Residenssin näyttely

12.09.2026—13.09.2026

12.00—18.00

Serlachius Residenssi

Vapaa pääsy!

Janne Räisänen

Kuvataiteilija Janne Räisänen järjestää pop-up-studionäyttelyn työhuoneellaan Serlachius Residenssissä la-su 12.–13.9. klo 12–18.

Janne Räisänen on Pudasjärveltä kotoisin oleva, nykyisin Berliinissä asuva taiteilija, joka valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 1998.

Hänen maalaustekniikkansa on kiinnostava. Hän aloittaa työskentelyn piirtämällä grafiitilla ja erilaisilla kynillä raa’alle puuvillakankaalle. Sen jälkeen hän pohjustaa kangasta liimalla ja värillisillä musteilla. Kun pohjustus on tarpeeksi paksu, hän jatkaa työskentelyä öljyväreillä.

”Alussa viiva on abstraktia, mutta aiheet lähtevät kasvamaan esittävämmäksi katseen ja vaiston kautta. Työni ovat täynnä yllätyksiä enkä suunnittele niitä ikinä. Niin maalausten arvoitus säilyy loppuun asti”, hän kertoo.

Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 11.9. klo 16–18. Avajaisiin ja näyttelyyn on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Serlachius Residenssi, Kauppaneuvoksenkatu 3, Mänttä