Kiitoskirjeitä

Kirjeketju ja näyttely pysyvän jäljen jättäneistä teoksista

Serlachius Pääkonttori 15.6.2024—16.2.2025

Taideteokset vaikuttavat joskus katsojaan niin voimakkaasti, että kokemuksesta jää pysyvä jälki. Teos voi muuttaa ajatteluamme, tapaamme nähdä, kokea ja jäsentää maailmaa. Teos voi sysiä jotain liikkeelle tai jäädä elämään meissä. 

Kiitoskirjeitä on näyttely ja kirjeketju, joka on syntynyt poikkeuksellisella tavalla. Näyttelyssä annetaan kuvataiteilijoille ja kuvataiteen parissa työskenteleville mahdollisuus nostaa esiin joku yksittäinen tekijä ja tämän teos sekä kiittää sen tekijää. Tämä taiteilija on puolestaan valinnut uuden teoksen ja lähettänyt viestin sen tekijälle. 

Kiitoskirjeistä syntyy polveileva, monipuolinen ketju, jossa hyvät sanat siirtyvät eteenpäin tekijältä toiselle. Katsoja pääsee sisälle taiteilijoiden vuoropuheluun ja taiteen verkostojen yhteyteen. Samalla hän näkee teoksia, jotka ovat herättäneet näyttelyn taiteilijoissa uusia ajatuksia. Näyttelyn kuraattorit ovat Tarja Väätänen ja Elina Brotherus.

Näyttelyssä ovat mukana Catarina Ryöppy, Anna Autio, Sasha Huber, Petri Saarikko, Anne Koskinen, Esa Hämäläinen, Paula Tuovinen, Sami Korkiakoski, Kim Somervuori, Konsta Ojala, Jyrki Nissinen, Ville Vuorenmaa, Ninni Luhtasaari, Udi Salmiaitta, Jemiina Halonen, Laura Vainikka, Johanna Väisänen, Ritva-Liisa Virtanen ja Eija Isojärvi.

Kuraattoreiden haastattelu

Katso videolta Kiitoskirjeitä-näyttelyn kuraattoreiden, taiteilija Elina Brotheruksen ja suunnittelupäällikkö Tarja Väätäsen haastattelu. He kertovat näyttelyn ideasta ja taiteilijoista.

Kuva yllä: Anne Koskinen, Arsenia (Foundling) 2019 ja Guardian XVI, 2019, luonnonkivi. Kuva: Serlachius, Sampo Linkoneva

Julkaisu

Näyttelyjulkaisu esittelee teokset ja taiteilijoiden kiitoskirjeet.

Videotarina

Katso ja kuuntele Kiitoskirjeitä-näyttelyyn johdatteleva videotarina.

Näyttelyn esittely

Pauli Sivonen esittelee Kiitoskirjeitä-näyttelyn.