Taideteos ja tartuntataudit
TAMMIKUU 2022
Kesäisessä metsässä kukkivien suopursujen keskellä kuihtunut haavanoksa käsissään seisova nuori tyttö katsoo maalauksesta ulos suurin ammottavin silmin, ja muistuttaa meitä nykyisen pandemian keskellä eläviä nyt jo pääosin kukistetuista tartuntataudeista.
Akseli Gallen-Kallelan teoksen Tyttö (1895–1896) mallina oli Ruoveden Lahomäen torpan 12-vuotias Vilhelmiina Ruhanen (1884–1961), joka oli vastikään sairastanut lavantaudin. Lapsen laihuus ja väljiksi käyneet vaatteet, kuopat poskissa, harvat hiukset sekä varjot suurena ammottavien silmien alla kertovat taudin rasituksista. Intensiivinen katse suuntautuu suoraan katsojaan ja haastaa todistamaan koettua kärsimystä. Vaikka tyttö seisoo kesäisessä koivumetsässä kukkivien suopursujen ympäröimänä, kellastunut haavanoksa hänen kädessään vihjaa syksystä ja kuolemasta.
Maalaukseen ikuistettu Vilhelmiina kuitenkin toipui ja kasvoi aikuiseksi. Hänen elinaikanaan likaisen juomaveden välityksellä leviävä lavantauti hävisi parantuneiden vesijohtojen ja viemäröinnin ansiosta suuresta osasta Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.
Kuvan lapsen synkkä katse ja hänen kädessään pitelemä kuihtuva haavanoksa tuntuvatkin antavan hahmon aikaisemmalle kohtalokkaalle tartuntatautitapaukselle: taiteilijan esikoistytär Impi Marjatta oli menehtynyt kurkkumätään 1895. Syljen välityksellä tarttuva tauti aiheutti toistuvia epidemioita 1900-luvun alkupuolelle asti ja tappoi etenkin lapsia. Sittemmin hygienian ja ravitsemustason paraneminen sekä laaja rokotuskattavuus ovat tehneet siitäkin harvinaisen Euroopassa.
Sairauden, kärsimyksen ja yhteiskunnallisten epäkohtien kaunistelematon kuvaaminen kuului naturalistiseen taidekäsitykseen, jonka lipun alla Gallen-Kallela aloitti uransa. Hän kuvasi tavallisen korpikansan ankaraa elämää ja sairauttakin esimerkiksi luonnoksessa Salasynnyttäjä (1885) ja teoksessa Haavakuume (1889).
Seuraavalla vuosikymmenellä hänen taiteeseensa hiipi yhä enemmän symbolismiin ja henkisyyteen viittaavia elementtejä, jotka yhdistyvät lämpimään kansankuvaukseen. Maalauksessa Kristuksen pää (1895) sädekehä muuntaa karun kansanmiehen Kristukseksi. Teoksessa Tyttö auringonsäteet lapsen hiuksissa puolestaan kruunaavat torpantytön sairauden riuduttaman olemuksen yleensä pyhimyksille ja marttyyreille varatulla sädekehällä. Myös korostetut ääriviivat sekä keltaisen valon ja violetin puvun kontrasti taittavat teosta realistisesta kansankuvauksesta symbolismin suuntaan.
Samoihin aikoihin Gallen-Kallela käsitteli elämän ja kuoleman rajankäyntiä myös selvemmin symbolistisessa Kalevala-aiheisessa teoksessa Lemminkäisen äiti (1897). Täysin synteettiseen tyyliin selkeine ääriviivoineen ja voimakkaine mustine, punaisina ja valkoisine värikenttineen maalatussa teoksessa taiteilija on valinnut aiheekseen tarinan syvimmän epätoivon hetken: Lemminkäisen äiti on laskeutunut Tuonelaan, koonnut poikansa ruumiin kappaleet Tuonelan virrasta ja yrittää turhaan saada nuorukaista virkoamaan. Kristillisen Pietà-aiheen kalevalaisessa variaatiossa Gallen-Kallela käytti malleina itseään ja omaa äitiään, jonka teräviä piirteitä ja intensiivistä katsetta aiemmin maalatun Tytön mallin kulmikas olemus jo ennakoi. Ja kuten kesäisessä metsässä maalatun Vilhelmiinan tapauksessa, myös Lemminkäisen tarussa elämä lopulta voittaa ja mehiläisen mesi herättää sankarin henkiin.
Petra Lehtoruusu
Amanuenssi
