Mäntän rautatien jetoni

MARRASKUU 2022

Mäntän–Wilppulan rautatie (MWR) oli Suomen ensimmäinen julkiselle liikenteelle avattu kapearaiteinen rautatie. Museon kokoelmissa on kaksi rautatien avaamisen kunniaksi valmistettua muistomitalia, rautatiejetonia. 

Mäntän rautatie on, kuten kerrottu, nyt valmiina käyttökunnossa. Liikkuvana kalustona radalla on veturi, yksi yhdistetty, niin sanoaksemme, II ja III:n luokan matkustajavaunu sekä 40 tavaravaunua. Tavarankuljetus tätä rautatietä pitkin Mäntän tehtaasta Vilppulaan alkoi vakinaisesti eilen; matkustajaliike pääsee varsinaisesti sitte vasta alkamaan, jahka senaatti ennättää vahvistaa tämän radan pilettitaksan.  (Tampereen Sanomat 9.11.1897)

Tampereen ja Vaasan välinen rautatie oli tuonut junayhteyden Vilppulaan vuonna 1883. Tehtailija G. A. Serlachius oli vaikuttanut merkittävästi radan vetämiseen Näsijärven itäpuolitse. Pian alettiin keskustella radan rakentamisesta myös Jyväskylän suuntaan. Serlachiuksen ehdotus sen linjaamisesta Vilppulan, Mäntän ja Jämsän kautta ei saanut kannatusta, joten Serlachius alkoi suunnitella yksityisrautatien rakentamista Vilppulasta Mänttään. Hanketta tuki vuoden 1894 valtiopäivien myöntämä kahden miljoonan markan avustus yksityisille rautateille.

Tampereen Sanomat uutisoi, että senaatti antoi luvan kapearaiteisen rautatien rakentamiseen 22.1.1897. Mäntän radan raideleveys oli 600 mm. Kapearaiteinen rautatie oli perustamiskustannuksiltaan ja kalustoltaan noin kolmasosan leveäraiteista halvempi. Teollisuusalueilla kapea raideleveys mahdollisti jyrkät kaarteet ahtailla varastoalueilla. Ensimmäinen henkilöjuna kulki Mäntän radalla 16.10.1897 ja tavarajuna 8.11.1897.

Mäntän radalla kuljetettiin sekä tavaraa että matkustajia. Vuonna 1900 Mäntän ja Vilppulan välillä ilmoitettiin kulkevan päivittäin kolme vuoroa. Lisäksi “tarvittaessa lähetetään ylimääräisiä kirkkojunia sunnuntaisin, joista edeltäpäin ilmoitetaan.” Pysäkkejä oli kolme: Vilppula, Koskela ja Mänttä. 

Mäntän ja Koskelan väliä varten oli aikataulussa varattu enemmän aikaa. Osuus kulki tehdasalueen läpi, mistä syystä nopeus oli alhainen. Alueella oli myös Serlachiusten asuinlinna ja tehtaan konttori. Aikataulu mahdollisti välillä tehtävät pysähdykset. Tehdas ja me -lehden 1/1955 jutussa ”Pikku juna” muistellaan: ”Ja jos niinkin hullusti kävi, että myöhästyi, niin saihan junan ennen Koskelan pysäkkiä juoksemalla kiinni sellainenkin, joka ei ollut tällä alalla itseään erikoisemmin treenannut…”

Kuljetusvelvollisuudet ja vastuut olivat yleiselle liikenteelle avatuilla kapearaiteisilla samat kuin valtion omistamilla rautateillä. Yksityiskohtaiset määräykset oli annettu toimiluvassa ja liikennesäännössä. Vuonna 1899 painetussa Wilppula–Mäntän rautatien liikenneohjesäännössä on ohjeita muun muassa matkustajain ja pakaasien kuljetuksesta. Ohjekirjassa ei kuitenkaan mainita rautatiejetoneita.

Rautatiejetoni oli rautatien valmistumisen kunniaksi valmistettu mitali. Perinteisesti se oikeutti vapaan matkustamisen radalla. Valtionrautateillä jetonin saivat vain muutamat henkilöt, kuten korkeimmat virkamiehet. Jetonia kannettiin yleensä kellonperissä tai napinlävessä. Kirjassa Kapeat kiskot kerrotaan, että yksityisistä kapearaiteisista rautateistä vain kolmella tiedetään olleen jetonit: Hyvinkään–Pyhäjärven-rautatiellä, Jokioisten rautatiellä ja Mäntän rautatiellä. Venäläistä perinnettä olleiden jetoneiden kulta-aika Suomen rautateillä oli 1800–1900-lukujen vaihde.

Mänttä-Vilppulan rautatien jetoniin moniulotteisuutta tuovat erilaiset kohokuviot ja emaloidut yksityiskohdat. Museon kokoelmassa olevat jetonit on leimojen perusteella valmistanut kultasepänliike R. Mellin vuosina 1899 ja 1901. Maineikkaan kultasepänliikkeen oli aikoinaan perustanut Nyköpingistä Helsinkiin muuttanut kultaseppämestari Roland Mellin (1803–1871). 

Mäntän kapearaiteinen rata jäi asteittain pois käytöstä, kun VR:n rakennuttama rautatie avattiin liikenteelle 1929. Mäntän tehdasalueella kapearaiteista rataa käytettiin vielä vuoteen 1955 saakka. 

Katri Tolonen
Amanuenssi

Lähteet:
Kapeat kiskot. Suomen yleiselle liikenteelle avatut yksityiset kapearaiteiset rautatiet. Toim. Matti Bergström, Erkki Einola ja Olavi Kilpiö. Jokioisten Museorautatie, Rautatiemuseo ja Veturimuseo, 1993.
Kultaseppämestarit, Roland & Otto Roland Mellin. Toim. Lehto, Marja-Liisa & Vainio, Sinikka. Helsingin kaupunginmuseo, 1991.
Liikenneohjesääntö ja liikennetaksa Wilppulan – Mäntän rautatietä warten. Tampereen Kiwipaino Osakeyhtiö, 1899.
Tehdas ja Me 1/1955.
Tampereen Sanomat 16.3.1897, 17.10.1897 ja 9.11.1897.
Hedman, Tarja & Sivonen, Pauli. Museo jalkautuu kaupunkiin. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2004.