Vastuullisuus museoissamme
Vastuullisuus museoissamme
Vastuullisuus on tekoja
Ympäristöstä huolehtiminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii meiltä kaikilta tekoja. Olemme saaneet joulukuussa 2021 Serlachius-museoille ISO 14001 -ympäristösertfikaatin sekä Visit Finlandin myöntämän Sustainable Travel Finland -merkin. Ympäristöohjelma auttaa meitä toteuttamaan ympäristötekoja tavoitteellisesti, suunnitelmallisesti ja vaikuttavasti.
Vastuullinen matkailu
Serlachius-museot haluaa tarjota mahdollisuuden kestävään matkailuun. Toimintaamme ohjaavat Visit Finlandin luoman Sustainable Finland -ohjelman kestävän matkailun periaatteet.
Tarjoamme ympäristöystävällisiä keinoja saapua museoihin. Tampereelta Mänttään liikennöi Serlachius Art Express. Lisäksi pysäköintialueillamme on useita sähköautojen latauspisteitä asiakkaiden vapaasti käytettäväksi.
Ympäristöpolitiikkamme
Meille Serlachius-museoissa työskenteleville vastuu ympäristöstä on sydämen asia. Haluamme pitää huolta ympäristöstä yhtä huolellisesti ja pitkäjänteisesti kuin vaalimme taidekokoelmaamme sekä yhtä rohkeasti ja laadukkaasti kuin tuotamme näyttelyitä ja palvelemme asiakkaita.
Toimimme kulttuurisesti kestävällä tavalla turvaten arvokasta kulttuuriperintöä jälkipolville. Olemme tunnistaneet toimintaamme liittyvät ympäristönäkökohdat. Päämääränämme on pystyä minimoimaan energian ja veden kulutus sekä tuotettujen jätteiden määrä ja niiden negatiiviset ympäristövaikutukset. Elinkaariajattelu on meille tärkeää.
Ympäristötyötämme ohjaa kansainvälinen ympäristöstandardi ISO 14001. Ympäristöjärjestelmä kytkeytyy määrittelemiimme ydin-, avain- ja tukiprosesseihin. Sitä sovelletaan näihin prosesseihin liittyvissä henkilöstömme, kumppaneidemme ja sidosryhmiemme toiminnassa Mänttä-Vilppulassa sijaitsevissa, museotoiminnassa käytettävissä kiinteistöissä.
Arvioimme ja parannamme toimintaamme jatkuvasti vastuullisten tavoitteidemme saavuttamiseksi. Tässä työssä toimimme aktiivisessa vuorovaikutuksessa asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa sitovat velvoitteemme täyttäen.

Ympäristösertifikaatit
Olemme Serlachius-museoilla tehneet järjestelmällistä ympäristötyötä ja saaneet ISO 14001 -ympäristösertifikaatin sekä Visit Finlandin myöntämän Sustainable Travel Finland -merkin joulukuussa 2021. Ympäristöohjelma auttaa meitä toteuttamaan ympäristötekoja tavoitteellisesti, suunnitelmallisesti ja vaikuttavasti.