Hugo Simberg, Köynnöksenkantaja, 1905

TAMMIKUU 2020

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö hankki syksyllä 2019 kokoelmiinsa Hugo Simbergin (1873–1917) maalauksen Köynnöksenkantaja (1905), joka kuuluu Tampereen tuomiokirkon köynnöksenkantajapoikia kuvaavan lehterikaiteen maalauksen esitöihin.

Taiteilija maalasi kaidetta vastaavin mittasuhtein öljyvärimaalauksen jokaisesta pojasta. Nykyisin kaksi niistä kuuluu Ateneumin taidekokoelmaan, kaksi HAM Helsingin taidemuseon kokoelmaan ja yksi Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmaan. Loput ovat tiettävästi yksityisomistuksessa.

Taiteilija Hugo Simberg teki vuosina 1904–1907 suururakan koristellessaan Tampereen Johanneksenkirkon (nyk. Tampereen tuomiokirkon) interiöörin yhdessä taiteilija Magnus Enckellin (1870–1925) kanssa. Arkkitehti Lars Sonckin (1870–1956) suunnitteleman kirkon koristelutyö jaettiin niin, että Enckell huolehti alttarifreskosta sekä kuorista ja Simberg kirkkosalin koristelusta. Taiteilijoille ei asetettu ehtoja aiheiden tai tekotavan suhteen, vaan heille annettiin vapaat kädet taiteellisessa työssään.

Simberg muutti työtehtävää varten Tampereelle. Vuonna 1905 hän vuokrasi ateljeen Tampereen keskustorin laidalta sijaitsevan Palanderin talon viidennestä kerroksesta. Ateljeessa syntyi runsaasti kirkkoon liittyviä piirros- ja maalausluonnoksia. Taiteilija hankki sinne jopa sähkölampun, jotta työskentelyaikaa olisi mahdollisimman paljon. Tuohon aikaan sähkövalaistus oli vielä harvinaisuus.

Yhtenä kuva-aiheena Hugo Simberg maalasi kirkon lehterikaiteeseen 52 metrisen maalauksen, joka esittää kahtatoista alastonta poikaa kulkemassa harmaassa tuntemattomassa maisemassa köynnöstä kantaen. Teoksella taiteilija on kuvannut sitä, miten ihmiset suhtautuvat elämäänsä eri tavoin. Toiselle pojalle kantamus on raskas, kun taas toinen kantaa taakkaansa keveästi, joku jopa määrätietoisin askelin. On tulkittu, että pojat esittävät Raamatun kahtatoista apostolia. He ovat iältään lapsen ja nuorukaisen väliltä. He eivät poseeraa, vaan suorittavat vakavasti tehtäväänsä ilman teeskentelyä. Taiteilija ei halunnut kuvata poikia sankareina, kuten antiikin friisimaalauksissa oli tapana, vaan tavallisina poikina. Jo aikaisemmin Simberg oli maalannut realistisia luonnekuvauksia lapsista. Hänellä oli kyky kiteyttää henkilökuviin kuvattaviensa luonteenpiirteet ja olemus, mikä näkyy tässäkin maalauksessa.

Simberg valmistautui lehterimaalauksen tekoon huolella. Hän valitsi malleiksi tamperelaisia poikia. Taiteilija teetti ateljeehensa puisen telineen, joka mukaili lehterikaiteen alareunan muotoja. Pojat poseerasivat telineellä kantaen olkitäytteistä kankaasta tehtyä köynnöksen mallia. Näistä lavastetuista asetelmista Simberg otti valokuvia, joita käytti lähtökohtina luonnospiirustuksille ja maalauksille. Valokuvien avulla hän myös sommitteli poikien järjestystä maalauksessa. Sommitelmaa ja kokonaisuutta tutkittiin myös kolmiulotteisin vahamallein. Poikien asennot täytyi miettiä huolella, jotta rytmitys olisi oikeanlainen suhteessa kirkkosalin kaariin ja pylväisiin.

Ennen varsinaista maalaustyötä Hugo Simberg teki jokaisesta pojasta kookkaan öljyvärimaalauksen yksi yhteen lehterikaiteen mittojen kanssa. Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmiin hankittu maalaus kuvaa poikaa, joka kantaa köynnöstä selkänsä päällä, selkä vaakasuorassa asennossa. Vaikka asento on haastava ja köynnös varmasti painava, hän kannattelee vakaasti ja tukevasti kantamustaan. Pojasta voi havaita hitusen ujoutta, mutta samalla kunnioitusta tehtävänsä suorittamisesta. Köynnöksenkantajan mallina oli tamperelainen Tuure Ilmoni (1890–1965).

Hugo Simberg ja Magnus Enckell pitivät syksyllä 1907 yhteisnäyttelyn Helsingin Ritarihuoneella, jossa esiteltiin kirkkotyöhön liittyviä ja sen aikana syntyneitä luonnoksia ja maalauksia. Näyttely sai paljon huomiota ja kehuja. Lehdissä kehotettiin jopa ostamaan teoksia kokoelmiin. Teoksia esiteltiin samana vuonna myös Turun taidemuseossa.

Eeva Ilveskoski
Tutkija

Lähteet:
Paula Kivinen, Tampereen tuomiokirkko. Helsinki: WSOY, 1986.
Helena Ruuska, Hugo Simberg: Pirut ja enkelit. Helsinki: WSOY, 2018.