P.S. – Tieto ja tunne - Serlachius

Jokaisella meillä on älypuhelin, jonka kautta selailemme tottuneesti Wikipediaa ja teemme Googlehakuja. Ensyklopedioitaan koonneet valistusfilosofit eivät olisi voineet ikinä kuvitella mitään tällaista. Heille koko maailmankaikkeutta koskevan tiedon kokoaminen yksiin kansiin oli sivilisaation mittainen projekti, meillä universumi on kirjaimellisesti jokaisen omassa taskussa.

Samaan aikaan olemme havahtuneet siihen, että elämme jonkinlaista tiedonjälkeistä aikaa. Valeuutiset ja tarkoituksellinen tiedollinen manipulointi kuuluvat arkeemme ennennäkemättömällä tavalla. Totuudet myös muuttuvat koko ajan.

Tiedon rinnalla on itse asiassa aina ollut tunne ja kokeminen. ”Näin asiat koetaan” on erityisesti tiedonjälkeisen ajan uusi epistemologinen mantra.

Museot ovat perinteisesti olleet osa kasvatus- ja sivistysideaalejamme. Hienommin sanottuna: ne ovat olleet Bildung-ihanteemme ytimessä. Ihmiset ovat tottuneet luottamaan museoihin ja niiden tarjoamaan tietoon. Museot on nähty jalustoille nostettuina tiedon temppeleinä.

Jos sivistys on yhtäältä koko ajan ulottuvillamme, toisaalta kriisissä, meidän on myös pohdittava, miten tämä vaikuttaa museolaitokseen.

On muistettava, että museot eivät pelaa vain tiedolla. Itse asiassa museoilla on taiteen ja kulttuurin esittelijöinä käsissään kaikki eväät menestyä myös tunteen aikakaudella.

Taide puhuttelee. Se vetoaa tunteisiin, menee ihon alle. Se on jotain enemmän kuin tieto, ja se vaikuttaa ajatteluumme välittömällä tavalla. Se saa meidät myös toimimaan.

Luin hiljattain fyysikko ja tähtitieteilijä Carlo Rovellin mainion kirjan Valkoiset aukot. Horisontin sisällä (Ursa 2023). Rovelli korostaa, että sekä tiede että taide ovat eräänlaista merkityksellisiksi kokemiemme asioiden uudelleenjärjestelyä.

Rovellin mielestä esimerkiksi Anish Kapoorin veistosten musta tyhjyys paitsi hämmentää meitä, myös auttaa meitä näkemään asiat toisessa valossa: menemään hieman pidemmälle; ymmärtämään, että on monenlaisia tapoja käsitteellistää todellisuutta.

Uskon, että museoiden tehtävä 2020-luvun tiedonjälkeisellä ajalla liittyy tällaiseen uuden ymmärryksen luomiseen.

Rovelli kysyy tieteen ja taiteen suhdetta pohtiessaan, kuinka paljon otamme menneisyydestä mukaamme ja mitä jätämme taaksemme. Samoin museoiden on pohdittava, millaiset tiedolliset ja kokemukselliset kerrontatavat kantavat 2020-luvulla. Museoilla on taiteen ja kulttuurin vaalijoina edelleen kaikki eväät sekä kertoa maailmastamme merkityksellisiä tarinoita että saada ihmiset ymmärtämään omaa toimintaansa uudenlaisilla tavoilla.

Kirjoittaja on Serlachius-museoiden johtaja.

Kirjoitus on julkaistu Serlachiuksen Sydämellisesti Sinun -asiakaslehdessä keväällä 2025.

arrow_back arrow_forward