Joenniemen kartanon vaakunakilvet
SYYSKUU 2015
Syksyllä 1935 Gösta Serlachius kävi tiivistä kirjeenvaihtoa Kupittaan Saviosakeyhtiön kanssa Joenniemen kartanon sisäänkäyntiä koristavien vaakunakilpien valmistuksesta. Talvi teki tuloaan, ja valmistus oli myöhässä aikataulusta. Vuorineuvos alkoi käydä kärsimättömäksi.
Vuonna 1935 valmistuneen Joenniemen kartanon suunnitteli arkkitehti Jarl Eklund. Kartanon julkisivussa on piirteitä 1920-luvun klassismista ja Askaisissa sijaitsevasta Louhisaaren kartanolinnasta. Joenniemen kartanon sisäänkäynti on kuin pelkistetty versio Louhisaaren hiekkakiviportaalista. Tähän kohtaan Gösta Serlachius tilasi turkulaiselta Kupittaan Saviosakeyhtiöltä kolme vaakunakilpeä.
Joenniemen kartanon vaakunoissa korostuu ajatus kodista ja kotiseudusta. Yhdessä ne kertovat Gösta Serlachiuksen elämäntarinan – kuinka hän lähti lapsuudenkodistaan Pietarsaaresta, juurtui ja rakensi elämänsä Mänttään. Vasemmalla nähdään 1900-luvun alussa käytössä ollut Vaasan läänin vaakuna, viittaus Gösta Serlachiuksen synnyinseutuun. Oikealle sijoitettu Hämeen läänin vaakuna puolestaan kuvasi nykytilannetta ja sijoitti Gösta Serlachiuksen ja hänen kotinsa Suomen kartalle.
Keskelle sijoitetun vaakunan kuva-aihe on näistä kolmesta henkilökohtaisin, ja sitä kutsutaan Gösta Serlachiuksen kirjeissä monogrammiksi kilpiosan keskellä erottuvien nimikirjainten mukaan. Sen kuva-aihe on lainattu suoraan Joenniemen kartanon julkisivusta. Serlachiuksen nimikirjaimet GS rajautuvat kehykseen, joka esittää Joenniemen kartanon sisäänkäyntiä. Vaakunakilven yläosassa erottuu kolme pienenpientä vaakunakilpeä ja alaosassa kartanon valmistumisvuosi 1935. Sivuilla nähdään molemmin puolin neljä valkoista ruusuketta, joiden merkitys on toistaiseksi selvittämättä.
Vaasan ja Hämeen läänien vaakunat piirsi arkkitehti Elsi Borg. Monogrammin suunnitteli Joenniemen pääarkkitehti Jarl Eklund, joka myös valvoi vaakunoiden valmistusta. Vaakunat muovailtiin savesta, poltettiin ja lasitettiin Kupittaan Saviosakeyhtion tehtaalla Turussa.
Koska vaakunat oli tarkoitettu sijoitettavaksi rakennuksen julkisivuun säiden armoille, kyseessä oli vaativa toimeksianto. Kupittaan saviosakeyhtiön johtaja Kaarlo T. H. Koponen ilmaisi kirjeissään huolensa muun muassa siitä, kuinka vaakunoiden värit saadaan kestämään vaihtelevat sääolosuhteet ja kuinka erivärisiä lasitekerroksia estetetään leviämästä lasituspolton yhteydessä.
Koponen esitti ongelmaan erilaisia ratkaisuja, mutta Serlachiusta eivät tekniset pohdinnat tuntuneet kiinnostavan. Hän halusi vaakunansa pian Mänttään. Syksy oli vaihtumassa talveksi ja hän pelkäsi, ettei vaakunoiden muuraaminen seinään enää onnistuisi säiden kylmettyä.
Marraskuussa 1935 Turusta ilmoitettiin, että Vaasan ja Hämeen läänien vaakunat oli muotoiltu valmiiksi ja monogrammikin oli työn alla. Kirjeen lopussa seuraa selostus suunnitelluista työvaiheista ja ehdotus, että Eklund tulisi tehtaalle valvomaan monogrammin valmistusta. Serlachius kieltäytyi. Eklund ei lähtenyt Turkuun, koska matkasta olisi aiheutunut liikaa kustannuksia. Serlachius ilmoitti luottavansa tehtaan työntekijöiden ammattitaitoon ja kehotti tehdasta konsultoimaan tarvittaessa turkulaista arkkitehtia.
Kupittaan Saviosakeyhtion Gösta Serlachiukselle lähettämän, 14.12.1935 päivätyn kirjeen lopussa on tehtaan johtajan Kaarlo T. H. Koposen käsin kirjoittama viesti, jossa todetaan: “Vaakunat ovat tähän asti onnistuneet alkaen nyt olla kuivat. Ensi viikolla panemme ne uuniin ensipolttoon, jonka jälkeen ne lasitetaan ja poltetaan uudelleen. Valmistuvat ensi vuoden alkupuolella.
K.”
Suvi-Mari Eteläinen
Tutkija
