Noora Schroderus, Karvainen kasvio
MAALISKUU 2023
”Taidetta häpy- ja kainalokarvoista – Serlachius-museossa kuohuttava näyttely”, Iltalehti uutisoi 15.5.2016 kuvanveistäjä Noora Schroderuksen näyttelystä. Schroderus oli valmistunut Kuvataideakatemiasta kaksi vuotta aikaisemmin, ja hänen yksityisnäyttelynsä Feminiininen sensibiliteetti herätti laajaa huomiota mediassa. Keskustelua sai aikaan ensimmäistä kertaa esillä ollut teossarja Karvainen kasvio.
Schroderuksen taide pudistelee yltään ennakkoasenteita ja normeja. Uteliaisuus ja kekseliäisyys läpäisevät hänen työskentelyään, jonka teemoja ovat esimerkiksi sukupuoli ja valta, itseironinen huumori tai nykyihmisen suhde kehoonsa.
Karvainen kasvio on osa teossarjaa, johon kokonaisuudessaan kuuluu 22 kasviyksilöä. Serlachiuksen nykytaidetaidekokoelmaan hankittiin niistä näyttelyn päätyttyä kuusi. Teossarja muistuttaa erehdyttävästi aitoa kuivattujen kasvien herbaariota. Ne tuovat myös mieleen aikaisempien koululaissukupolvien kesäisen urakan etsiä ja litistää kansien väliin erilaisia kasvilajeja.
Kasvien orgaaniset muodot hivelevät esteettistä silmää, mutta saattavat lähemmällä tarkastelulla puistattaa – teostenmateriaalina on nimittäin käytetty pelkästään ihmisen kehon karvoja. Schroderus keräsi hiuksia ja kehon eri alueiden karvoja lahjoituksena partureilta ja ystäviltään. Niistä hän valmisti sormillaan pyörittelemällä lankaa, jolla hän ompeli teokset.
Taiteilija on kertonut, kuinka kiusalliselta tai jopa mahdottomalta joistakin tuntui kerätä omia karvoja talteen. Myös Schroderus itse värähti vaistomaisesti inhosta avattuaan ensimmäisen kirjekuoressa saapuneen karvalähetyksen. Puhtaissa karvoissa ei ole mitään inhottavaa, hän kuitenkin päätti, ja sen jälkeen suhde teostensa materiaaliin on ollut neutraali.
Karvaisen kasvion äärellä herää ajattelemaan, mistä naiskehon karvattomuuden ihanne on oikeastaan saanut alkunsa. Taidehistorian klassisista naiskuvista rehottavia karvoja on turha etsiä. Ulkopuolelta annettu normi sanelee, missä kehonosissa karvat ovat toivottuja ja mistä ne on parempi poistaa. Näinpä nykyäänkin naisten karvaiset sääret tai kainalot ovat katukuvassa poikkeus, vaikka aika ajoin ilmiöksi nouseekin luonnontilassa olevan karvoituksen jättäminen näkyviin. Milloin luonnollisesta tuli luonnotonta? Entäpä jos suhtautuisimmekin toisin, vaikuttaa Schroderuksen taide kysyvän.
Noora Schroderus käyttää ennakkoluulottomasti erilaisia tekniikoita, mistä kertoo myös Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmaan kuuluvien teosten materiaalit: teosten joukossa on eri maiden seteleille tehtyä kirjontaa, valokuvateoksia, kipsiä, ihmisen ja koiran karvoja sekä gobeliinikankaasta ommellut nyrkkeilyhansikkaat. Karvaisen kasvion jälkeen Schroderus jatkoi kirjontaa koirien karvoilla. Canis Lupus Familiaris -teossarjaa varten oli paljon helpompi saada tuttavilta materiaalia kuin karvaiseen kasvioon: suhde lemmikkieläimen karvoitukseen on vapaa asenteista.
Laura Kuurne
Kokoelma- ja näyttelypäällikkö
Teksti on julkaistu teoksessa Kuusi katsetta kokoelmaan – Teoksia Gösta Serlachiuksen taidesäätiön nykytaidekokoelmasta.
