Pekka Halosen kevätaiheiset teokset
”Usein minusta on tuntunut siltä, kuin omistaisin Louvren tai maailman suurimmat taideaarteet oveni ulkopuolella”.
Kevättä rinnassa, niin arvelinkin. Rakkaimpiin luonnonkuvaajiimme lukeutuu kiistatta Pekka Halonen. Mestaritaiteilijan poika Antti Halonen on kertonut, että vastoin yleistä käsitystä kevät oli taiteilijan mieluisin vuodenaika. Talviaiheisia teoksia sattui vain syntymään eniten, onhan Suomen talvi pitkä ja Halosella oli monihenkinen perhe elätettävänä. Ja mitä muutakaan taiteilija voi kuin maalata.
Kotimaan kaiherrus rinnassaan Halonen kirjoitti Italiasta Suomeen keväällä 1897: ”Kyllä täällä on kaunista ja suloista kukkain tuoksua, vaan ei ole sitä samaa tuoksua, jota on meidän keväässämme. Puuttuu tykkänään sitä repäisevää ja mukaansa ottavaa. Ei, kyllä minä ottaisin kaikki tuulet ja tuiskut sekä räntäsateet, kun vain saisin olla kotona Suomessa. Minussa on lappalaiskoirien vaisto”. Siinä osoitus suomalaisen koti-ikävästä ja hieman ajateltavaa meille, jotka unohdamme kevään ihmeen ja siirrymme heti valon tultua odottamaan kesää.
Gösta Serlachiuksen taidekokoelman kätköistä löytyy monia kevätaiheisia teoksia. Pekka Halosen kevätmaisemissa, kuten Järvenranta keväällä (1926) ja Kevättulva (1916), ovat läsnä muodonmuutoksen teemat. Järvi on alkanut sulaa, purot solisevat ja ensimmäisten kukintojen tuoksut leijailevat ilmassa. Värit ovat ruskeansävyisiä, muodot orgaanisia ja oksat tanssivia. Halonen maalasi ulkona kesät talvet sekä tietenkin keväät säitä kaihtamatta, ja saavutti häikäisevän kyvyn kuvata vuodenaikojen vaihtelua. Halosen maalauksissa kevät on elävä, orgaaninen prosessi, ja maalaustaiteeseen mielletty staattisuus on poissa. Kaikki on yhtä: virtaamista, sulamista, haihtumista ja kasvua.
Kevätmaisemaa, sen tanssia ja kepeyttä, ei ole aina osattu arvostaa suomalaisessa mielenmaisemassa. Myös Pekka Halosen aikana isänmaallinen aatemaailma painotti taiteessa jylhiä vaaramaisemia tai talvisia metsästysaiheita kansallisylpeyttä nostattaen. Halosella oli herkkää vaistoa nähdä myös kevään pienet ihmeet, metsänsisustat ja mystiikka. Hän osasi katsoa lähelle. Taiteilija kiteyttää: ”Usein minusta on tuntunut siltä, kuin omistaisin Louvren tai maailman suurimmat taideaarteet oveni ulkopuolella”. Halosen rooli kansallisen luontokuvaston rikastajana on ollut poikkeuksellisen merkittävä ja aikaa kestävä.
Nykyihmiselle neljästä vuodenajasta nauttiminen tuntuu lähes itsestään selvältä, onhan vuodenajat ympärillämme kuvastoissa mainoksista vaateteollisuuden välikausitakkeihin ja kumisaappaisiin. Kuitenkin se on ollut juuri maalaustaide, joka on toiminut mielikuvien esteettisenä tienviittana.
Nauttikaamme siis keväästä! Lähde aistimatkalla Serlachius-museoihin: seikkaile Taavetinsaaressa, kartanon englantilaisessa puistossa, kävele Lemmenpolku museolta toiselle ja tule katsomaan vanhoja suomalaisia maisemamaalauksia Kartanon klassikot -näyttelyyn Serlachius-museo Göstaan.
Oheiset maalaukset eivät kuulu tämän hetken ripustukseen vaan ovat kokoelman kätköissä.
Saara Heikkilä
Yleisökoordinaattori
Lähteet:
Lindström, Aune. Pekka Halonen. Porvoo: WSOY, 1957.
Keravan taidemuseo. 1996. Pekka Halonen, erämaa elää: Maalauksia vuosilta 1890–1932. Helsinki: Sinebrychoff.
Bonsdorff, Anna-Maria von. Pekka Halonen: 1865–1933. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 2008.