Hannes Autere, Vipukelkka, 1915
MARRASKUU 2021
”Olen maalannut vain itseni iloksi ja sisäisen näkemykseni luomien kuvien mukaan, jotka ovat syntyneet rakkaudesta kansaamme ja sen huumoria hipovaan, mehevän kömpelöihin tapoihin, välittämättä mistään suunnasta ja tavoista, koska meillä näyttää olevan paljon jäljittelijöitäkin.”
Näillä sanoilla kuvasi taitelija Hannes Autere maalaustyötään Gösta Serlachiukselle vuonna 1932. Kaksi vuotta aikaisemmin Serlachius oli vieraillut Autereen luona Pajupurolla Saarijärvellä ja ihastunut taiteilijan maalauksiin. Serlachius olisi halunnut ostaa maalauksista kaksi (Kekkerit ja Pääsiäisnoita) ja tiedusteli matkansa jälkeen Autereelta kirjeitse niiden hintoja. Hänen yllätyksekseen Autere ei kuitenkaan suostunut myymään maalauksiaan. Ainakaan vielä.
Kieltäytymisen syynä oli maalausten merkityksellisyys taiteilijalle itselleen. Autere oli jo tuolloin tunnettu erityisesti puureliefeistään ja pienoisveistoksistaan, mutta hän oli myös maalannut uransa alusta asti. Maalaamalla hän koki pystyvänsä syvällisemmin ilmaisemaan sisäisiä näkemyksiään sekä ”kansassa piilevää mehevyyttä”, niin kuin hän asian ilmaisee kirjeessään Serlachiukselle vuonna 1930. Toisaalta maalaaminen myös auttoi häntä oppimaan kuvanveistossakin tarvittavia taitoja, kuten sommittelua.
Autereen uran alkuvaiheen vesiväriteoksessa Vipukelkka (1915, tunnetaan myös nimillä Jääkelkka ja Napakelkka) on kuvattuna luminen järvimaisema. Teoksen keskiössä on vipukelkka, jonka kyydissä olevalle henkilölle työnnetään yhteisvoimin vauhtia. Kelkan ympärille on kerääntynyt runsaasti ihmisiä nauttimaan talvisista huvituksista. Meno näyttää iloiselta, joskin yksi epäonninen on lentänyt selälleen liukkaalla jäällä. Kirjeessään Gösta Serlachiukselle 21.11.1932 Autere selittää teoksen kuvaavan nuorten huvituksia ”syksyisellä jäällä”. Autereelle tyypillisesti teos on saanut aiheensa tosielämästä. Taiteilijan mukaan nuorisolla oli tapana kerääntyä vapaapäivinään, erityisesti sunnuntaisin, jäälle huvittelemaan.
Sekä Autereen veistosten että maalausten lähtökohtana oli usein koruton maalaiselämä, joka oli talonpoikaisperheeseen syntyneelle taiteilijalle itselleen tuttua. Hän kuvasi humoristisesti ja rehellisesti talonpoikien arkea, juhlia ja uskomuksia omintakeisella tyylillään. Autereen maalaustapa ja tyyli ei kuitenkaan soveltunut sen aikaisiin maalauskäsityksiin. Kenties tästä johtuen taiteilija rohkaistui esittelemään maalauksiaan ensimmäisen kerran julkisesti vasta vuonna 1931.
Helsingin Taidehallissa Olga Nordströmin kanssa pidetyssä yhteisnäyttelyssä Autereen veistokset keräsivät tuttuun tapaan kiitosta. Öljy- ja vesivärimaalaukset saivat kuitenkin hieman ristiriitaisen vastaanoton. Suomen johtavien taidekriitikoiden mielestä maalausten tyyli ja kokonaisuus ei aivan kohonnut veistosten tasolle. Maalausten omaperäisyyttä kuitenkin arvostettiin ja taiteilijan mielikuvituksen koettiin pääsevän niissä vapaammin esille. Vipukelkka-teos keräsi osakseen kiitosta kauneudellaan sekä sillä eläytymis- ja havainnointikyvyllä, jolla teoksessa nuorten huvituksia kuvataan.
Taidehallin näyttelyn jälkeen Autereen maalauksia on ollut esillä useissa muissakin näyttelyissä ja niitä löytyy taidekokoelmista ympäri Suomea. Myös Gösta Serlachius oli vuoteen 1932 mennessä saanut hankittua Autereelta ei vain kahta, vaan kaksikymmentä maalausta. Maalaukset kuuluvat nykyään Serlachius-museoiden kokoelmiin ja niitä on hankittu myöhempinä vuosina useita lisää.
Henna-Rosa Laine
Amanuenssi
Lähteet:
Saarikivi, Sakari. Hannes Autere. Suomalaisen puunveiston mestari. Otava, Helsinki 1988.
Kivirinta, Marja-Terttu. Hannes Autere. Göstan pieni taidekirjasto 4. Parvs, Helsinki 2020.
O. O-n. (16.2.1931) ”Hannes Autereen näyttely Taidehallissa”. Uusi Suomi, no. 46.
Heinonen, I. (6.10.1934) ”Tuntematon Autere III”. Keskisuomalainen, no. 230.
Heinonen, I. (1.2.1931) ”Hannes Autere Puunveistäjänä ja taidemaalarina”. Aamu, no 2.
Pänkäläinen, Antti (18.1.1938) ”Hannes Autere – Saarijärveläinen kuvanveistäjä kuuluisuus.” Sisä-Suomi, no. 12.
L. W. (22.2.1931) ”Taidehallin näyttelyt: Hannes Autere, Olga Nordström”. Suomen maa, no 44.
