Muistojen bulevardilta tuuleen ja tuiskuun

Käveleminen on inhimillisen kokemuksen ytimessä, mutta harvoin siihen tulee arjessa kiinnitettyä erityistä huomiota. Kaikki meistä marssivat määrätietoisesti kotiin työpäivän päätyttyä, tekevät virkistäviä pyrähdyksiä raittiissa ulkoilmassa tai kamppailevat luonnonvoimia vastaan huonon sään sattuessa. Jokaisen ihmisen askellus on yksilöllinen, mutta myös tapakulttuuri on vaikuttanut kävelemisen ilmenemismuotoihin.

Käveleminen auttaa ajattelemaan. Se lisää ymmärrystä itsestä ja ympäristöstä. Esimerkiksi pyhiinvaelluksissa varsinaista maantieteellistä päämäärää tärkeämpi on taitettu matka.

Joistain asioista voi olla helpompi keskustella jaloittelun lomassa. Kävelemisen kulttuuriset ja vertauskuvalliset ulottuvuudet ovat vertaansa vailla, puhuttiinpa sitten maallisesta vaelluksesta, hiilijalanjäljestä tai apostolinkyydistä.

Kattava kokonaisesitys kävelemisestä

Jalan-näyttelyssä tarkastellaan, minkälaisin tavoin taiteilijat ja tieteentekijät ovat viimeisen kahdensadan vuoden aikana käsitelleet tätä perustavanlaatuista toimintoa ja tehneet havaintoja siitä, mitä käveleminen kertoo meistä ihmisistä. 

Halusin tehdä tutkimukseen perustuvan näyttelyn kävelemisestä ja kutsuin vierailevaksi kuraattoriksi kolumbialaissyntyisen mutta Suomessa asuvan Carlos Idrobon. Turun yliopistossa postdoc-tutkimusta tekevä Idrobo on tarkastellut kävelemistä kuvataiteen aiheena niin väitöskirjassaan kuin myöhemmissä artikkeleissaan. 

Hän on esimerkiksi käsitellyt riukuaidan roolia liikkumista rajoittavana ja kävelemisen käytäntöjä muokkaavana tekijänä suomalaisen kuvataiteen kontekstissa. Lisäksi kävely on keskeisenä aiheena Idrobon taiteellisessa tuotannossa.

Tieteellinen tutkimus inspiroi taiteilijoita

Tieteelliset oivallukset kävelemisen fysiologiasta ovat inspiroineet kuvataiteen ilmenemismuotoja. Esimerkiksi 1800-luvulla kävelemistä tutkittiin niin valokuvan kuin empiiristen havaintojen avulla. 

Englantilainen valokuvaaja Eadweard Muybridge, ranskalainen anatomi Paul Richer sekä saksalaiset tiedemiehet Karl von Vierordt, Wilhelm Eduard Weber ja Eduard Friedrich Weber ovat jättäneet jälkensä kävelemisen kuvallisen ilmentämisen historiaan. 

Havainnollistavat kuvat näistä tieteellisistä kokeiluista ja niiden tuloksista vaikuttivat monien 1900-luvun alun suuntausten, kuten kubismin ja futurismin, tapaan ilmentää todellisuutta.

Serlachius Pääkonttorilla kahteen kerrokseen jakautuva näyttely pohjaa Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omaan kokoelmaan, mutta sisältää myös lainateoksia toisista kokoelmista. Suomalaiset ja kansainväliset nykytaiteilijat ovat edustettuna sekä uusilla että myös hieman vanhemmilla teoksilla. 

Teosten avulla havainnollistetaan kävelemistä aiheena ja käytäntönä paitsi historiallisesta näkökulmasta, myös eri vuodenaikoina ja eri ikäkausina. Näyttelyn maalaukset, piirrokset, veistokset, valokuvat, videot ja installaatiot tarkastelevat ihmisen käyntiä monipuolisesti.

Tarkentamalla tähän yksittäiseen toimintoon näyttely valaisee laajempia kysymyksenasetteluja, jotka liittyvät aikaan ja sen kokemiseen, sosiaalisiin suhteisiin, yhteisöllisyyteen, ympäristöön, sotaan ja myös arkisempiin kamppailuihin. 

Jalan havainnollistaa, minkälaisia jälkiä liikkeemme jättävät niin fyysiseen ympäristöön kuin muistiinkin. Yksi näyttelyn osioista keskittyy teoksiin, jotka eivät ainoastaan kuvaa kävelyä, vaan joissa kävelemisen fyysinen akti on vaikuttanut ratkaisevasti teosten syntyyn.

Historian kipupisteitä ja lapsuuden muistoja

Osa teoksista viittaa historiallisiin kipupisteisiin, kuten Jari Silomäen teossarja We Are the Revolution (2013). Saksalaisen Joseph Beuysin teoksesta nimensä saanut sarja koostuu valokuvista, joissa Silomäki on kuvannut itsensä kävelemässä historiallisten tragedioiden tapahtumapaikoilla, kuten Auschwitz-Birkenaussa tai Taivaallisen rauhan aukiolla. Osa teoksista taas aktivoi lämpimiä muistoja lapsuudesta ja läheisyydestä, kuten Tiina Heiskan maalaukset käsi kädessä kävelevistä lapsista.

Kansainvälisistä taiteilijoista edustettuina ovat esimerkiksi englantilainen David Blandy, jonka animaatiot Ice, Sea ja Sunset (2015) yhdistävät tietokonepelien estetiikan saksalaisen Caspar David Friedrichin teoksista tuttuihin jylhän romanttisiin vaellusmaisemiin. 

Blandyn animaatio Backgrounds (2013) taas havainnollistaa, kuinka keskeinen rooli kävelemisellä voi olla keskustelun avittajana. Virolaisen Adamson-Ericin akvarelli Kompositio (1924) puolestaan on oiva esimerkki tieteellisten kävelytutkimusten heijastumista modernistisessa ilmaisussa.

Jalan-näyttely on esillä Serlachius Pääkonttorilla 26.9.2026–21.2.2027.

Artikkeli on julkaisu myös Serlachiuksen Sydämellisesti Sinun -asiakaslehdessä toukokuussa 2026.