Anu Tuominen, Lämmintä, kylmää, 2019

JOULUKUU 2019

Serlachius-museoissa oli talven ja kesän ajan esillä pieni näyttely, jonka teemana oli väri. Näyttelyn värit olivat lähes poikkeuksetta puristettu putkiloista, sekoitettu palettiveitsellä ja levitetty pensselillä kankaalle. Maalausten ja veistosten seassa esillä oli kuitenkin myös narulla roikkuvia erivärisiä pyykkipoikia, villasukkia ja lapasia, väriliiduista ja -kynistä kynälaatikkoon rakennettu maisema sekä käytettyjä erivärisiä lämpömittareita. Näiden tekijä on Anu Tuominen, pitkän uran tehnyt suomalainen käsitetaiteilija, joka on palkittu mm. Ars Fennica -palkinnolla vuonna 2003. 

Yllättävät mielleyhtymät ja oivallukset ovat Anu Tuomisen taiteen ydintä. Löydettyjä esineitä ja käsityötä yhdistävä taiteilija tunnetaan tuttujen arkiesineiden henkiin herättäjänä. Hän leikittelee värikynien, pyykkipoikien tai patalappujen muodoilla ja väreillä, ja luo esineille uusia merkityksiä nimeämällä ne uudestaan. Narulle ripustetut pyykkipojat muuttuvat taiteeksi, kun oivaltaa raskaina hapsottavien vihreiden pyykkipokien ja ikkunasta näkyvien kuusipuiden yhteyden tai löytää kauhtuneista pyykkipojista järven ja taivaan sinen tai punatiilisen museorakennuksen sävyt.  Toiset maalaavat öljyväreillä, toiset pyykkipojilla, huomaan myhäileväni Värejä maisemassa -teoksen äärellä.

Valmisesineiden käyttö ei ole mikään uusi keksintö, nykytaiteessa on jo tavanomaista, että taiteilija ei valmista vaan valitsee käyttämänsä esineen. Tunnetuin esimerkki taitaa olla Marcel Duchampin (1887–1968) readymade-teos Suihkulähde, joka hätkähdytti jo 1910-luvulla. Myös 1960-luvun pop-taide käytti valmiita esineitä ja kuvia, usein mainosmaailman kirkkaita värejä. Samalla vuosikymmenellä kehittyi käsitetaide, joka piti ideoita, käsitteitä ja kieltä tärkeämpänä kuin taiteilijan taitoa valmistaa taide-esine. 

Anu Tuomisen teokset ovat tämän historian jatketta. Hänen readymade-taiteensa on usein kirpputoreilta löydettyä tavaraa, kotoisaa ja kulunutta, niiden käyttötarkoitus ja historia muodostavat osan taideteosta. Käsitetaiteen joukossa Tuomisen luoma värikäs ja helposti avautuva linja on ilahduttava, onhan älyyn ja ajatteluun pohjaavat käsitetaideteokset ajatukseltaan rikkaita, mutta usein visuaalisesti niukkoja ja katsojalle vaativia. Arkisilla esineillä Tuominen luo rikkaita ideoiden palapelejä, joissa tutut käyttöesineet saavat uuden nimen ja uuden merkityksen muuttuen joksikin aivan muuksi.

Erisävyisistä käytetyistä lämpömittareista koottu teos Lämmintä, kylmää valmistui näyttelyä varten  paikan päällä, taidesäätiön kokoelmaan kuuluvien Sigrid Schaumannin maalausten rinnalle. Schaumannin teokset olivat jo ripustettu, kun Tuominen saapui korit ja nyssäkät täynnä monenmoista tavaraa. Schaumannin maisemamaalauksissa oli käytetty lämpimiä ja kylmiä värisävyjä hienostuneesti ja rikkaasti luomaan viileän aamun tunnelmaa ennen päivänpaistetta. Paikan päällä näyttelytilassa oli hiljaista. Tuominen seisoi maalausten edessä ja siirteli ripustuskärryn päällä olevia lämpömittareita tasaisella rauhallisella rytmillä. Seisoimme museomestarin kanssa mitään puhumattomina vieressä, kunnes lämpömittarit järjestyivät taiteilijan haluamaan jonoon ja ne naulattiin seinälle. Kaikki 13 mittaria näyttivät samaa lämpötilaa, entäpä jos värin lämpötilaa voisi mitata? Lämminä, kylmää -teos hankittiin näyttelyn päätyttyä Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmaan.

Laura Kuurne
Pääkuraattori

Anu Tuominen, Lämmintä, kylmää, 2019, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kuva: Teemu Källi.
Anu Tuominen, Lämmintä, kylmää, 2019, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kuva: Teemu Källi.