Mäntän selluloosatehtaan julkisivupiirustus

MAALISKUU 2020

G. A. Serlachius Oy perusti vuonna 1913 Mänttään sulfiittiselluloosatehtaan, jonka julkisivusuunnitelmat tilattiin Valter ja Ivar Thomén arkkitehtitoimistolta. 20. lokakuuta 1913 päivätty julkisivupiirustus on osa Mäntän selluloosatehdasta koskevan lähes 10 000 piirustuksen kokonaisuutta, joka kuuluu Serlachius-museoiden kokoelmaan. 

Mäntässä alettiin valmistaa paperia vuonna 1881. Tuolloin massana käytettiin Mäntän ja Vilppulan hiomoiden puuhioketta, josta valmistettu paperi oli ruskeaa. Selluloosasta valmistettujen vaaleampien paperilaatujen kysyntä kasvoi, ja jo Gustaf Adolf Serlachius kaavaili selluloosatehtaan rakentamista Mänttään. Suomessa oli valmistettu sellua vuodesta 1872. Mäntän selluloosatehdas oli Suomen yhdeksästoista. Sen suunnittelusta vastasivat insinöörit A. M. Hedbäck ja John Hedbäck. Julkisivupiirustukset tilattiin Valter ja Ivar Thomélta, jotka piirsivät sittemmin sellutehtaat myös Kemiin, Poriin, Varkauteen ja Raumalle.

Kun Mäntän sulfiittiselluloosatehdas 1914 aloitti toimintansa, se koostui neljästä eri rakennuksesta: kuorimosta, happo-osastosta, höyryvoimalaitoksesta ja keittämön, massakuoppien ja kuivausosaston kokonaisuudesta. Selluloosatehtaaksi nimetty piirustus esittää näistä jälkimmäistä Mäntänlahden eli etelän suunnasta kuvattuna. Prosessin näkökulmasta piirustusta pitää lukea oikealta vasemmalle. 

Tornimainen osa on keittämö, joka rakennuksen valmistuessa sisälsi kaksi keittokattilaa. Ne olivat ylhäältä pyöristettyjä, alhaalta suppilomaisia lieriöitä, jotka täyttivät kolme kokonaista kerrosta. Neljännessä kerroksessa olivat keittimien täyttöaukot ja eräänlainen suppilo, jonka kautta hake valui kattilan täyttöä varten. Keittämön ylin kerros oli ns. lastuvintti, jossa sijaitsivat hakkeenkuljetuslaitteet.

Keittokattiloista sellu tyhjennettiin massakuoppiin pestäväksi, minkä jälkeen se kuidutettiin separaattoreissa. Tämä vaihe sijoittui keittämön viereiseen kahden kerroksen korkuiseen osaan, jonka jälkeen alkoi sihtiosasto. Siellä massasta poistettiin epäpuhtauksia, kuten oksia tai hiekkaa ja sitä sakeutettiin.

Vieressä toimineelle paperitehtaalle massa kulki märkänä, mutta muille tehtaille myytävä sellu piti kuivata ja paalata kuljetusta varten. Rakennuksen matalan osan loppupää kätki sisäänsä kuivauskoneen, jossa puuromaisesta massasta kuivattiin viirojen, kuivaussylintereiden ja kuuman höyryn avulla ylimääräinen vesi pois. Vihoviimeinen vaihe ennen varastointia ja kuljetusta oli paalaus, jossa neliskanttisista selluarkeista koottiin ja sidottiin 250 kilogramman painoisia paaleja.

Rakennus oli valmistuessaan pohjakaavaltaan tasapaksu keittämöstä kuivausosaston loppupäähän saakka, jossa se kapeni viistosti. Parin vuoden päästä sitä pidennettiin, ja kuivausosastonkin pääty sai suorakaiteen muodon. Pääkuvan yläpuolelle on piirretty tulevaa ennakoiden keittämön pidennys. Keittimien määrä kasvoi ajan saatossa kahdesta peräti kymmeneen ja rakennusta laajennettiin useita kertoja etelä-pohjoissuunnassa. Keittimet sijoitettiin yhdeksi jonoksi, mistä keittämö sai kapean, korkean ja pitkänomainen muotonsa.

Mäntän selluloosatehdas lakkautettiin vuonna 1991. Lähes 80 toimintavuotensa aikana tehtaan kapasitettia lisättiin ja prosessia kehitettiin, minkä vuoksi vuoden 1913 piirustuksessa nähtävä alkuperäinen rakennus on pikkuhiljaa sulautunut uusiin kerrostumiin. Tietä pitkin ohi kulkeva näkee siitä keittämön itäsivun. Mäntänlahdelta tai Mäntänvuorelta katsottuna rakennuksen alkuperäinen hahmo on yhä tunnistettavissa.

Milla Sinivuori-Hakanen
tutkija

Lähteet:
Mäntän selluloosatehtaan piirustukset, Serlachius-museot, piirustuskokoelma.
Selluloosatehtaan toimintakertomukset 1917–1954, G. A. Serlachius Oy:n arkisto, ELKA.
Hovi-Wasastjerna Päivi, Arkkitehti Valter Thomé – Harmoniaa etsimässä. Hämeenlinna 2009.
Norrmén P. H., Mäntän tehdas 1968–1928. 1928.