Eija-Liisa Ahtila

Heijastus metsästä

Serlachius Kartano 14.12.2024—27.4.2025

Eija-Liisa Ahtilan kolmas tilausteos Serlachiukselle on Heijastus metsästä, kahdeksankanavainen installaatio, jonka keskeisessä roolissa on metsä. Ahtila jatkaa siinä liikkuvan kuvan kerronnan ja ihmiskeskeisen näkökulman kyseenalaistamista. Hän etsii esittämisen ja ilmaisun tapoja, joiden avulla voidaan luoda tasapainoisempi kuva maapallon elävästä todellisuudesta. 

Ahtila on kuvannut teosta työryhmineen kolmen vuoden ajan eri puolilla Etelä-Suomea. Teoksessa ei ole perinteisessä mielessä etenevää tarinaa vaan tapahtumia ja tilanteita. Sen keskeinen aihe on metsän tilallisuus: kuinka moninainen elämä lomittuu metsän tilassa ja muodostaa olemassaolon yhteyden. Teoksessa on erilajisia elollisia esittäjiä ja niiden fiktiivistä ajattelua ja puhetta.

Elinympäristön hätätila vaikuttaa valintoihimme, ajattelu- ja havaitsemistapoihin, samoin kuin kulttuurin ja taiteen rooliin yhteiskunnassa. Teoksen lähtökohtana on eri elollisten yhteinen tilallinen oleminen – yhdessä ylläpidetty elämä.

Teoksen kesto on 50 minuuttia. Sitä esitetään Serlachius Kartanolla klo 11.30, 12.30, 13.30, 14.30, 15.30 ja 16.30 alkaen.



TAITEILIJAESITTELY

Eija-Liisa Ahtila (s. 1959) on Suomen kansainvälisesti tunnetuin nykytaiteilija. Hänet tunnetaan videotaiteen pioneerina, joka on keskittynyt elokuvan ja videotaiteen rajamailla liikkuviin teoksiin. Hän on ymmärtänyt omintakeisella tavalla liikkuvan kuvan mahdollisuudet taiteen välineenä. Samalla hän on tuottanut jatkuvasti myös installaatioita, piirustuksia, valokuvia ja tilataidetta.

Eija-Liisa Ahtilan teoksia on ollut esillä kansainvälisesti merkittävissä museoissa kuten New Yorkin MoMAssa, Lontoon Tate Modernissa, Berliinin Neue Nationalgaleriessa ja Pariisin Jeu de Paumessa. Hänen töitään on ollut esillä myös tärkeimmillä nykytaidefestivaaleilla, esimerkiksi Venetsian, Sydneyn ja Sao Paolon biennaaleissa ja Kasselin Documentassa.

Serlachiukselle hän on tehnyt aiemmin komissiot Tutkimuksia draaman ekologiasta (2014) sekä Mahdollinen rakkaus (2018). Näitä teoksia on myöhemmin esitetty eri puolilla maailmaa.

Eija-Liisa Ahtila on saanut lukuisia tunnustuksia taiteilijantyöstään. Vuonna 2009 hänet nimitettiin taiteen akateemikoksi vain 49-vuotiaana. Hänelle on myönnetty muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan komentajamerkki vuonna 2020, Pro Finlandia -mitali 2005, Artes Mundi -palkinto 2006, Vincent Van Gogh -palkinto vuonna 2000 sekä kunniamaininta 48. Venetsian biennaalissa Italiassa vuonna 1999.

Hän on saanut myös useita elokuvapalkintoja ja toiminut Venetsian kansainvälisen elokuvafestivaalin Kultainen leijona -palkinnon raadin jäsenenä vuonna 2011. Lisäksi hän on saanut kunniatohtorin arvonimen Ionian yliopistosta Kreikasta vuonna 2019 ja Aalto-yliopistosta Suomessa vuonna 2018.

Taiteilija Eija-Liisa Ahtila. Kuva: Sampo Linkoneva, Serlachius
Taiteilija Eija-Liisa Ahtila. Kuva: Sampo Linkoneva, Serlachius

HEIJASTUS METSÄSTÄ

Käsikirjoitus ja ohjaus: Eija-Liisa Ahtila
Tuotanto: Ilppo Pohjola

Esiintyjät           
Eetu Ahtila, Nora Dadu, Sue Lemström, Mitra Matouf
Voice over: Laura Birn, Marika Parkkomäki, Aije Zhou

Ydintyöryhmä
Kuvaus: Antti Ruusuvuori, Pekka Uotila
Leikkaus: Heikki Kotsalo
Lavastus: Tiina Paavilainen
Puvustus: Johanna Vainio
Äänisuunnittelu: Olli Pärnänen
Värimäärittelijä: Pentti Keskimäki
Kuvan jälkikäsittely: Jari Hakala

© Crystal Eye – Kristallisilmä Oy

Heijastuksia metsästä -teos on Gösta Serlachiuksen taidesäätiön komissio.

Pääkuva: Eija-Liisa Ahtila, Heijastus metsästä, 2024, 8-kanavainen installaatio vaihtuvalla määrällä projisointeja, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kuva: Sampo Linkoneva, Serlachius