Gösta Serlachius ihmisenä

PAULI SIVONENMillainen mies oli Gösta Serlachius? Tällainen kysymys tuli mieleeni, kun hiljattain satuin näkemään Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmaan juuri lahjoitettuja historiallisia valokuvia.

Yhdessä niistä jo reippaasti tukevoitunut Gösta tavoittelee niityllä lammasta, joka puolestaan ei tunnu olevan kovin innostunut kohtaamisesta. Kuvassa on vauhtia ja meininkiä – se tallentaa nopeasti ohi kiitäneen hetken, ei poseeraamaan asettautuneita, itsestään tietoisia ihmisiä.

Mikä mielestäni tärkeintä, kuvan Gösta näyttää jotenkin inhimilliseltä. Ehkä erilaiselta kuin millaisena olin tottunut hänet ajattelemaan.

Tutustuminen

Aloin ”tutustua” Gösta Serlachiukseen vuodenvaihteessa 2000–2001, kun olin juuri tullut töihin hänen yli 65 vuotta aiemmin perustamaansa taidesäätiöön. Ensi töikseni luin kaiken, mitä hänestä, hänen johtamastaan Serlachius-yhtiöstä ja perustamastaan säätiöstä oli eri aikoina kirjoitettu.

Gösta oli se Serlachius, joka peri 1900-luvun alussa pienen paikallisen paperitehtaan sedältään G. A. Serlachiukselta, ja kehitti siitä tarmokkaasti valtakunnallisen metsäteollisuuskonsernin.

Hän oli yksi valkoisen Suomen tukipilareista. Hän toimi Mannerheimin armeijassa korkeana upseerina, piti tehtaansa työläisistä ”mustia listoja” ja toi Yhdysvalloista Suomeen lakonmurtajajärjestön.

Toisaalta hän oli myös aito taiteen rakastaja. Hän keräsi ja lahjoitti jälkipolville yhden merkittävimmistä pohjoismaisista yksityisistä taidekokoelmista. Hän arvosti arkkitehtuuria ja rakensi Mänttää yhdessä aikansa parhaiden arkkitehtien kanssa. Hän oli myös luontoharrastaja, metsästäjä, kalastaja ja karjankasvattaja, jonka suhde eläimiin perustui etupäässä hyötyajatteluun.

Serlachius-perheen jäseniä haastattelemalla opin tuntemaan Göstaa vähitellen yhä paremmin. Esimerkiksi minut taidesäätiön palvelukseen pestannut Gustaf Serlachius, Göstan pojanpoika, kertoi hieman pelottavasta isoisästä, joka piti Joenniemen kartanoon kylään tuodut lapset herran nuhteessa.

Kuulin myös, miten säälimättä Gösta kohteli vaimoaan Sissiä otettuaan tästä avioeron. Gösta alkoi vaikuttaa paitsi määrätietoiselta ja aikaansaavalta, myös aika kovalta mieheltä.

Elämäkerta

Vähitellen syntyi ajatus tutkia Serlachiuksen patruunoita syvemmin. Julkaisimme 2010–2021 neljän elämäkerran sarjan, jossa paneuduttiin G. A., Gösta, R. Erik ja Gustaf Serlachiuksen värikkäisiin kohtaloihin. Göstan elämäkerran Paperisydän kirjoitti historioitsija Oula Silvennoinen, ja se julkaistiin 2012.

Oula Silvennoisen huolelliseen arkistotyöhön perustunut elämäkerta avasi Göstan hahmoa minulle ja kaikille muille kirjan lukijoille entistä enemmän. Silvennoinen kävi huolellisesti läpi esimerkiksi Göstan vaikeaa lapsuutta ja hänen hankaluuksiaan pärjätä koulussa.

Toisaalta elämäkerta osoitti, että Göstan paikka oli kiistatta kansakunnan kaapin päällä. Hän eli aikana, jolloin Suomi itsenäistyi, kävi läpi katkeria kriisejä mutta myös vaurastui ja alkoi vähitellen kehittyä moderniksi hyvinvointivaltioksi. Hän oli tärkeä taloudellinen ja poliittinen vaikuttaja.

Hänen merkityksensä suomalaisen taiteen, säätiöiden, museoiden ja esimerkiksi prosenttitaiteen uranuurtajana avautui uudella tavalla. Ennen kaikkea Oula Silvennoisen elämäkerta esitteli meille Göstan ihmisenä. Paitsi määrätietoisena, kovatahtoisena, kiivaana, tärkeilevänä ja pikkumaisenakin hahmona, myös läheisilleen omistautuneena perheenjäsenenä.

Julkisuuskuva

Gösta oli selvästi kiinnostunut paitsi siitä, mitä hänen aikalaisensa hänestä ajattelivat, myös jälkimaineestaan.

Muotokuvissa hän halusi näyttäytyä menestyvänä liikemiehenä, joka ajatteli globaalisti ja toimi paikallisesti. Esimerkiksi Antti Favenin vuonna 1939 maalaamassa muotokuvassa hän istuu Joenniemen kartanon salissa taustanaan perheen vaurauden perusteet: suomalainen metsä ja Mäntän tehtaan savua tupruttava piippu.

Virallisluontoisissa valokuvissa hän halusi antaa itsestään kuvan myös hyvänä perheenisänä ja arvostettuna kansalaisena.

Esimerkiksi Wienissä 1903 kuvatussa perhepotretissa hän katsoo vakavasti eteensä. Kuin kehykseksi hänen ympärilleen on asettautunut hänen nuori, hyvinvoivalta vaikuttava perheensä.

Muotokuvissaan Gösta halusi usein korostaa suhdettaan taiteeseen. Hän kuvautti itsensä mielellään niin, että kuvan taustalla tai jopa etualalla näkyi joku tai joitain hänen laajan taidekokoelmansa teoksista.

Yksi hupaisimmista Göstaa esittävistä muotokuvista syntyi häneltä itseltään salassa. Kun patruuna täytti 60 vuotta, hänen mesenaattina tukemansa kuvanveistäjä Hannes Autere antoi hänelle lahjaksi pienen veistoksen. Teoksessa Gösta on kuin äitihahmo, joka ruokkii tuttipullolla sylissään olevaa ”vauvaa”, Hannes Auteretta itseään.

Tarina kertoo, että Gösta ei ollut tästä mesenaattisuhdetta esittelevästä lahjasta erityisen innostunut. Lahja kuulemma piilotettiin ainakin aluksi visusti lipaston laatikkoon. Nyt se on esillä hänen perustamansa taidesäätiön ylläpitämässä museossa kunniapaikalla.

Ihminen

Olemme vuosien varrella museomme kokoelmatoiminnassa pikkuhiljaa kartuttaneet Göstaan liittyviä valokuvia, sekä Serlachiusten yksityisistä arkistoista että muista lähteistä.

Näin tehdessämme olemme pikkuhiljaa oppineet, että Gösta ei suinkaan onnistunut eikä välttämättä halunnutkaan siivota henkilökohtaisempaa olemustaan kaikista jälkeensä jäävistä valokuvista.

Gösta näyttäytyy monissa hänestä otetuissa kuvissa hyvin inhimillisessä valossa. Arkisissa kuvissa tavataan ystäviä, poseerataan pellolla tai ollaan vaikkapa kalassa.

Vuorovaikutus perheenjäsenten kanssa tulee hyvin esiin. Esimerkiksi Göstan läheinen suhde hänen toiseen vaimoonsa Ruthiin näkyy vanhojen perhealbumien valokuvissa joskus muodollisena, toisinaan hyvin välittömänä.

Vaihtoehtoisia näkemyksiä

Göstan henkilöhahmo on tietysti kiinnostanut paitsi hänen aikalaisiaan, myös jälkipolvia laajemminkin. Hän ei ole ollut vain julkinen toimija talouselämässä ja politiikassa, vaan myös inhimillinen karrikoitu henkilöhahmo esimerkiksi romaaneissa ja näytelmissä.

Oula Silvennoinen kertoo elämäkerrassaan, miten Gösta sydämistyi perin juurin serkulleen Göran Castrenille – tämä kun meni käyttämään hänen henkilöhahmoaan mallina eräässä näytelmäkäsikirjoituksessaan. Karikatyyri ei ollut lainkaan suotuisa, ja Gösta harkitsi oikeusjutun nostamista.

Myös aivan viime aikoina Gösta on esiintynyt henkilöhahmoina muutamissa romaaneissa. Minusta näitä kirjoja lukiessa tulee muistaa, että ne ovat kirjallisuutta: kuvia enemmän kirjoittajiensa ajattelusta kuin Göstasta.

Göstan oman ajan suurin häntä koskenut skandaali liittyi Ester Toivoseen, suomalaiseen kauneuskuningattareen. Gösta ja hänen vaimonsa Ruth ystävystyivät Miss Eurooppa -tittelin Englannissa vuonna 1933 voittaneen Ester Toivosen kanssa, ja suhteesta muodostui nopeasti tiivis.

Kun Ester alkoi vierailla Joenniemen kartanossa yhä useammin, juorut lähtivät liikkeelle. Pian eräässä ruotsalaisessa sanomalehdessä jo arveltiin Göstan salaa naineen Esterin. Göstan ja Esterin harvoissa yhteisissä valokuvissa suhde näyttäytyy viattomampana.

Göstan oma kertomus?

Näitä rivejä kirjoittaessani olen oivaltanut, että tunnen Gösta Serlachiuksen oikeastaan aika hyvin.

Olen lukenut hänestä, ollut teettämässä hänestä elämäkertaa ja muutamia muita kirjoja, ja olen myös itse tehnyt hänestä useita näyttelyitä. Olen katsellut hänen kuviaan ja tehnyt työtä hänen rakennuttamassaan kaupungissa ja perustamassaan taidesäätiössä yli parin vuosikymmenen ajan.