Rajat kiinni

Riiko Sakkisen näyttely Euroopan ulkorajoilta

Serlachius-museo Gösta 4.2.2017—7.1.2018

”Jos joku vaatii Euroopan rajojen sulkemista, hän ei seuraa aikaansa. Rajamme on jo suljettu repivällä concertina-piikkilangalla. Kylmän sodan rautaesirippu oli leikkikalu verrattuna Euroopan nykyisiin raja-aitoihin”. Riiko Sakkisen näyttely Rajat kiinni tutkii itseensä kääntyvää, linnoittautuvaa Eurooppaa.

Riiko Sakkisen sanat perustuvat itse nähtyyn ja koettuun. Hän kiersi vuonna 2016 yhdessä näyttelyn kuraattorin, Serlachius-museoiden johtajan Pauli Sivosen kanssa Euroopan ulkorajoilla: Espanjalle kuuluvissa Afrikan puolella sijaitsevissa kaupungeissa, Kreikan saaristossa, Balkanin reitillä ja lopuksi hävitetyillä pakolaisleireillä Ranskassa.

Taiteilija ja kuraattori näkivät Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia ja siirtolaisia, joiden pääsy on estetty metrien korkuisilla aidoilla ja repiviä teriä sisältävällä concertina-piikkilangalla. He näkivät keskitysleiriä muistuttaviin olosuhteisiin sijoitettuja pakolaisia. He näkivät kahden maan rajavyöhykkeelle, ei-kenenkään-maalle jumiin jääneitä ja spontaanisti kyhätyissä telttakylissä asuvia pakolaisia.

Riiko Sakkinen on poliittinen taiteilija. Hän hakee kuva-aiheensa usein viihde- ja kulutuskulttuurista: sarjakuvista, pakkauksista ja mainoksista. Monikerroksiset ja provosoivat työt sisältävät viittauksia historiaan ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin: asenteisiin ja rasismiin.

Töissään Sakkinen käsittelee pakolaisten kohtaamia asioita ja kantaväestön asenteita Lähi-idästä ja Afrikasta tuleviin pakolaisiin ja siirtolaisiin. Esiin nousee myös talouskriisin keskellä huippuvauhdilla kasvava malagalainen yritys, joka valmistaa raja-aidoilla käytettyä veitsien terillä varustettua piikkilankaa.

Riiko Sakkinen kertoo näyttelyssä, millaisessa Euroopassa ja maailmassa hän haluaisi elää.

– Haluan maailman, jossa ei ole rajoja ja jossa ihmiset saavat valita vapaasti asuinpaikkansa. Haluan maailman, jossa ihmisillä on oikeus muuttaa, mutta ennen kaikkea olla muuttamatta. Haluan maailman, jossa kenenkään ei tarvitse lähteä kotoaan sodan, väkivallan, vainon tai köyhyyden takia.

Serlachius-museo Gösta 4.2.2017–7.1.2018

Julkaisu

Rajat kiinni -näyttelyjulkaisu on Pauli Sivosen matkakertomus, matkasta Euroopan ulkorajoille yhdessä Riiko Sakkisen kanssa.

Video

Riiko Sakkinen kertoo Rajat kiinni -näyttelynsä taustoista Pauli Sivoselle Serlachius-TV:n haastattelussa.

Video

Kävijöiden ajatuksia Rajat kiinni -näyttelystä Serlachius-TV:ssä.