Renessanssimuotokuva heräsi uuteen kukoistukseen - Serlachius

Maija Santala ja Tarja TalvitieGösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmaan kuuluva 18-vuotiaan venetsialaisnaisen renessanssimuotokuva on pitkään ollut huonokuntoisena sivussa näyttelyistä. Teos on nyt konservoitu ja sen taidehistoriallinen tausta sai tutkimuksessa uutta valaistusta.

Venetsialaisen renessanssimestari Paolo Veronesen (1528-1588) piiriin kuuluvaa freskomaalari Giovanni Antonio Fasoloa (1530-1572) pidettiin aiemmin teoksen tekijänä. Fasolo oli kotikaupungissaan Vicenzassa menestyvä taiteilija, muotokuvamaalari sekä kangas- ja silkkikauppias. Hän oli Vicenza Accademia Olimpican jäsen ja teki yhteistyötä tunnetun arkkitehti Andrea Palladion kanssa. Fasolo kuoli tapaturmaisesti kesken parhaan työuran pudottuaan rakenteilla olevan palatsin telineiltä.

Muotokuvan neitokaisen iäksi tiedetään 18 vuotta teoksessa olevan tekstin perusteella. Sen sijaan tieto hänen henkilöllisyydestään on kadonnut. 1980–1990-luvun vaihteessa maalausta tutkittiin osana suomalaiskokoelmien italialaisen renessanssitaiteen tutkimusprojektia. Tutkimuksessa maalauksen taustatietoja ja ajoitusta selviteltiin mm. pukumuodin, korujen ja hiuslaitteen perusteella. Tuolloin maalauksen esittämää naista arveltiin Fasolon Isabella-tyttäreksi ja maalausta hääkuvaksi. Isabella avioitui vuonna 1572, samana vuonna, jolloin hänen isänsä sai surmansa.

Kokoelmateos päädyttiin konservoimaan, sillä sen lakkakerros oli kellastunut ja likainen, ja maali hilseili. Italialaisen renessanssitaiteen tutkimuksen yhteydessä otettujen röntgenkuvien perusteella tiedettiin, että maalaus oli alun perin osa kaksoismuotokuvaa. Vasemmalla oli ollut mieshenkilö. Miehen käsivarsi ja olalla ollut naisen käsi oli peitetty ja tilalle sommiteltu naisen oikea käsi. Konservointia suunniteltaessa päädyttiin säilyttämään nykyinen sommittelu.

Maalauksen konservointi paljasti vanhoja vaurioita ja korjauksia

Teoksen kunto dokumentoitiin sekä kuvallisesti että kirjallisesti. Todettiin, että sitä oli laajennettu yläreunasta ja molemmilta sivuilta ja näin saatu kokonaisuus oli kiinnitetty uudelle taustakankaalle. Lisätutkimusta tehtiin Recenart-tutkimusryhmän kanssa: maalauksesta otettiin hyperspektrikuva, sekä tehtiin XRF-mittauksia pigmenteistä. Tulokset vahvistivat ja täsmensivät aiemmin tunnettuja tietoja maalauksen rakenteesta.

Kultaa sisältävät koristeet mallin juhlavassa hääpuvussa olivat puhdasta lehtikultaa. Mallin silmät olivat olleet aiemmin hieman näkyvää ylempänä. Kasvojen myöhemmin tehdyistä muutoksista johtuen mallin tunnistaminen vertailemalla aikakauden muihin muotokuviin on käytännössä mahdotonta. Puvun alueen luonnospiirrokset tulivat entistä selvemmin näkyville. Vasemmalla oleva sommittelumuutos (naisen käsi) on voitu tehdä aikaisintaan 1800-luvulla. Laajennussuikaleen maali saattaa olla vanhempaa tekoa.

Konservointisuunnitelman mukaisesti työ aloitettiin vauriokartoituksella ja kuvadokumentoinnilla. Tämän jälkeen pintalika ja kellastunut lakka poistettiin sekä hilseilevää maalikerrosta kiinnitettiin paikallisesti. Maalauksen yläosan kulunutta ruskeaa päällemaalausta poistettiin varovasti. Vasemmalla olevan päällemaalauksen alta paljastui syvän tummanpunaista kuultavaa maalia taustaverhon alueelta. Reunaan lisätty levennyssuikale oli maalattu osin punaiseksi, mikä helpotti punaisen verhon restaurointia.

Reuna-alueiden monet erilaatuiset kittikerrokset yhdistivät suikaleliitoksia varsinaiseen maalaukseen. Ne peittivät senttien alueelta alkuperäistä maalikerrosta ja olivat pahasti halkeilleita ja epätasaisia. Kittikerrokset poistettiin ja alueet puhdistettiin. Lakanpoiston jälkeen teos kuvattiin näkyvässä valossa ja UV-säteilylähteen alla, jotta voitiin varmistua puhdistuksen tasaisuudesta.

Maalaukseen levitettiin ensimmäinen ohut suojalakkaus. Reuna-alueiden liitokset ja kaikki maalinpuutosalueet kitattiin edellistä pehmeämmällä kitillä, jotta liitokset joustaisivat eivätkä enää halkeilisi. Restaurointi suoritettiin vesivärein ja lakkakerroksia lisäten.

Venäjän vallankumouksen jaloista vuorineuvoksen kokoelmaan

Gösta Serlachius osti venetsialaisneitosen renessanssimuotokuvan kokoelmaansa Lontoosta vuonna 1937 taidekauppias Louis Richterin välityksellä. Maalauksen tiedetään olleen vuosina 1928 ja 1929 myynnissä Berliinissä Rudolf Lepken huutokauppakamarissa. Berliinin kautta myytiin arvoteoksia mm. Eremitaasin kokoelmista nuoren Neuvostoliiton rahoitustarpeisiin.

Maalauksen takana on leima ”knjaz Jusupov”, joka viittaa tunnettuun Jusupovin taidekokoelmaan Pietarissa. Ruhtinassuvun jäsenistä erityisesti Nikolai Borisovits Jusupov (1750–1830) kunnostautui taiteen kerääjänä. Hänellä oli tärkeä asema Venäjän kulttuurielämässä ja hän toimi tsaarin taiteen hankkijana ja Eremitaasin kokoelman johtajana 1700–1800-luvun vaihteessa. Samalla hän keräsi itselleenkin mittavan taidekokoelman.

Renessanssimaalauksen varhaisempia vaiheita Venäjällä on turhaan jäljitetty usean vuosikymmenen ajan. Eremitaasista on kyselyihin toistaiseksi saatu vain kielteisiä vastauksia; arkistotietoja ei ole löytynyt. Maalauksen attribuointi on niinikään edelleen ratkaisematta.

Uusimpien tutkimusten jälkeen pidetään todennäköisenä, ettei teoksella ollut yhtä, vaan useampi tekijä. Ajoitusta siirrettiin lähemmäksi 1600-luvun vaihdetta, kun maalauksesta tunnistettiin juhla-asun viuhkakauluksen ja hihansuiden koristeet reticella-pitseiksi. Venetsiasta maailmalle kuljetettuina nämä ylellisyystuotteet olivat vuosisatojen ajan kultaakin arvokkaampaa kauppatavaraa.

Tarkentuneen ajoituksen perusteella Fasolo (k. 1572) ei voinut maalata teosta. Sen sijaan esiin on nostettu omana aikanaan tunnetun muotokuvamaalari Francesco Montemezzanon (1555– n.1602) nimi. Hän oli Fasoloa yli kolmekymmentä vuotta nuorempi ja toimi Veronesen assistenttina. On myös arveltu, että yltäkylläisesti kullalla koristeltu muotokuva oli tilaustyö Paolo Veronesen työhuoneelta, ja että sen maalaamiseen olisi osallistunut iäkäs mestari itse, mahdollisesti veljensä Benedetton, Montemezzanon ja oppilaiden avustuksella.

Maija Santala konservoi teoksen ja on kirjoittanut sitä koskevan osuuden artikkeliin. Serlachiuksen kokoelmapäällikkö Tarja Talvitie on kirjoittanut artikkelin taidehistoriallista tutkimusta koskevan osuuden.

Artikkeli on julkaistu Serlachiuksen Sydämellisesti Sinun -asiakaslehdessä 2/2018.

arrow_back arrow_forward