Edeltäjä materialisoitui Mänttään – mutta mikä se on?

Anish Kapoorin näyttelystä on hyvää vauhtia tulossa vuoden taidetapaus Suomessa. Näyttely saa paljon huomiota sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Käynnissä on kävijärynnistys: kaikki haluavat nähdä Kapoorin uuden mystisen teoksen. 

Taidemaailmalla on omat perinteiset mekanisminsa kohdata spektaakkelit – ja toisaalta myös ottaa niihin etäisyyttä. Taiteen ankarat portinvartijat eivät yleensä purematta niele ilmiöitä, jotka alkavat houkutella liikaa puhetta, hypeä tai hässäkkää. Oma sofistikoituneempi identiteetti rakentuu luontaisesti nostamalla esiin hillitympää huomiota saavia ilmiöitä.

Spektaakkelin syntyyn ja rakentumiseen vaikuttaa joskus myös sattuma. Anish Kapoorin suurteoksen myöhästyminen tuntuu vain kiihdyttäneen siihen kohdistuvaa kiinnostusta. Kaikki ymmärsivät, että epätavallinen tilanne johtui siitä, että oli syntymässä jotain poikkeuksellista. 

Mäntän näyttelyn houkuttelevuus syntyy muutenkin sen pääteoksen Edeltäjän salaperäisyydestä. Anish Kapoor ei halunnut, että museo puhuu ennalta teoksesta juuri mitään. Lupa oli lähinnä mainita, että kyseessä on merkittävä, paikkaspesifi teos, joka on mittakaavaltaan harvinaislaatuinen.

Taiteilija ei myöskään halunnut nimetä teosta liian osoittelevasti. Tämä johtuu pohjimmiltaan hänen taidefilosofiastaan. 

Jos teokselle antaa liian spesifin nimen, vaikkapa ”meteoriitti”, taiteen kokijan tulkinta suunnataan valmiiksi johonkin. Teoksen valmistuttuakin Kapoor on halunnut kuvata sitä lähinnä ”värikenttänä”, joka on syntynyt ja materialisoitunut Mänttään kuin käsin koskematta. 

Kapoorin taide perustuu mysteereihin. Hän liikkuu – taidehistorioitsijoiden ammattislangilla kuvattuna – subliimin tai ylevän alueella. Siellä, missä taideteos on jotain niin häkellyttävää, että sitä ei voi kuvata sanoilla. 

Subliimin fyysinen, moraalinen, taiteellinen tai metafyysinen kohde on kuin luonnonilmiö, jonka edessä ihminen tuntee itsensä pieneksi, mitättömäksi.

Näyttelyn kuraattori Timo Valjakka on korostanut, että juuri tämä hiljainen, sanattomaksi jättävä mystiikka muodostaa kaikkein oleellisinta pohjaa Kapoorin taiteen spektaakkelinomaisuudelle. Spektaakkeli ei synny matemaattisesti mittakaavasta vaan asioiden henkisestä painosta.

Kun taiteilija itse, kuraattori tai museo ei teosta kovin paljon suostu selittämään, pelikenttä on vapaa muille. Edeltäjän materialisoituminen Mänttään onkin saanut ihmiset varsin vapautuneesti kuvailemaan sekä teosta että omaa suhdettaan siihen.

Paalupaikalla ovat tietysti olleet sanankäytön ammattilaiset: taiteesta kirjoittavat journalistit. He ovat kuvanneet teosta ja suhdettaan siihen varsin kaunopuheisesti.

Aliisa Salminen (Aamulehti) puhuu ”punaisen jättiläisen salaisuudesta” ja näkee teoksessa paitsi meteoriitin, myös sydämen tai Stranger Things –sarjan lavasteet. Helen Korpak (Suomen Kuvalehti) puolestaan kertoo ”fossiloituneesta räjähdyksestä ja jähmettyneestä veren kukinnosta”.

Aino Frilander (Helsingin Sanomat) haluaa – kenties Kapoorin omaa ajattelua mukaillen – pohtia enemmän tulkinnan syntymistä. Hänen mielestään teosta on hankala identifioida, koska se ei ”punaisena, rosoisena ja onkaloisena” oikein anna tulkita pintansa muotoja. Hän myös mystifioi teosta lisää pohtimalla, onko se ehtinyt ”osoittaa luonnonvoimaiset kykynsä aiheuttaa sekasortoa ja pienimuotoista tuhoakin” pilaamalla museoteknikoiden kesälomat.

Kun olen itse liikuskellut näyttelytilassa, olen suoraan kysynyt monilta kävijöiltä, mitä he teoksessa näkevät. Vastaukset osoittavat, että tulkintamahdollisuuksia on todella paljon. Teoksessa voi nähdä melkein mitä vain.

Esimerkkejä yksittäisistä, kuulemistani tulkinnoista ovat: meteoriitti, bakteeri, koralli, korvasieni, hiekkakivi, termiittien keko, hiidenkirnujen keskittymä, kiipeilyhirviö, hiekkasärkkä, karhukainen, superkeilapallo, vuori, pesä, kohtu, luolasto, toivomuskaivo, pääkallo, möykky, siirtolohkare, rakkolevä ja verisolu.

Monet alkavat myös hahmottaa teoksen yksityiskohdissa erilaisia muotoja. Olen kuullut ihmisten hihkuvan: ”hei, tuollahan on ketun pää”, tai: ”näetkö tuon merenneidon?” Tässä Edeltäjä toimii kuin klassinen Rorschachin musteläiskätesti. Kuvauksesi teoksesta kertoo enemmän sinun ajatuksistasi, tunteistasi ja persoonallisuudestasi kuin siitä, mitä taiteilija on ajatellut.

Anish Kapoor korostaa usein, että hänellä ei ole mitään erityistä viestiä maailmalle. Hän pohtii merkitysten syntytapoja mieluummin kuin sitä, mitä asiat merkitsevät.

Kun teoksen teho perustuu sen salaperäisyyteen tai johonkin, jota on vaikea määritellä sanoilla, taiteen ammattilaiset puhuvat teoksen evokatiivisuudesta. Termin takana on latinan evocare, joka tarkoittaa ”esiin kutsumista”. 

Teos paitsi herättää meissä voimakkaita tunteita, myös kutsuu meistä esiin assosiaatioita, käsityksiä tai muistoja. Kun ollaan jonkin syvemmän äärellä, puhutaan perimmäisistä merkityksistä. Tässä taide tulee lähelle uskontoa – kuitenkaan olematta sitä.

arrow_back arrow_forward

Lue Pauli Sivosen aiemmat artikkelit Anish Kapoorista

Kuka on Anish Kapoor?

Mitä Anish Kapoor aikoo tehdä Mäntässä?

Kuka on Anish Kapoor?

Mitä Anish Kapoor aikoo tehdä Mäntässä?