Gösta Serlachiuksen museosuunnitelmia
TOUKOKUU 2014
“Kuvanveistäjiemme ja maalaustaiteemme parhaimpien edustajien käsiala ei myöskään ole tuntematonta paikkakunnalla. Ja aivan lähivuosina on tarkoituksemme rakentaa tehtaittemme vieressä olevan Koskelanlammen rannalle taidemuseo. Vakaumuksemme mukaan myöskin maaseutu kaipaa taidetta”, totesi vuorineuvos Gösta Serlachius puheessaan hallituksen ja eduskunnan jäsenille näiden vieraillessa Mäntässä 1937.
Gösta Serlachius suunnitteli taideteostensa sijoittamista julkisesti nähtäville jo 1910-luvulla. Serlachiuksen appi, kauppaneuvos G. A. Serlachius oli testamentissaan 1898 määrännyt perustettavaksi rahaston, jonka korot tulevat työntekijöiden lapsille tarkoitettujen koulukirjojen hankintaan sekä lukusalin ja kansankirjaston ylläpitoon. Gösta Serlachius esitti, että tämän testamenttirahaston pohjalle perustetaan säätiö taidemuseon rakentamiseksi Mänttään. Ehdotuksessa olivat mukana lukusalit ja kirjasto alkuperäisen testamenttirahaston hengessä. Esitys hyväksyttiin ja anomus säätiön perustamisesta jätettiin oikeusministeriölle joulukuussa 1933. Gösta Serlachius lahjoitti säätiölle 246 taideteosta.
Arkkitehti Jarl Eklund oli tehnyt 1932 alustavat suunnitelmat museota varten. Ehdotus miellytti Gösta Serlachiusta ja hän arveli, että sitä voidaan pitää tulevien suunnitelmien pohjana. Eklund työsti museosuunnitelmaa pitkään, mutta yhteistyö päättyi 1940. Tämän jälkeen Serlachius kääntyi arkkitehti Toivo Anttilan puoleen, mutta hänen pikaisesti tekemänsä piirustukset eivät kelvanneet ja suunnittelutyö siirtyi Uno Ullbergille.
Gösta Serlachius kirjoittaa Uno Ullbergille 25.6.1941: “Otan vapauden kysyä, onko teillä kiinnostusta tehdä ensimmäinen ehdotus Mänttään tulevalle museolle tauluja ja muita taideteoksia varten. Itselläni on melko varma mielipide siitä, miten eri toiminnot sijoitetaan [—] käännyn puoleenne, koska tiedän, että olette tehneet Viipuriin vastaavan museosuunnitelman”.
Gösta Serlachiuksen asiantuntemus käy ilmi 24.5.1941 päivätystä muistiosta, joka ilmeisesti käsittelee arkkitehti Anttilan tekemää ehdotusta. Muistiossa Serlachius kiinnittää erityistä huomiota rakennuksen valaistusoloihin ja yleisön vaivattomaan kulkuun näyttelytiloissa.
Museon valaistusoloja oli tutkittu jo vuonna 1937 rakentamalla koehalli Mänttään. Serlachius kritisoi Anttilan suunnitelman suurta sisäänkäyntiä – häikäisevä valo turruttaa silmän kyvyn erottaa vivahteita jopa niin pitkäksi aikaa, että museokäynti on ehkä hukkaan heitetty. Sisäänkäynnistä hän arveli tulevan myös suhteettoman kallis ja kuin elokuvateatterin sisäänkäynti. “Museoon tullaan toisella tavoin, kuin elokuvateatteriin”.
Taulujen kantaminen ahtaissa rapuissa on hankalaa, teokset vaurioituvat. Hissi pitää tehdä helpommin saavutettavaksi ja sijoittaa lähelle pääsisäänkäyntiä – tämä palvelee paremmin tiettyjä saleja, joissa ripustus vaihtuu usein. Ja WC-tilat voidaan kyllä sijoittaa kellariin, että vapautetaan pääkerros tältä vähemmän taiteelliselta tarpeelta, oli Serlachiuksen mielipide.
Ullbergin ensimmäinen ehdotus valmistui jo syyskuun 1941 alkuun mennessä. Maaliskuussa 1942 oli museon kustannusarvio laskettu, kokonaissumma 9300 kuutiometrin rakennukselle oli 3 813 805 markkaa. Piirustukset olivat nähtävillä taidesäätiön vuosikokouksessa kesäkuussa. Heinäkuun 7. päivänä 1942 Serlachius kirjoitti Ullbergille ottavansa vapauden palauttaa tämän asemakaavaehdotuksen. Kirjeessä oli pitkät perustelut sille, miksi kaavaehdotus ei ollut hyvä. Tämä on nähtävästi Serlachiuksen viimeinen kirje Ullbergille.
Vuonna 1942 vuorineuvos Serlachius oli jo sairas mies. Hän hoidatti sydänvaivojaan Helsingissä ja Ruotsissa. Kesällä 1942 hän jaksoi olla vielä mukana teollisuusmiesten matkalla Karjalassa. Syksyllä hän matkusti maatilalleen Lövöseen, jossa hän lokakuussa halvaantui. Gösta Serlachius kuoli 18.10.1942.
Taidesäätiön vuoden 1942 vuosikertomuksessa jouduttiin toteamaan: “Keväällä ja kesällä on arkkitehti Uno Ullberg laatinut piirustuksia säätiön museolle Mänttään, mutta kun säätiön varat nykyisissä olosuhteissa eivät riitä mahtipontisen hankeen täytäntöönpanoon, eikä vuorineuvos ole enää osallistumassa suunnitelmien kehittymiseen – säätiö joutuu valitettavasti pyytämään arkkitehtia keskeyttämään työnsä”.
Helena Hänninen
Tutkija
