Riiko Sakkinen, Franco ei ollut niin paha kuin väitetään, 2019

TOUKOKUU 2020

Riiko Sakkisen (s. 1976) teoksessa nähdään ylimielisen oloisena katsojaa kiinteästi silmiin tuijottava espanjalainen kenraali ja diktaattori Francisco Franco (1892–1975) sekä espanjankielinen teksti Franco no fue tan malo como dicen (Franco ei ollut niin paha kuin väitetään). 

Espanjassa Franco on yhä jatkuvan kiistelyn aihe. Tasavaltalaisen hallituksen kukistanutta falangistidiktaattoria pidetään maan kehitystä hidastaneena verisenä hallitsijana, jonka muiston kunnioittaminen on jopa laissa kielletty. Silti erityisesti oikeistolaiset haluavat – maan nykyoloja kritisoidessaan – usein muistuttaa, että Franco teki myös hyviä asioita.

Francon ”hyvistä teoista” kertoviin meemeihin internetissä törmättyään Sakkinen alkoi suunnitella aiheesta maalausta. Teoksilleen ominaisen huolellisen suunnittelutyön jälkeen hän listaa Francon kuvan vieressä joukon väitteitä, joissa käydään läpi tämän merkitystä Espanjalle. 

Väitteissä Francoa kiitetään esimerkiksi siitä, että hän antoi espanjalaisille sosiaaliturvan, eläkkeet, palkalliset lomat, julkisia asuntoja, ilmaisen koulutuksen sekä avustuksia niin suurperheille, vammaisille kuin työttömillekin. Hänen ansiostaan Espanja teollistui, siellä vallitsi täystyöllisyys ja talous kasvoi. Hän perusti Espanjan tärkeimmät valtionyritykset, rakennutti tekojärviä, edisti turismia ja loi hyvinvointivaltion. Hän laittoi alulle niin sokeiden järjestön kuin tärkeimmät espanjalaiset jalkapallojoukkueetkin ja liitti maansa Yhdistyneisiin kansakuntiin ja Euroopan unioniin. Kulttuurin puolella hän perusti kansallisen kirjakerhon ja Madridin vahamuseon sekä vei espanjalaista nykytaidetta ulkomaille. Hän keksi härkätaistelun, flamencon, paellan sekä erinäisiä espanjalaisille rakkaita juomasekoituksia. Espanjalaiset saavat kiittää häntä niin valtiollisesta televisio- ja radioyhtiöstään kuin sen kaikille tutuista sarjoista, mukaan lukien nykyiset tositelevisio-ohjelmat.

Lista on kuin valeuutisten aikakauden kiteymä. Jotkin asiat ovat totta tai ainakin jollain lailla totta. Esimerkiksi useimmat sosiaaliturvaan ja hyvinvointivaltioon yhdistyvät väitteet ovat kuitenkin valetta – Francoa kiitetään niissä asioista, jotka kehitettiin jo tasavallan ajalla tai paljon ennen sitä. Mitä pidemmälle listassa päästään, sitä absurdimmaksi asiat käyvät. Francon ansioiksi luetaan niin satoja tai tuhansia vuosia vanhoja kulttuurisia instituutioita kuin viime vuosien populaarikulttuuriin liittyviä ilmiöitä. Listan absurdius kumoaa otsikon väitteen.

Laittaessaan teoksen esille Madridin Arco-taidemessuilla alkukeväästä 2020 Sakkinen aiheutti Espanjassa sensaation. Espanjan media kirjoitti teoksesta päiväkausia sivujen pituisia juttuja, ja Sakkinen sai antaa haastatteluita maan tärkeimmillä televisio- ja radiokanavilla. Kuvausryhmät olivat välillä melkein käsirysyssä maalauksen äärelle pyrkiessään. Teos sai kansakunnan pohtimaan, miten Francosta voidaan nykyisin puhua. Mikä on hänen merkityksensä nykyespanjalaisille ja espanjalaiselle identiteetille? Miten häneen liittyvät väitteet syntyvät kommentteina maan nykyiseen politiikkaan?

Toisaalta ilmiö on yleiseurooppalainen. Saksassa ”ostalgikot” haikailevat Erich Honeckerin ja uusnatsit Adolf Hitlerin perään, Italiassa muistellaan sitä, miten Benito Mussolinin ajalla junat kulkivat aikataulussa, Venäjällä kaivataan Josif Stalinin ajan kansallista suuruutta, Romaniassa ikävöidään Nicolae Ceaușescua ja entisen Jugoslavian alueella lukuisat kansallisuudet yhdistänyt Josip Broz Tito herättää nostalgisia tunteita.  

Syrjäytetyillä tai kuolleilla diktaattoreilla on ystävänsä monissa Euroopan maissa. Espanjassa asuva Riiko Sakkinen oli teoksen paikalliselle yleisölle esitellessään törmännyt aiheeseen jo myös hyvin omakohtaisella tavalla. Saatuaan maalauksensa valmiiksi hän kuuli 9-vuotiaalta pojaltaan, että tämän opettaja oli Francon aikakautta oppitunnilla käsitellessään korostanut erityisesti tämän hyviä tekoja. Oppilaat olivat kuitenkin nousseet pienimuotoiseen kapinaan ja muistuttaneet opettajalleen, että Franco oli oikeasti ennen kaikkea verinen diktaattori.

Pauli Sivonen
johtaja, Serlachius-museot