Gösta Serlachiuksen linjapuhe 1934
MAALISKUU 2024
Vuorineuvos Gösta Serlachius piti puheen taidesäätiönsä ensimmäisessä kokouksessa, joka järjestettiin Mäntässä helmi-maaliskuun taitteessa 1934 useamman päivän pituisena.
Kokoukseen osallistuivat Helsingin Taidehallin intendentti Bertel Hintze, vuorineuvoksetar Ruth Serlachius ja tämän veli filosofian tohtori Magnus Björkenheim, kuvanveistäjä Emil Wikström Suomen Taideakatemian edustajana, taiteilija Alwar Cawén taiteilijaseuran ja kuvanveistäjäliiton edustajana sekä professori Per Olof von Törne Åbo Akademin edustajana.
”Suon itselleni luvan olla toista mieltä”, totesi Serlachius, kun hänen suunnitelmiinsa sijoittaa säätiö ja museo Mänttään oli kohdistunut ihmetystä ja kritiikkiä. Miksi hän hautaisi taideteoksensa ”mitättömälle ” maaseutupaikkakunnalla, pieneen tehdasyhdyskuntaan, jota ei vielä edellisen sukupolven aikana ollut olemassakaan?
Tähän kysymykseen Serlachius puheessaan vastasi ja muistutti, että jo kauppaneuvos G. A. Serlachius oli suuri taiteenystävä, joka tuki ”usein ilmeisesti olemattomilla varoillaan” taidetta ja erityisesti nuoria taiteen lupauksia Axel Gallénia ja Emil Wikströmiä.
Gösta Serlachius itse oli ollut nuoruudestaan saakka kiinnostunut taiteesta. Hän näytti kokouksen osallistujille ensimmäisen taidehankintansa, säämiskälle maalatun nuoren naisen muotokuvan, jonka hän oli ostanut 14-vuotiaana kymmenellä markalla. Siitä asti hänen taidehankintansa olivat jatkuneet, joskus pidemmin, joskus lyhyin väliajoin, vaikka ”ostoksiin tarvitut varat olivat usein puuttuneet”.
Serlachius kertoi, kuinka hän, ruotsinkielisen Pohjanmaan poika joutui ”sattumalta” sisämaahan keskelle kaunista suomenkielistä järviseutua ja kotiutui. Mänttä ja sen tehdas olivat kasvaneet vuosien varrella ja siitä oli pyritty tekemään ”kaunis ja ihanteellinen maaseutuyhdyskunta”.
Tätä oli edistetty kaavoituksella ja edeltä käsin hyväksytyillä rakennuspiirustuksilla ”ja tässä yhteydessä eri arkkitehdit ovat kilpailleet keskenään pyrkien mahdollisimman kauniiseen ja tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen”, totesi Serlachius.
Monumentaalirakennukset Klubi, kirkko, rakenteilla oleva hallintorakennus, istutukset ja vielä suunnitteilla oleva taidemuseo tulevat tekemään Mäntästä paikan, ”josta muut maaseutuyhdyskunnat saavat olla meille kateellisia”, totesi Serlachius. Hän jatkoi, että seurattuaan vuosikymmenet tällaisen yhdyskunnan syntymistä, ”oppii ehkä syvemmin kuin moni muu rakastamaan kotiseutuaan”.
Gösta Serlachius kertoi, kuinka hän oli yrittänyt kerran aikaisemmin samanlaista hanketta, mutta epäonnistunut. Tässä hän viittasi Helsinkiin suunnittelemaansa taidehalliin, joka kariutui talousvaikeuksiin ja josta hän sai julkista arvostelua. ”Pilkka, jota jouduin kestämään, tuntui hyvin katkeralta”. Tämä sai hänet ajattelemaan, että ”ei kaikkea kaunista tarvitse koota pääkaupunkiin” ja perustamaan säätiönsä ja sille suunnitellun museon Mänttään. ”Maaseudullakin on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita taiteesta tai joissa voidaan herättää mielenkiinto taiteeseen.”
Epäonnistuneesta hankkeesta viisastuneena hän lahjoitti perustamalleen säätiölle myös huomattavan omaisuuden, jonka turvin taidekokoelmaa ylläpidetään. Lisäksi hän toivoi ehtivänsä rakentaa museorakennuksen elinaikanaan omilla varoillaan.
Lopuksi hän kiitti taidesäätiön isännistöön lupautuneita ”suuresta uhrauksesta” ja lausui toiveen, ”että voisimme yhteisvoimin tukea taidetta ja kauneutta tässä karussa kotimaassamme”.
Helena Hänninen
Tutkija
