Veistossarja, jossa pikkutyttö ja nukkeja.
Stiina Saaristo, Ne paskiaiset, 2025, lasitettu keramiikka, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kuva: Sampo Linkoneva

Julmuuden kierre

Laura Kuurne, Kokoelma- ja näyttelypäällikkö”Läski. Vitun ruma.” Sanat on kirjoitettu alastomaksi riisutun tyttönuken iholle Stiina Saariston veistosryhmässä Ne paskiaiset. Veistosjalustan keskellä seisoo tyttö, joka on kurittanut nukkejaan solvaavilla sanoilla, niiteillä ja ruuvimeisselillä. Matka näyttelysalista alakoulun pihojen kiusausrinkeihin on lyhyt. 

Stiina Saaristo (s. 1976) tunnetaan kookkaista ja taiturimaisen yksityiskohtaisista piirustuksista, joille on ominaista makaaberi huumori ja groteski omakuvan käyttö. Kulttuurisia normeja haastavat teokset kumpuavat tyttöjen ja naisten maailmasta, jossa ulkonäköpaineet ja vakiintuneet odotukset ovat läsnä.

Sukupuoliroolien ohella teokset kuvaavat tarkkanäköisesti ja ajankohtaisesti yleisemmin ihmisyyttä syventyen niihin tunteisiin, joita haluamme torjua. Vallankäyttö, aggressio, ahneus tai kateus tulevat näkyviksi. Samalla teosten pinnalla hersyy aina myös nauru – tällaisiakin me ihmiset olemme, tuntuu taiteilija myhäilevän.

Tekniikka vaihtuu, tunnistettava tyyli säilyy

Yksi Saaristoa kiehtonut aihe on ystävyyteen liittyvät vaikeudet. Kilpailu, liittoutuminen ja porukalla heikomman kimppuun käyminen ovat ilmiöitä, joiden anatomiaa Saaristo on tutkinut paljon. Ne paskiaiset on kahdeksanosainen keramiikkateos, jonka yksityiskohtainen realismi pysäyttää. Ruuvit, kynät, sakset ja jopa mekon vetoketju on toteutettu pikkutarkasti, todellisuutta imitoiden.

Onkin hämmästyttävää, miten kivuttomasti piirtäjänä tunnettu Saaristo on siirtynyt tekemään kolmiulotteisia veistoksia. Piirustuksia, öljyvärimaalauksia, grafiikkaa ja keramiikkaveistoksia tekevän taiteilijan omaperäinen tyyli pysyy poikkeuksellisen tunnistettavana, vaikka tekniikka vaihtuu. Taiteilija itse ei näe suurta eroa sillä, työskenteleekö hän kynää vai savea käyttäen, sillä molemmilla tavoilla teos muodostuu ilman luonnoksia, pala kerrallaan. 

Onkin hämmästyttävää, miten kivuttomasti piirtäjänä tunnettu Saaristo on siirtynyt tekemään kolmiulotteisia veistoksia.

Keramiikkaveistoksia hän alkoi tehdä ensin harrastuksena ja vuodesta 2019 alkaen työhuoneellaan. Hieman vinksahtaneet veistokset muistuttavat suuriksi ja epäsovinnaisiksi kasvaneita posliinifiguureja. Saaristolle tyypilliseen tapaan ne ovat kaukana kiiltokuvien kauneusihanteista. 

Ne paskiaiset on taiteilijan tähänastisista veistoskokonaisuuksista suurin. Se valmistui Saariston retrospektiiviä varten, joka oli esillä Serlachiuksella 22.11.2025–12.4.2026. 

Kuvassa etualalla moniosainen veistossarja, jossa kuvataan pieni tyttö ja nukkeja.
Stiina Saaristo, Ne paskiaiset, 2025, lasitettu keramiikka, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kuva: Sampo Linkoneva

Sivistyksen ohut pintakerros rakoilee

Teoksessa nuori tyttö käsittelee omia väkivallan ja kiusaamisen kokemuksiaan leikin kautta. Lapset näyttävät tunteensa välittömästi, vasta myöhemmin opimme häpeämään ja kätkemään kiukkumme ja alkukantaiset halumme. Opitun käytöksen sivistynyt kuori näyttää silti toisinaan olevan aikuisillakin hyvin ohut. 

Tytön kädessä olevan tulitikkuaskin EU-logo vie ajatukset kauas koulun pihoilta tai leikkihuoneista. Teos tekee ilmeiseksi sen, mitä se ei meille näytä: valtioita johtavat aikuiset miehet ne vasta osaavatkin sytyttää koston kierteen roihuamaan.

arrow_back arrow_forward

SERLACHIUS+

Lue lisää