Värit
Värin ominaisuuksia
Väri on fysikaalisena ilmiönä valoa. Auringonvalo on kaikkien värien summa. Tämän lisäksi väriä voidaan tarkastella tunteiden tai psykologian kannalta tai symbolisten, kultuuristen tai historiallisten merkitysten kautta. Taideteoksessa värit voivat kantaa kaikkia näitä merkityksiä. Lisäksi niillä on tärkeä roolinsa teoksen sommittelussa.
Väriteoreetikko Johannes Ittenin 1960-luvulla kehittämässä 12-osaisessa väriympyrässä keskimmäisenä näkyvät päävärit keltainen, punainen ja sininen, jotka muodostavat ympyrän sisälle kolmion. Kuvion laajentuessa kuusikulmioksi mukaan tulevat myös puhtaat välivärit vihreä, oranssi ja violetti. Välivärejä saadaan sekoittamalla keskenään kahta pääväriä. Vihreä väri syntyy sinisestä ja keltaisesta, oranssi punaisesta ja keltaisesta, violetti sinisestä ja punaisesta.
Värien voima taiteessa
Vastavärit eli komplementtivärit sijaitsevat väriympyrällä toisiaan vastapäätä. Vastavärit korostavat toisiaan rinnakkain asetettuina. Vastaväripareja ovat punainen ja vihreä, sininen ja oranssi sekä keltainen ja violetti. Kun kaksi vastaväripigmenttiä sekoitetaan, syntyy harmaata. Juho Rissasen Vuoristolähteellä-maalauksen vahva värivaikutus perustuu punaisen ja vihreän muodostamaan vastavärikontrastiin.
Keltainen, oranssi ja punainen ovat lämpimiä värejä. Kylmiä värejä ovat violetti, sininen ja vihreä. Helene Schjerfbeckin teos Hiekassa leikkivä tyttö on toteutettu lämpimin värein, Victor Westerholmin Hylkeenpyynti kylmin värein. Teosten tunnelmat poikkeavat toisistaan pitkälti juuri värityksen vuoksi.
Johannes Ittenin väriympyrän uloimmalla kehällä sijaitsevat toisen asteen värit, jotka syntyvät, kun sekoitetaan keskenään yhtä pääväriä ja yhtä väliväriä. Toisen asteen värit ovat nimeltään keltaoranssi, punaoranssi, punavioletti, sinivioletti, sinivihreä ja keltavihreä.
Pää- ja väliväreillä on oma paikkansa väriympyrän uloimmalla kehällä. Niiden väliin sijoittuvat toisen asteen värit, jotka syntyvät, kun sekoitetaan keskenään yhtä pääväriä ja yhtä väliväriä. Toisen asteen värit ovat nimeltään keltaoranssi, punaoranssi, punavioletti, sinivioletti, sinivihreä ja keltavihreä.
Lähivärit ovat värejä, jotka sijaitsevat väriympyrän uloimmalla kehällä vierekkäin, kuten sininen, sinivihreä ja vihreä. Lähiväreiksi voidaan kutsua enintään viittä väriympyrän vierekkäistä sävyä. Sekoittamalla keskenään väriympyrän värejä syntyy eri sävyjä. Jokaisella sävyllä on oma lähdevärinsä, eli jokin väriympyrän kahdestatoista väristä.
Lisätietoa
Taideteokseen saadaan sopusointuisia väriyhdistelmiä rinnastamalla toisiinsa sopivia sävyjä, tummuuksia ja kylläisyyksiä. Suurilla sävyeroilla voi kiinnittää katsojan huomion, kun taas lähekkäiset sävyt luovat yhtenäisyyttä ja levollisuutta.
Valöörillä tarkoitetaan värin valoisuusastetta. Teoksen sommittelun kannalta tummien ja vaaleiden värisävyjen muodostama vaihtelu on tärkeää. Elin Nordlundin Nukkuva lapsi on taidokas valöörisommitelma, tuokiokuva hajavalossa kylpevästä huonetilasta. Valoisuusasteiden vaihtelu näkyy kaikkialla kuvassa: tytön asussa ja hiuksissa, tyynyssä, puisissa jakkaroissa, pöydässä ja sohvan päällyskankaassa.
Värin kylläisyydellä tarkoitetaan värin kirkkautta tai himmeyttä. Värit ovat sitä kylläisempiä, mitä lähempänä ne ovat väriympyrän väriä. Kun väriä murretaan esimerkiksi vastavärillä tai siihen lisätään mustaa, sen kylläisyys vähenee. Magnus Enckellin Lepohetkessä erottuu mm. punaisen, vihreän ja sinisen eri kylläisyysasteita.
Värien sekoittaminen vaatii sävyjen, valoisuuksien ja kylläisyyksien tuntemusta. Sekoitettavasta väristä tulee sitä puhtaampi, mitä lähempänä toisiaan sekoitettavat värit väriympyrässä sijaitsevat. Jos sekoittaa esimerkiksi vain neljää väriä keskenään eri suhteissa – vaikkapa kadmiuminpunaista, permanenttivihreää, mustaa ja valkoista – voi saada aikaan satoja, jopa tuhansia värisävyjä. Joitakin näistä sekoituksista voit löytää Maria Wiikin maalauksesta Orvokkeja ja japanilainen viuhka, mutta taiteilija on sekoittanut ja yhdistellyt sommitelmaansa lukuisia muitakin sävyjä.