Anselm Kiefer

Teoksia Grothe-kokoelmasta

Serlachius-museo Gösta 3.10.2015—24.4.2016

Serlachius-museo Göstan suurnäyttely esittelee maailman merkittävimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan Anselm Kieferin monumentaaliteoksia saksalaisesta Grothe-kokoelmasta. 

Anselm Kieferin tuotantoa nähdään nyt ensimmäistä kertaa näin laajasti Suomessa. Serlachius-museoiden näyttely sisältää lähes 30 työtä, jotka täyttävät koko Göstan paviljongin.

Anselm Kiefer on tarinankertoja, jonka aiheet kumpuavat historiasta, kirjallisuudesta ja filosofiasta. Hänen teostensa teemat liittyvät esimerkiksi Saksan ja koko Euroopan historian kipupisteisiin. Historian rinnalla teoksissa elää myyttinen menneisyys.

Kiefer työskentelee sekä maalausten, veistosten että installaatioiden parissa. Grothe-kokoelman tärkeimmät teokset ovat Kieferille tyypillisiä monumentaalisia maalauksia, joissa taiteilija on käyttänyt paksujen maalikerrosten lisäksi esimerkiksi lyijyä, sementtiä, kuivattuja kasveja, siemeniä, lasia, maata ja piikkilankaa.

Teosten aiheet ja epätavalliset materiaalivalinnat vievät katsojan kuvatilaan, joka on täynnä arvoituksellista symboliikkaa ja metaforia. Teokset muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden Serlachius-museo Göstan paviljongin kiitellyn arkkitehtuurin kanssa. Tutustu näyttelyn saliteksteihin tästä.

Näyttely pohjautuu saksalaisen keräilijän Hans Grothen kokoelmaan, joka sisältää Kieferin tuotantoa 1980-luvulta tähän päivään. Näyttelyn on tuottanut Serlachius-museoille Bonnissa toimiva Stiftung für Kunst und Kultur, ja sen on kuratoinut säätiön johtaja, professori Walter Smerling.

Grothe-kokoelma on laajin yksityinen Kiefer-kokoelma maailmassa. Kokoelmaa on aiemmin esitelty Espanjassa, Hollannissa ja Saksassa. Vuonna 2017 se asetetaan pysyvästi esille Mannheimin taidehalliin Saksaan.

Serlachius-museo Gösta 3.10.2015–24.4.2016