Residenssivieraat

Taiteen maisteri Lauri Linna asuu ja työskentelee Helsingissä ja ison osan vuodesta myös Kuusamossa. Hän on aiemmin tehnyt taidetta erityisesti luontoon ja biologiaan liittyen. Viime aikoina hän on alkanut selvittää omaa karjalaista perintöään ja esivanhempiensa elämää.

Osana karjalaisuuden tutkimista hän on harjoitellut kirjottujen käspaikkojen eli käsipyyhkeiden tekemistä. Serlachius Residenssissä hän kirjoo tuulipaikan eli tuuliliinan, jollainen on perinteisesti tehty vainajan muistoksi ja sidottu haudalle pystytettyyn ristiin. Risti ja liina ovat saaneet hajota ajan ja sään kuluttamina, eikä niitä ole uusittu. Surulla on näin luonnollinen loppu.

”Etupistokirjonta on hidasta mutta antoisaa. Vanhojen käspaikkojen sisällöt ovat kuin muistiinpanoja, niissä kuvataan valtavasti erilaisia asioita monitulkintaisella kielellä. Tuuliliinalla haluan muistaa omia juuriani ja niihin liittyviä surun ja menetyksen tunteita sekä kaikkien työläistaustaisia, talottomia Karjalan evakoita ja heidän jälkeläisiään”, hän kertoo.

Lauri Linnan mummon perhe oli karjalankielisiä karjalaisia Laatokan pohjoispuolelta. Hän muistuttaa, että kyseessä on eri kieli kuin suomen kieleen kuuluva karjalan murre. Osana karjalaista perintöään hän on opiskellut karjalan kielen livvinmurretta.

”Isoisovanhempani työskentelivät ennen viimeistä evakkomatkaa Harlussa Läskelän Joensuun sahalla. Sodan jälkeen perhe muutti ilmeisesti ensin Pohjanmaalle Lappajärvelle ja sieltä jossain vaiheessa Vilppulan Kolhoon.”

Kolhoon muodostuikin tiivis ja monikielinen karjalaisyhteisö, jonka jäsenet löysivät töitä paikallisista teollisuuslaitoksista. Ortodokseja oli niin paljon, että taajamaan rakennettiin 1950-luvulla ortodoksinen kirkko. Lauri Linna ei ole koskaan itse asunut Kolhossa tai Mäntän seudulla. Residenssijakson aikana hän on päässyt tutustumaan näihin juuriinsa.

”Meille ei lapsena puhuttu karjalaisuudesta paljoakaan. Isovanhemmat näkivät vaivaa, että sulautuisimme suomalaiseen yhteiskuntaan. He vaihtoivat karjalaiset nimensä, kirkkokuntansa ja tapansa syrjinnän vuoksi”, hän kertoo.

Leena Ylä-Lyly

Helsinkiläinen, Mäntän läheltä Lylystä lähtöisin oleva valokuvataiteilija Leena Ylä-Lyly työstää Serlachius Residenssissä Esteettinen perintö -projektia. Hän tutkii siinä edesmenneen tätinsä Ritva Ylä-Lylyn (1929–2023) tekstiiliteosten ja oman taiteensa visuaalisen kielen yhtymäkohtia.

”Tätini hiljaiset, sommitellut kankaat puhuvat hämmästyttävän samaa kieltä zen-taiteesta vaikutteita saaneiden valokuvateosteni kanssa. Mäntässä kuvaan uusia teoksia ja kirjoitan. Sama hiljaisuus kuin tätini teoksissa on havaittavissa myös omissa teksteissäni”, hän kertoo.

Leena Ylä-Lyly on purkanut ja arkistoinut tätinsä jäämistöä: papereita, lehtileikkeitä, tekstiiliteoksia ja niiden kaavoja. Residenssissä on aikaa syventyä kaikkeen tähän materiaaliin tarkemmin.

Hän suunnittelee näyttelykokonaisuutta, joka koostuu valokuvateoksista, tädin tekstiilitaiteesta, teksteistä sekä esineinstallaatioista. ”Tavoitteeni on tutkia taiteemme alkulähteitä ja yhdistää ne visuaalisesti, tehdä teoksistamme uusi kudos.”

Hän kertoo, että kahden kuukauden työskentely Serlachius Residenssissä on lähtenyt hyvin käyntiin. ”Museon upeassa pihapiirissä eläminen tuntuu etuoikeutetulta. Luonto ja taide inspiroivat. Ajatus siitä, että Schjerfbeckit nukkuvat pihan toisella puolella, hymyilyttää.”

Laura Nissinen, Suomi

Taidehistorioitsija ja taiteilija Laura Nissinen viettää Serlachius Residenssissä tammikuun. Hän on jo väitöskirjassaan paneutunut kuvataiteen ja tieteen risteämiseen 1800-luvulla. Hän kävi läpi tieteen kuvastoja, jotka hänen mielestään vaikuttivat osaltaan taiteen abstraktioiden kehittymiseen.

”Tieteelliset kuvat, joiden tuottamisessa käytettiin esimerkiksi mikroskooppia, näyttivät ihmissilmälle muutoin saavuttamattoman maailman”, hän kertoo

Serlachiuksen kokoelmissa Laura Nissinen perehtyy erityisesti taiteeseen, jossa esitetään ihmisjäännöksiä, kuten pääkalloja ja luurankoja. Niitä löytyy esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan, Eric Ehrströmin ja Magnus Enckellin teoksista sekä Olga Gummerus-Ehrströmin opiskeluaikaisista luonnoskirjoista.

”Gallen-Kallelan osalta käsittelen aihetta artikkelissani, joka julkaistaan tammikuussa Suomen muinaismuistoyhdistyksen julkaisusarjassa”, hän kertoo.

Hän on jo aiemmin tutustunut Serlachiuksen kokoelmiin kahdella Helsingin yliopiston esimoderniin taiteeseen keskittyvällä taidehistorian kurssilla, joista toisella hän toimi opettajana.

”Residenssi tarjoaa minulle päivävierailua pidemmän, yhtäjaksoisen tutkimusajan museon kokoelmien ja arkistoaineistojen parissa. Olenkin löytänyt uusia aiheita, kuten Eric Ehrströmin kasviaiheiset valokuvat. Residenssi on innostanut myös paneutumaan Serlachius-yhtiön historiaan, joka nivoutuu jännittävästi aiempiin tutkimuksiini.”

Talvi-ihmisenä Laura Nissinen on viihtynyt residenssissä erinomaisesti ja nauttinut hiljaisuudesta, pakkasesta ja avantouinnista. ”Tulee olemaan haikeaa luopua pihapiirin veistospuistosta”, hän myöntää.

Lauri Lähteenmäki, Suomi

Helsinkiläinen valokuvataiteilija ja ympäristöasiantuntija Lauri Lähteenmäki on kiinnostunut laajoista yhteiskunnallisista kysymyksistä, jotka kytkeytyvät luonnon käyttöön ja hallintaan ja toisaalta koko sivilisaation riippuvuuteen luonnonjärjestelmistä.

”Näitä kysymyksiä lähestyn tutkivalla otteella enimmäkseen dokumentaarisen valokuvan kautta. Esimerkiksi valokuvakirjani Vihreän kullan kuume: Raportti Suomen metsien tilasta (2022) kuvaa metsätalouden muokkaamia maisemia ja esittelee julkista keskustelua metsien käytöstä”, hän kertoo.

Lauri Lähteenmäki on vastikään saanut valmiiksi ja lähettänyt vertaisarvioitavaksi dokumentaarista valokuvaa ja yhteiskuntatiedettä yhdistävän tutkimusartikkelin yhdessä tutkija Maarit Laihosen kanssa.

Syys-lokakuussa maatalousmuseo Sarkassa avautuu hänen näyttelynsä, joka käsittelee suoluonnon väheksyttyä asemaa suomalaisessa kulttuurissa ja valtion kehityksessä.

”Serlachius Residenssi tarjoaa loistavat puitteet työskentelylle. Syvennyn esseen kirjoittamiseen, valokuvaan lähialueilla ja tutustun Serlachius-museoiden toimintaan. Alue soveltuu hyvin metsätaloutta käsittelevien teosten toteuttamiseen”, hän sanoo.

Karkki Mäkelä, Suomi

Tamperelainen kuvataiteilija Karkki Mäkelä yhdistää kyborgiveistoksissaan ihmisen rakentamiin esineisiin itsekuivuvasta savesta muotoiltuja ruumiinosia. Hän tekee veistoksia muun muassa pienkodinkoneista, elektroniikasta ja puutarhalaitteista.

”Olen käsitellyt paljon kuluttamisen ja omistamisen suhdetta identiteettiin ja sosiaalisia paineita. Täällä residenssissä olen tutkinut myös tietynlaista kulutusestetiikkaa, sitä kuinka valinnoilla ja tyylillä merkitään yhtä enemmän sitä, mihin heimoon kuulut tai varsinkin sitä, mihin et ainakaan kuulu”, hän valottaa.

Myös pullistelu ja mahtailu näkyvät Karkki Mäkelän teoksissa. Ruumiinosien lihakset venyvät epäluonnollisesti pyrkiessään toimimaan egon jatkeena. ”Suhtaudun aiheisiini lempeällä huumorilla, ja usein osumat löytyvät kirpaisevastikin itsetutkiskelun kautta.”

Serlachius Residenssiin hänet houkutteli Mäntän ainutlaatuinen yhdistelmä rauhaa ja kulttuuria, koska toiveissa oli keskittynyt, yhtäjaksoinen työskentely. Hän viettää residenssissä tammikuun ajan työstäen pieniä sarjallisia veistoksia.

”Odotukset ovat täyttyneet, elleivät jopa ylittyneet. Kaupungin miljöö ja henki ovat tuoneet yllättävää inspiraatiota”, hän kiittää.

Residenssiin on valittu vuodeksi 2026 myös:

Timo Andersson, Suomi
Polina Choni, Ukraina/Suomi
Tom Espinoza, Venezuela/Argentiina
Verena Issel, Norja/Saksa
Paulo Jacobo, Meksiko
Ilai Lehto, Suomi
Eeva Karhu, Suomi
Tina Kohlman, Saksa
Tanja Leppäaho, Suomi
Markus Luiro, Suomi
Hanneriina Moisseinen, Suomi
Janne Räisänen, Suomi
Jochen Schneider, Saksa
Ayaka Tadano, Japani
Sirkka Tapio, Suomi

Varasijalla:
Anu Halmesmaa, Suomi
Mirja Ilkka, Suomi
Timo Kokko, Suomi
Santiago Colombo Migliorero, Argentiina/Espanja
Adi Tudose, Romania
Wim Schermer, Hollanti
Bahzad Sulaiman, Syyria/Saksa

arrow_back arrow_forward