Eric O. W. Ehrströmin luonnos hengenpelastusmitaliksi
SYYSKUU 2020
Serlachius-museoiden kokoelmiin sisältyy luonnos taiteilija Eric O. W. Ehrströmin itsenäisyyden alkuvuosina suunnittelemasta hengenpelastusmitalista. Mitali on edelleen muuttumattomana käytössä.
Asetus hengenpelastusmitalista annettiin marraskuussa 1920. Mitali annetaan tunnustuksena erittäin rohkeasta tai neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu.
Mitalin luonnokset, kuten yli 4 000 muutakin luonnosta ja teosta, tulivat Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmaan pariskunta Ehrströmin testamenttilahjoituksena 1930-luvulla. Ehrström oli juuri suunnitellut tasavallan tunnukset, kuten vaakunaleijonan, jota hän käytti mitalin taustapuolella.
Mitalissa on elämänliekkiä kannatteleva käsi, jota ympäröi laakerinlehtiseppele. Takana kehällä on teksti ”ihmishengen pelastamisesta”, ”för räddning av människoliv”, keskellä Suomen vaakunaleijona ja heraldiset ruusut, jotka taiteilija on sijoittanut tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Tämä kertoo, että mitali on valtiovallan antama, virallinen. Sen mukana seuraa omistuskirja.
Mitali on hopeaa, halkaisijaltaan kolme senttimetriä ja sitä kannetaan suomenlipun sinisessä, valkoraitaisessa nauhassa. Sitä kannettiin muiden mitalien edellä rinnan vasemmalla puolella, mutta sääntöä muutettiin vuoden 2011 asetuksessa niin, että se laitetaan kunniamerkin tapaan rinnan vasemmalle puolelle. Kantojärjestys määräytyy sen mukaan mitä muita kunniamerkkejä rintapielessä on.
Hengenpelastusmitalin myöntämisperusteet ovat tiukat ja ne ovat tiukentuneet entisestään. Ehdotus mitalin saajasta tehdään sille aluehallintovirastolle, jonka alueella hengen pelastaminen on tapahtunut. Ehdotukset käsitellään lautakunnassa, johon kuuluu viisi tasavallan presidentin neljäksi vuodeksi kerrallaan määräämää jäsentä. Lautakunta toimittaa ratkaisuehdotuksensa sisäasiainministeriölle, joka esittelee ne tasavallan presidentille. Vuonna 2020 tasavallan presidentti myönsi kymmenen hengenpelastusmitalia, Hengenpelastuslautakunta käsitteli kaikkiaan 119 ehdotusta, joista se puolsi kymmentä.
Ensimmäiset hengenpelastusmitalit myönsi presidentti Ståhlberg jo samassa kuussa, kun asetus oli annettu. Mitalien saajista oli pieniä uutisia sanomalehdissä ja joskus tarkempikin kuvaus tapahtumista. Toukokuussa 1923 Waasan partiolainen esitteli kuvan kanssa kolme partiotyttöä ja heidän johtajansa otsikolla: ”Kaunis hengenpelastus. Kolme partiotyttöä pelastanut kaksi poikasta hukkumasta.” Tytöt olivat pelastaneet jäälautalla meloneet ja veteen joutuneet pojat merestä oman henkensä kaupalla.
Helena Hänninen
Tutkija
Lähde:
Asetus hengenpelastusmitalista 284/1920, 12.11.1920; 146/2011, 18.2.2011