalleen jo sesessionistien näyttelyssä Wienissä vuonna 1904, jossa oli esillä runsaasti Gallen-Kallelan töitä. Tuona iltana Mahler lainasi jopa sinfoniaorkesterin aitiotaan suomalaistaiteilijalle.

Ihailua kuvastavat Mahlerin sanat vaimolleen kuvaillessaan taiteilijaa: ”Hän seisoi veneenkeulassa kuin viikinki; niin suorana ja täynnä elinvoimaa. En ihmettelisi, jos naiset lankeaisivat hänen jalkojensa juureen kerta toisensa jälkeen.”

Herrojen hyvät välit, Axelin veijarimainen ilonpito ja vieraanvaraisuus lienevät syitä siihen, ettei maailmanmies pannut pahakseen nuoren taiteilijan nopeakätistä työtä. 

Saara Heikkilä
Yleisökoordinaattori

Lähteet
La Grange, Henry-Louis de. Gustav Mahler: Volume 3, Vienna: Triumph and Disillusion (1904-1907). Oxford: Oxford University Press, 1999. s. 750–759.

La Grange, Henry-Louis de. Weiss, Günther., Martner, Knud (eds.) & Beaumont, Antony (trans.). Gustav Mahler: Letters to His Wife. Ithaca: Cornell University Press, 2004. s. 288–294.

Suomen kansallismuseon kotisivut, Hvitträsk. Haettu 30.11.2022 osoitteesta: https://www.kansallismuseo.fi/fi/hvittraesk/museo