Mustavalkoisessa valokuvassa iäkäs mies istuu talon portailla kolmen pienen lapsen kanssa. — Gösta Serlachius Bror Serlachiuksen lasten seurassa kartanon portailla Mäntässä vuonna 1941 tai 1942. Göstan sylissä istuu Peter Michael, keskellä Bror Olof ja vieressä Ann-Marie. Kuva: K.-E. Lindbladin kuvakokoelma, Serlachius

Gösta Serlachiuksen jättämä perintö elää taidesäätiössä

Susanna Yläjärvi, tiedottajaTaidesäätiön hallituksen varapuheenjohtaja Susanna Serlachius arvelee, että 150 vuotta sitten syntynyt Gösta Serlachius ei olisi tänä päivänä samalla tavalla esillä, ellei tämä olisi aikanaan perustanut taidesäätiötä ja jättänyt jälkeensä mittavaa taidekokoelmaa. Hän haluaa nyt omalta osaltaan jatkaa suvun perinteitä. Työ taidesäätiön hallituksessa on jatkunut jo kolmekymmentä vuotta.

Susanna Serlachius on syntynyt Mäntässä ja kastettu Joenniemen kartanon yläsalongissa. Vuorineuvos Gösta Serlachiuksen (1876–1942) jättämä perintö: arvokas taidekokoelma ja museona toiminut kartano ovat pienestä pitäen olleet läsnä hänen elämässään.

Hänen isoisänsä, Gösta Serlachiuksen nuorempi poika Bror Serlachius (1907–1987) peri kartanon vuorineuvoksen kuoleman jälkeen 1942. Leskeksi jääneelle Ruth Serlachiukselle jäi kuitenkin elinikäinen asumisoikeus kartanoon, ja hän asuikin siellä 1960-luvun alkuun asti.

Vuonna 1945 veljekset Bror ja Ralph Erik Serlachius (1901–1980) päättivät yhdessä Ruth Serlachiuksen kanssa avata kartanon alakerran taiteelle ja toteuttaa näin vuorineuvoksen kesken jääneen haaveen omasta museosta. Taidesäätiö olikin vuokralla kartanossa vuoteen 1972, jolloin se ostettiin säätiön omistukseen.

Elämää taidekokoelman äärellä

”Muutimme Tervakoskelle ollessani kaksivuotias mutta kävimme aika usein Joenniemessä. Vierailut olivat aina jollakin tapaa jännittäviä. Olihan kartano samanaikaisesti kotiin liittyvä paikka ja historiaa huokuva monumentti”, Susanna Serlachius kertoo.

Kartanon yläkerta säilyi aina 1980-luvun alkuvuosiin asti G. A. Serlachius -yhtiön majoituskäytössä, vaikka alakerrassa toimi museo. Susanna tottuikin vierailujen yhteydessä siihen, että seinät olivat täynnä taidetta.

”Kyllä minä jo teini-ikäisenä ymmärsin taidekokoelman erityisyyden, mutta sen todellinen painoarvo avautui kunnolla vasta, kun Gustaf Serlachius pyysi minut mukaan taidesäätiön hallitukseen vuonna 1996”, hän myöntää.

Pojista kasvatettiin tulevia johtajia

Susanna Serlachiuksella ei luonnollisesti ole isoisänsä isästä Gösta Serlachiuksesta omakohtaisia muistoja. Suvun tarinat kertovat kyllä tämän ankaruudesta ja kovuudestakin. Sen kokivat myös tämän oma perhe ja etenkin pojat, jotka kasvatettiin tiukoin ohjein perheyrityksen johtoon.

Vuorineuvos vaikutti omana aikanaan näkyvästi niin yrityselämässä, metsäteollisuuden etujärjestöissä kuin poliittisen päätöksenteon taustallakin. Se on jättänyt hänestä äärimmäisen kovapintaisen liikemiehen kuvan. Yksityisistä hetkistä läheisten seurassa on sen sijaan paljon vähemmän merkintöjä.

Vanhenevan vuorineuvoksen suhde nuoremman poikansa Brorin lapsiin oli leppoisampi kuin suhde Ralph Erikin lapsiin. Erityisesti Susanna Serlachiuksen isä Peter sulatti isoisän sydämen. Läheinen suhde sai alkunsa jo pojan syntymän aikaan.

”Isoisäni Bror oli juuri silloin pitkällä työmatkalla Etelä-Amerikassa, ja Gösta tuli isoäidin tueksi syntymän jälkeen. Peter oli sellainen vilkas pikkupoika vaaleine kiharoineen. Hän ei pelännyt eikä kumarrellut auktoriteetteja, ei ilmeisesti Göstaakaan.”

Pitkään sairastanut ja syksyllä 1942 halvaantunut Gösta Serlachius halusikin kuolinvuoteellaan antaa kultaisen taskukellonsa juuri Peterille, joka oli tuohon aikaan vain neljä ja puolivuotias. Tämä hetki jäi pysyvästi pikkupojan mieleen.

Susanna Serlachius arvelee, että Gösta Serlachiuksen nimi mainittaisiin paljon harvemmin, ellei hän olisi rakastanut taidetta ja perustanut taidesäätiötään. Näkyvästi suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa metsäteollisuuden kautta rakentanut vuorineuvos olisi nykyisin yksi monista johtajista, jotka mainitaan itsenäisyyden alkuvuosien taloushistoriaa kirjoitettaessa.

”Nyt hänellä on omaa nimeään kantava taidesäätiö, joka on tiiviisti kiinni tämän päivän yhteiskunnassa ja museot, joissa käy lähes satatuhatta ihmistä vuosittain.”

Serlachius-nimi brändin kärjessä

Susanna Serlachius oli vastavalmistunut maatalous- ja metsätieteen maisteri ja ensimmäisessä vakituisessa työpaikassaan, kun vuorineuvos Gustaf Serlachius (1935–2009) pyysi hänet mukaan taidesäätiön hallitukseen. Nuorena ammattilaisena hän sai vastuullisen tehtävän ja koki kutsun osoituksena luottamuksesta, joka kantoi pitkälle.

”Hän halusi antaa minulle sen mahdollisuuden, vaikka olin huomattavasti nuorempi kuin muut hallituksen jäsenet. Olin hieman yllättynyt, mutta arvostin sitä luottamusta, jota hän tunsi minua kohtaan.”

Vuosien työura pörssiyhtiöiden johtotehtävissä on antanut Susanna Serlachiukselle vahvan pohjan muun muassa strategiseen ajatteluun, pitkäjänteiseen kehittämiseen ja taloudelliseen vastuunkantoon. Hän aloitti Metsä-Serlassa kohoten siellä yrityskuvasta vastaavaksi päälliköksi. Myöhemmin hän toimi Fortumilla brändijohtajana.

Hän on pystynyt hyödyntämään osaamistaan taidesäätiössä, jonka hallituksessa on toiminut kolmekymmentä vuotta ja varapuheenjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Viestinnästä ja markkinoinnista karttunut osaaminen on myös ollut avuksi, kun Serlachiuksen brändiä on aika ajoin uudistettu.

Yksi viimeisimmistä muutoksista oli ratkaisu luopua Gösta- ja Gustaf-museoiden nimistä. Museoiden identiteetti rakentuu nyt entistä selvemmin Serlachius-nimen ympärille. ”Se on taidesäätiön perustajan nimi, ja sen kautta suvun perintö elää”, hän painottaa.

Vastuuta perinteestä ja tulevaisuudesta

Taidesäätiön hallituksen tehtäviin yleisellä tasolla kuuluu Serlachiuksen perinteen vaaliminen, vastuun kantaminen säätiön tulevaisuudesta ja sen palkkalistoilla työskentelevistä ihmisistä. Taloudellinen riippumattomuus on tärkeää. Sitä pyritäänkin vaalimaan huolellisella taloudenpidolla ja sijoitustoiminnalla.

”Hallitustyöskentely sisältää paljon talouteen, taiteeseen ja säätiön yhteiskunnalliseen rooliin liittyvien kokonaisuuksien ymmärtämistä ja edistämistä. Arvokkuus, toisten kunnioittaminen ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita hallitustyössä”, Susanna Serlachius korostaa.

Hän itse on suorittanut opintoja, jotka tukevat toimintaa kulttuurilaitoksen johdossa. Royal Academyn Lontoossa järjestämä koulutus yhdisti kulttuuria ja bisnestä. Samalla se tarjosi uusia näkökulmia ja mahdollisuuden tarkastella taidesäätiön toimintaa kansainvälisessä viitekehyksessä.

”Kurssillani oli paljon ihmisiä, jotka työskentelevät suurissa lontoolaisissa museoissa ja muissa instituutioissa. Koulutuksen kautta muodostui verkosto, jossa on helppo vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia esimerkiksi museoiden uudistumisesta.”

Saavutetusta tasosta halutaan pitää kiinni

Susanna Serlachius on osallistunut aktiivisesti säätiön strategian kehittämiseen. Nykyinen strategiakausi päättyy vuoden 2027 lopussa, ja uuden viisivuotisen strategian suunnittelu aloitetaan hyvissä ajoin ennen sitä.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana säätiön toiminta on rakennushankkeiden, näyttely- ja kokoelmatoiminnan osalta nostettu aivan uudelle tasolle. Mitä tästä eteenpäin, onko kaikki jo valmista?

”Paljon on tosiaan tehty viimeisten strategiakausien aikana. Aivan yhtä tärkeää kuin on uudistaa ja kehittää toimintaa, on pitää kiinni saavutetusta tasosta. Serlachiuksellahan on esimerkiksi hyvin tyytyväiset asiakkaat. Vaatii tietysti työtä ja pohdintaa, että saamme heidät tulemaan vierailulle jatkossakin”, hän painottaa.

Susanna Serlachiuksen mielestä seuraavassa vaiheessa keskeiseksi nouseekin tasapaino: saavutetun tason säilyttäminen ja samalla rohkea mutta harkittu uudistuminen yhä nopeammin ympärillä muuttuvassa maailmassa.

”Tämä tehtävä on minulle osa pitkää jatkumoa – kertomusta, joka sai alkunsa vuonna 1868. Roolini on vahtivuoro historiallisessa ketjussa ja tavoitteeni hoitaa vuoro kunnialla niin, että perintö säilyy elävänä ja merkityksellisenä myös tuleville sukupolville.”